Labyrintti eli jatulintarha kuvaa matkaa. Se voi olla oma elämänmatka tai pyhiinvaellus. Kristillisessä meditaatiossa kapeaa, kivin reunustettua polkua kuljetaan omiin ajatuksiin keskittyen ja rukoillen.
Turun Kirkkopäivien Hiljaisuuden keskuksen pihalle oli rakennettu valkoisista kivistä suuri pyöreä labyrintti. Sitä sai kulkea yksin tai ryhmän kanssa. Ensitutustumiseen auttoi paperille printattu ohje. Tässä siitä pari poimintoa:
”Labyrinttikävely voi muodostua rukouksen tai meditaation paikaksi, se voi rauhoittaa stressaantunutta mieltä tai muodostua metaforaksi matkalle omaan sisimpään ja sieltä jälleen muiden pariin.
Kulje omaa rauhallista tahtiasi, kuuntele ympäriltä tulevia ääniä, aisti tuulenvire tai lämpö ihollasi, tunne jalkojesi kosketus maahan. Kuuntele myös omaa sisintäsi. Päästyäsi keskustaan viivy siellä hetki. Sitten palaa samaa tietä takaisin. Palattuasi kiertokävelyltä voit kirjoittaa ajatuksiasi muistiin.”
Labyrintti toimii myös sururyhmissä
Turun ja Kaarinan seurakuntien sielunhoidon teologi, työnohjaaja ja retriittipastori Päivi Vuorilehto on käyttänyt labyrinttia työssään seurakunnan tapahtumissa ja retriiteissä.
– Olen käyttänyt labyrinttimeditaatiota muutamissa retriiteissä yksinkertaisesti hiekkaan piirrettynä kuviona.
Labyrintti toimii myös sururyhmissä.
– Sururyhmän kanssa labyrinttia on kuljettu niin, että sisäänpäin kulkiessa voi ajatella häntä, jonka kanssa on kuljettu yhteistä matkaa, mutta joka nyt on kuollut pois. Paluumatkalla voi ajatella muuttunutta todellisuutta, johon palaa menetettyään tärkeän ihmisen, Vuorilehto kertoo.
Hän tutustui labyrinttityöskentelyyn pari vuotta sitten opintomatkalla Edinburghissa. Yliopiston kampusalueella oli kiinteä labyrintti, jossa oppilaitospappi kierrätti osallistujia. Pastori käytti labyrinttimeditaatiota esimerkiksi stressaantuneiden opiskelijoiden kanssa ennen tenttiä.
– Yllätyin siitä, miten syvälle ajatukset kulkivat labyrintissa kävellessä. Se on niin vaikuttava metafora elämän matkasta. Mieli rauhoittuu ja keskittymiskyky vahvistuu, Vuorilehto kuvaa omaa kokemustaan.
Labyrintissa kävellessä mieleen nousee oivalluksia
On erilaista kulkea labyrintissa yhdessä toisten kanssa kuin yksin, samalla tavoin kuin yhteinen hiljaisuus vaikkapa retriitissä on erilaista kuin yksin hiljaisuudessa vietetty aika.
Päivi Vuorilehto kertoo, että Kirkkopäivien labyrintin kiertämisen jälkeen monet halusivat jakaa siellä syntyneitä ajatuksia. Ne kuulostivat hänen mielestään merkittäviltä oivalluksilta, kunkin oman elämän todellisuudesta nousevilta.
– Niitä kuunnellessani sain vastaanottaa monta arvokasta lahjaa, hän sanoo.
Jatulintarhat ovat muinaisjäännöksiä kivi- ja pronssikaudelta
Maailmalla säilyneet labyrintit edustavat muinaisjäännöksiä, sillä niitä tekivät jo kivi- ja pronssikauden ihmiset. Labyrinttirakennelmia voi nähdä muun muassa Saksassa, Islannissa, Englannissa, Ruotsissa, Venäjällä, eri puolilla Vähää-Aasiaa ja Intiassa.
Ruotsissa muutamat jatulintarhat ovat keskiaikaisten kirkkojen läheisyydessä, sillä kirkkorakennukset pystytettiin usein vanhojen kulttipaikkojen yhteyteen.
Suomen ja Ruotsin kivilabyrintit on rakennettu pääosin 1400–1800-luvuilla. Vanhimpien on arveltu olevan jo 800-luvulta. Tutkijoiden mukaan jatulintarhat ovat alun perin huomattavasti vanhempia kuin kristinusko tai skandinaavinen Asa-muinaisusko.
Jatulintarhoilla on Suomessa ollut monia nimityksiä, kuten pietarinleikki, nunnatarha, hiitteentarha, lissabon, jeriko, jätinkatu ja laiskanjaakon riitinki, jerusalemi tai jungfrudans eli ”neitsyttanssi”.
Labyrintissa perille pääsy on varmaa
Labyrinttikuvion käyttö on saanut kristillistä sisältöä kontemplatiivisen rukouksen ja pyhiinvaellusten suosion myötä. Labyrintissa ei voi eksyä, kun kulkee kivien osoittamaa polkua keskustaan ja samaa tietä takaisin.
Labyrintti poikkeaakin sokkelosta juuri siinä, ettei labyrintissa ole umpikujia, perille pääsee varmasti. Tämä on hyvin kristillinen ajatus; meille kaikille on valmistettu tie, jota kulkien löytää perille.
Lähes kaikki Suomen jatulintarhat sijaitsevat rannikolla ja saaristossa. Labyrinttikuviota on löydetty myös vanhoista suomalaiskirkoista. Kuvio on maalattu esimerkiksi Sipoon keskiaikaisen kirkon holvikaareen punamullalla ja kimröökillä eli nokimustalla. Vastaava kuvio löytyy Maarian ja Korppoon kirkoista.
Jacob Fellman: ”Jatulit eivät olleet oikiat ihmiset”
Labyrinttien tekijöiksi on suomalaisessa kansanperinteessä väitetty jatuli-jättiläisiä. Peräpohjolassa kerrottiin tarinoita kansasta, joka asutti Lappia ennen saamelaisia. Heistä jäi jäljelle paikannimiä, kuten Jatuni ja Jatuninselkä sekä jatulinpatsaita ja kivilabyrintteja, jatulintarhoja.
Utsjoen ja Inarin kirkkoherra Jacob Fellman tutki jatulitarinoiden alkuperää 1800-luvun alkupuolella. Perimätiedon mukaan kookkaat ja vahvat jatulit metsästivät ja asuivat luolissa tai jokitörmiin kaivetuissa kuopissa.
Historiankirjoista voi lukea, että 1300-luvulla Turun kunnianarvoisa piispa Hemming matkusti pohjoiseen kastamaan Norjasta tulleita uudisasukkaita. Joidenkin lähteiden mukaan piispa Hemming siunasi samalla reissulla paikkoja, joissa jatulit pahiten kiusasivat, sillä kansan mukaan nämä harrastivat noituutta.
Paikallinen väki ehkä vierasti näitä isokokoisia muukalaisia ja kutsui heitä jatuleiksi, jättiläisiksi. Myös kirkkoherra Fellmanin mukaan suomalaiset saattoivat tarkoittaa jatuleilla kaikkia niitä muinaisskandinaavisia goottilaisia heimoja, joiden kanssa he olivat riidoissa, mutta lopulta päätyi epäilemään, etteivät jatulit olleet ”oikiat ihmiset” vaan taruolioita.
Jatuleiden ja jatulintarhojen alkuperää ei tiede ja tutkimus edelleenkään ole pystynyt varmasti selittämään.
Katumuksentekijän tie ja varattoman pyhiinvaellus
Ristiretkien jälkeen myös Raamattu antoi mallia selittää käsittämättömät asiat jättien töiksi. Pyhä kirja todisti, että joskus ammoin maan päällä oli asunut jättiläisiä, kun jumalien pojat olivat yhtyneet ihmisten tyttäriin ja nämä olivat synnyttäneet heille lapsia.
Joskus labyrintteja on tulkittu katumuksentekijän tieksi. Ne voidaan nähdä myös ihmiselämän symboleina: ihmisen elämä on kulkemista syntymästä kuolemaan erilaisia polkuja pitkin, ja siinä Jumalan sana johdattaa ihmistä.
Keskiajalla kirkkojen labyrintit saattoivat symboloida Jumalan luo johtavaa polkua. Monilla ihmisillä ei ollut varaa tehdä pyhiinvaelluksia, joten he saattoivat käyttää labyrinttiä samaan tarkoitukseen.
Nykymaailma on ottanut labyrintin käyttöönsä mielenterveyttä ja keskittymiskykyä edistämään, ja yhdeksi tavaksi harjoittaa rukousta ja omaa uskonelämäänsä.
– Labyrintit on viime vuosikymmeninä löydetty uudelleen meditaation, kehollisen rukouksen ja rauhoittumisen paikkoina ympäri maailmaa. Niitä on rakennettu esimerkiksi saattohoitokotien pihamaille ja retriittikeskuksiin, koulujen pihoille ja hotellien ulkoilualueille, Vuorilehto kertoo.
Englannissa labyrintteja on tehty turpeesta. Talvella se on helppo rakentaa lumeen tamppaamalla. Materiaaleina voi käyttää myös perennakasveja. Sisälle labyrintin voi väliaikaisesti koota esimerkiksi huiveista tai kirjoista. Labyrintin rakentaminen voi myös olla meditatiivinen prosessi.
Mitä jos kokeilisi rakentaa labyrintin omalle pihalleen?
Kuvia voi selata valkoisista nuolista:
1. Päivi Vuorilehto Nauvon Finbyn kylän labyrintissa. Kuva: Kristian Vuorilehto
2. Turun tuomiokirkkoon hiljaisuuden päiväksi rakennettu labyrintti. Kuva: Päivi Vuorilehto
3. Toimittaja Leena Hietamies tutustui Turun Kirkkopäivien Hiljaisuuden keskuksen labyrinttiin Aureliassa. Kuva: Raimo Jaatinen
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.
***
Ilmoita asiavirheestä