Jäin viikonloppuna jumiin Antti Tuiskun uuteen levyyn. Halusin selvittää, mistä siinä on kyse. Kuuntelin Valittu kansa -albumin läpi useamman kerran. Muutamasta kappaleesta en meinannut päästä eroon ollenkaan.
Kirjoitin jo viime viikolla Kotimaa24:ään levyn ensimmäisestä maistiaisesta, Valittu kansa -videosta. Se on juutalais-kristillisellä symboliikalla höystetty kappale, joka arvostelee kaikenlaista vallan väärinkäyttöä. Kommenttini voi lukea täältä.
Kirjoitin, että on vääryys leimata kappale jumalanpilkaksi. Väitin kuitenkin, että niin Valittu kansa kuin levyn muutkin kappaleet saattavat olla alttiita monenlaisille tulkinnoille.
Nyt koko albumin moneen kertaan kuunnelleena totean: sanoma on sittenkin enimmäkseen aivan selvä. Tuiskun ja hänen kirjoittajatiiminsä aikaan saamat kappaleet kertovat uskonkipuilusta ja Jumalaan kohdistuvasta kaipuusta. Levyllä on yksitoista kappaletta. Joka ikisessä niistä on viittauksia hengellisyyteen tai leimallisesti kristinuskoon.
***
Levy on musiikillisesti vaihteleva mutta temaattisesti yhtenäinen teos, joka piirtää kokonaisen ja rehellisen oloisen kuvan Antti Tuiskun hengellisyydestä.
Osa kappaleista kertoo yhteisöstä tai kaipauksesta sellaiseen. Tällaisia ovat Bailantai ja etenkin riipaiseva Kahvia ja pullaa, jossa voi kuulla myös kaikuja taivaasta. Kappaleessa ovat mukana yhteisöjen kauniit puolet, ulos sulkemisen pelko ja eksistentiaalinen kaipuu kotiin.
Toiset kappaleet, kuten Häitä ja hautajaisii ja Pidä tunkkis, ovat hyvin yksityistä puhetta Jumalalle. Jälkimmäisen monologi on kuin suoraan Vanhan testamentin Psalmien kirjasta. On sanoissa körttiläistäkin virettä.
Antti Tuisku sanoi viime perjantaina Ylen Puoli seitsemän -ohjelmassa, että hänessä on olemassa Jumalan kaipuu ja tarve nojata johonkin suurempaan. Se kuuluu levyllä.
Kaipauksen lisäksi levyn keskeinen aihe on synti. Se on teemana erityisesti kappaleissa Jumalan kämmenellä ja Kerran vuodes kirkkoon. Jälkimmäinen on suora synnintunnustus, joka alkaa ääniefektillä saapumisesta rippituoliin.
Pyhä kosketus käsittelee seksin ja pyhyyden suhdetta. Jesse on mun frendi arvostelee rajusti kristillisyyttä, jota myydään kuin bileitä, ja seurakuntia, joissa unohdetaan käytöstavat muita kuin sisäpiiriläisiä kohtaan.
Mistä minä tiedän pyörittelee uskon ja tiedon suhdetta. Sit ku me kuollaan on monitasoinen oodi elämälle ja piikki uskonnollisuudelle, joka odottaa juhlien alkamista vasta maallisen elämän päätyttyä.
***
Temaattinen pop-levy on Suomessa harvinaisuus. Erityisen poikkeuksellista on, että teema on usko ja että sitä käsitellään näin laajasti ja avoimesti.
Antti Tuisku on korostanut haastatteluissa, kuinka omakohtainen aihe hänelle on. Ei tällaisia tulkintoja muuten voisikaan tehdä. Ei ainakaan pelkän provokaation vuoksi.
Tuisku näyttää albumilla itsensä. Siksi levy voi tarjota tarttumapintaa niillekin, joille musiikkityyli on vieraannuttava ja joiden arki on kaukana Antti Tuiskun todellisuudesta. Ja siksi albumi tulee paikoin sanoittaneeksi koko tätä aikaa.
Tuntuu epätodelliselta ja hykerryttävältä, että radiokanavilla ja yökerhoissa soi tänä vuonna hengellinen kaipuu. Yllättävintä on, että se saattaa tuoda julkiseen tilaan uudenlaista vapautta puhua Jumalasta.
Se on mahdollista siksi, että Antti Tuisku puhui uskosta juuri niin kuin tahtoi – siitä huolimatta, että osa ihmisistä huutaa nytkin kuorossa, kuinka väärin hän sen tekee.
Sillä jos uskoa haluaa käsitellä uskottavasti, sitä ei voi tehdä muuten kuin omalla äänellään.
Kuva: Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto
Lue myös:
Kommentti: Antti Tuiskun uuden videon väitetään pilkkaavan Jumalaa, vaikka tärkeintä siinä on Jeesus
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.