Lapsen uskonto ei jatkossa mene vain äidin mukaan

Äidin erityisoikeus päättää lapsen liittämisestä kirkkoon tai muuhun uskonnolliseen yhdyskuntaan poistuu 1.3.2017, muistuttaa Vapaa-ajattelijoiden liitto julkisuuteen lähettämässään tiedotteessaan.

Muutoksesta uskonnonvapauslakiin päätettiin tasa-arvoisen avioliittolain säätämisen yhteydessä. Tulevaisuudessa lapsen uskonnollisesta asemasta päättävät hänen huoltajansa yhdessä eli liittäminen uskonnolliseen yhdyskuntaan edellyttää yhteistä päätöstä. Poikkeuksen tekee tuomioistuimen lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta antama päätös, jossa määritellään tehtävien jako lapsen huoltajien kesken.

Käytännössä lain muutoksen seurauksena yhä useampi lapsi jätetään liittämättä evankelis-luterilaiseen kirkkoon, uskoo Vapaa-ajattelijoiden liitto.

Aiemmin laissa todettiin, että jos huoltajat eivät lapsen syntymän jälkeen sovi lapsen uskonnollisesta asemasta, voi äiti vuoden kuluessa lapsen syntymästä yksin päättää lapsen liittymisestä uskonnolliseen yhdyskuntaan.

Uskonnonvapauslain kolmannen pykälän muutoksesta käytyä keskustelua on referoitu uskonnonvapaus.fi-sivustolla.

Kuva: Aarne Ormio / Kirkkohallitus

Lue myös:

Eduskunta hyväksyi avioliittolain edellyttämät muutokset

Uusi laki poistaa tuomarinvalan ja Jumalan edessä vannomisen tuomioistuimessa

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliHeikki Hiilamo vuodeksi Norjaan diakoniaprofessoriksi
Seuraava artikkeliTOP 20 – Nämä olivat vuoden luetuimmat jutut Kotimaa24:ssä

Ei näytettäviä viestejä