”Lasten tulee saada olla omia itsejään” – Vuoden kerhonohjaaja -palkinto annettiin Annika Syrjäselle

Piispa Mari Parkkinen, kerhonohjaaja Annika Syrjänen, kehitysjohtaja Jari Pulkkinen ja suunnittelija Pekka Laukkarinen. Kuva: Hanne-Maaria Rentola

Valkealan seurakunnan kerhoissa pitkään vapaaehtoisena toiminut Annika Syrjänen sai vuosittain myönnettävän ”Vuoden kerhonohjaaja”-palkinnon. Palkinnon myöntämisperusteissa kerrotaan Syrjäsen olleen ”iso tuki seurakunnan kerho- ja leiritoiminnassa.”

Palkinnonsaajan valitsivat tänä vuonna vantaalaisista, äänekoskelaisista ja kajaanilaisista nuorista koostunut raati. Lasten ja nuorten keskuksen kehitysjohtaja Jari Pulkkinen kertoo nuorten olleen aktiivisia palkinnon myöntämisen suhteen.

– Annikan kohdalla painoi hänen pitkäjänteinen työnsä kerhonohjaajana. Hänellä on ollut erityinen taito kohdata erityistä tukea tarvitsevia lapsia ja saada heitä mukaan kerhotoimintaan.

Myös palkinnon myöntämisperusteissa kerrotaan, että Syrjäsen työn myötä erityislasten ja -nuorten määrä on lisääntynyt kerhoissaan. Tekstissä painotetaan, että hän on ”persoonallaan mahdollistanut niiden lasten ja nuorten osallistumisen, jotka muuten jäisivät kerho- ja harrastustoiminnan ulkopuolelle”.

ANNIKA SYRJÄNEN kertoo olevansa saamastaan palkinnosta iloinen ja otettu. Hän kertoo taipaleensa kerhonohjaajana alkaneen noin kahdeksan vuotta sitten.

– Olin viemässä omaa tytärtäni seurakunnan varhaisnuorten leirille ja tapasin seurakunnan työntekijän. Kysyin häneltä, että milloinkas minä pääsen leirille?

Leikkimielinen ehdotus johti siihen, Syrjänen sopi työntekijän kanssa, että voi tulla jo seuraavalle leirille avuksi. Syrjänen kertoo toimineensa sen jälkeen apukätenä ja tukena monissa kerhoissa.

– Tärkeintä on olla oma itsensä. Myös lasten tulee saada olla omia itsejään.

Syrjänen painottaa, että lapsille annettu aika on merkityksellistä.

– Se palkitsee, kun lapsi antaa kiitoksensa, omalla tavallaan.

OMAA AKTIIVISUUTTAAN Syrjänen selittää hyvällä yhteydellä yläkertaan.

– Minut on jo pikkutytöstä pitäen kasvatettu siihen, että jokainen ihminen on laulun arvoinen ja jokaista tulee rohkaista olla olemaan oma itsensä.

Tämän arvokkaan opin Syrjänen sai mummiltaan, jonka luokse hän kertoo aina lapsena ”karanneen”.

– Mummi minulle tällaisen mallin antoi.

Tällä hetkellä Syrjänen hahmottaa kasvattajien suurimmaksi haasteeksi puhelin- ja nettimaailman.

– Se on suuri ja tuntematon. Tärkeää on kannustaa ja tukea lapsia irtautumaan sieltä välillä, edes hetkeksi. Siksi on tärkeää saada lapset harrastamaan ja kerhoihin!

LASTEN JA NUORTEN keskuksen Jari Pulkkinen painottaa Annika Syrjäsen esimerkin kannustavan siihen, että kerhotyötä voi tehdä monella tavalla ja monet eri ikäiset ihmiset.

– Palkinnolla halutaan nostaa kerhoissa tehtävää merkityksellistä ja arvokasta työtä. Kerhonohjaajat tekevät todella tärkeää vapaaehtoistyötä ympäri Suomen.

***

Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!

Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.

Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.

Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.

Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliKatso tästä radiohartaudet sekä jumalanpalvelukset striimattuina, televisiossa ja radiossa
Seuraava artikkeliJuhannuspäivän evankeliumi: Johannesta tarvitaan huutamaan ja raivaamaan tietä – joko tiedät, mihin sinua tarvitaan?

Ei näytettäviä viestejä