Enkeleillä oli heti maailman luomisen jälkeen erilaisia tehtäviä. Yksi joukko alkoi vartioida luomakuntaa ja lenteli edestakaisin auringonlaskun aikaan taivaankaarella.
Kului kymmeniä tuhansia vuosia ja taas lisää. Viimein Jumala sanoi, että luomakunta ei enää tarvitse enkeleiden jatkuvaa ja sotilaallista läsnäoloa, lisäksi kuulemma osa ihmisistä säikkyi suuria taivaallisia olentoja.
Enkelit olivat luonnollisesti kuuliaisia Jumalalle, mutta eräs heistä, enkeleiden perinnekillan edustaja, pyysi lupaa kouluttaa jokin lintu toteuttamaan pienimuotoisesti vartiointitehtävää.
– Mikä sen somempaa, sanoi Jumala ja antoi pyylevän lehtokurpan enkelille koulutettavaksi.
Ja niin tänä päivänä metsänlaitojen ja vesistöjen äärellä ilta- ja aamuöisiä soidinlentojaan suorittava lehtokurppa muistuttaa luomakunnan alkuhämärien enkelivartioista.
Lehtokurppa (Scoplax rusticola) on suurikokoinen kahlaaja. Sitä tavataan yleisenä tuoreilla metsämailla Etelä- ja Keski-Suomessa, harvinaisempana Perämeren ympäristössä ja aina Kainuussa asti.
Tavallisimmin lehtokurpan näkee hämärissä tehdyillä jäykkäsiipisillä soidinlenkeillään. Se päästää tunnusomaista ”orr orr orr” -ääntä sekä ”pist”-ääntä, joka usein paljastaa linnun, vaikka sitä ei silmin näkisikään.
Toisinaan lehtokurppa säikäyttää metsässä kulkijan lähtemällä lehtoon aivan ihmisten jalkojen juuresta. Pesän luona emo voi ryhtyä esittämään haavoittunutta ohjatakseen huomion pois poikasista.
Lehtokurppa on ainoa kurppa, jota metsästetään Suomessa. Pesimäkantamme on arviolta 100 000–150 000 paria.
Juttu on julkaistu aikaisemmin Kotimaa-lehdessä.
Ilmoita asiavirheestä