Pekka Huhtinen kirjoittaa tuoreessa kirjassa.
Huhtisen mukaan siirtymä koskee laajasti niin luterilaisten kuin muidenkin kirkkojen lähetystyötä. ”Asiaa voidaan koettaa selittää parhain päin vaikkapa diakonisen ja sosiaalisen työn rannattomalla tarpeella. Tätä argumenttia on vaikea väheksyä, mutta suuremmat syyt liukumaan löytynevät muualta.”
Huhtisen mukaan humanitaarisiin tarpeisiin on saatavissa eri tahoilta merkittäviä taloudellisia avustuksia, niin sanottua hankerahoitusta, kun taas julistustoimintaan julkista yhteiskunnallista rahoitusta ei myönnetä. Hänen mukaansa jännitettä näiden kahden työmuodon välillä ei välttämättä olisi, jos samanaikaisesti voitaisiin osoittaa evankeliumin julistus- ja opetustoiminnan jatkuneen diakonisen ja sosiaalisen avustustoiminnan rinnalla vähintään entisellä voimakkuudella.
Näin ei kuitenkaan Huhtisen mukaan voida osoittaa käyneen, vaan koko maailman eri kirkkojen lähetystyöntekijöistä vähenevä osa toimii suoranaisissa evankeliumin julistustehtävissä. Lähetysjärjestöjen niukat henkilöstövoimavarat asettavat omat rajoituksensa.
Huhtisen artikkeli Lähetystyön kolme kuumaa kohtaa on julkaistu Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen kirjassa Kotimatkalla 2013. Kyseessä on Sleyn vuosikalenteri. Kirjan ovat toimittaneet Lasse Nikkarikoski ja Reijo Arkkila.
Kuumin kysymys: Vain Jeesusko voi pelastaa?
Huhtisen artikkeli käsittelee lähetystyön muutospaineita. Sen alkupuolella hän kysyy, missä määrin alkuseurakunta apostoleineen ja Kristus-todistajineen tunnistaisi aikamme lähetystyön sisällön ja toteutuksen samaksi alkuseurakunnalliseksi lähetystoiminnaksi?
Huhtisen mukaan Vanhan ja Uuden testamentin yhteys lähetysajattelussa on haluttu hämärtää. lmiön saa aikaan liberaaliteologinen trendi. Lähetysteologiset peruslinjaukset pakanoille koittavasta valkeudesta ja pelastuksen ilosanomasta kaikille kansoille ovat Vanhassa testamentissa. Ilman VT:n ja UT:n välisen jatkumon tunnustamistalähetystyö on Huhtisen mielestä jo huomattavalta osin muuntunut yleishyväksi humanitaariseksi auttamisaktiviteetiksi, joka on helpommin markkinoitavissa suurelle yleisölle.
Huhtinen kirjoittaa myös, että New Agen ja muun laajan uususkonnollisuuden vaikutuksesta aikamme ihmiskäsitys on radikaalista muuttunut. ”Ajatus synnin sokaisemasta ihmisestä torjutaan liian negatiivisena ja tilalle tarjotaan kaiken aikaa paremmaksi kehittyvä ja jalostuva ihminen, jonka sisimmästä voidaan loihtia esille jumalallisia piirteitä.”
Lähetysjohtajan mielestä uususkonnollisen ihmiskäsityksen omaksuminen turhentaa itse evankeliumin. Tällä tiellä katoaa myös usko evankeliumin totaalivoimaan synnistä vapauttajana, ihmiselän uudistajana ja pelastajana.
Kuumin lähetysteologinen kysymys, jonka ympärillä laineet käyvät korkeina ja voimakkaina on Huhtisen mukaan: Vain Jeesusko voisi pelastaa? Hän kirjoittaa, että kristinuskossa oleva absoluuttinen monoteismi eli yksijumalaisuus ja muut tiet sulkeva pelastusoppi on suoraa johdonmukaista jatkoa Vanhan testamentin edustamalle monoteismille. ”Elämme moniarvoisessa maailmanajassa, jossa väite absoluuttisesta totuudesta nostaa ristiaallokon.”
Huhtinen kuitenkin toteaa, että merkitsisi kirkollista ja hengellistä itsemurhaa sekä lähetystyön loppua kieltäytyä Kristuksen ainutlaatuisuuden ja yhden pelastustien opista ja julistuksesta. ”Raamatun ilmoituksen perusteella meillekin on aikoinaan tuotu vaaroista välittämättä pelastuksen evankeliumi karuun pakanalliseen Suomeen.”
Ilmoita asiavirheestä