Tapio Luoma kuvasi Essessä, miten moni taustaltaan viidesläinen on joutunut ilmaisemaan hengellisyyttään joskus jopa henkisiä traumoja synnyttävällä tavalla. Jos yhteisö odottaa tietynlaista uskon ilmaisutapaa, voi joutua pakkopaitaan. Kansanlähetyksen julistustyöntekijän Liisi Jokirannan mukaan piispan kuvaukset eivät päde ainakaan nykypäivän viidenteen herätysliikkeeseen.
– En näe tällaisia pelkoja ollenkaan. Kun viides liike aikanaan ponnahti esiin, oltiin aika ehdottomia, radikaaleja ja lakihenkisiä. Se kuuluu nuoreen liikkeeseen niin kuin nuoreen uskoonkin. Se on kuulostanut minusta jotenkin pahalta, että näistä liikkeistä sanotaan kirkon piirissä edelleen tällä tavalla, Liisi Jokiranta sanoo.
Sinänsä Essen haastattelussa ei yksilöity, viittaako piispa Luoma kritiikillään myös tämän päivän viidennen liikkeen toimintaan.
Liisi Jokiranta tuntee viidennen liikkeen kuin omat taskunsa. Liikkeen ominaispiirre on ollut henkilökohtaisen uskonratkaisun korostaminen. Juuri tämä, jos on pitänyt tietää uskoontulonsa hetki ja olla valmis kertomaan siitä julkisesti, on saattanut piispa Luoman mukaan herättää ihmisissä ahdistusta. Onko liikkeessä yhä tällaista vaatimusta ja miten liikkeessä pyritään siihen, etteivät ihmiset joudu ahdistaviin tilanteisiin?
– Olennaista ei ole ihmisen ratkaisu vaan jumalattoman vanhurskauttaminen ja evankeliumin kirkastuminen. En tiedä ketään, joka korostaisi sitä, että pitäisi tietää uskoontulon hetki ja todistaa siitä heti. Toisille usko kirkastuu hetkessä, toiselle pitkän ajan kuluessa. Evankeliumi vapauttaa eikä ahdista, Jokiranta vastaa
Jokiranta on tehnyt työtä niin OPKOssa, Suomen Raamattuopistossa kuin Kansanlähetyksessä. Kaikki lukeutuvat viidennen herätysliikkeen piiriin. Eläkkeellä oleva teologi ja lehtori lukeutuu yhä Kansanlähetyksen julistustyöntekijöihin.
Jokiranta myös muistuttaa, että ihmiset voivat itse omaksua erilaisia lakihenkisiä painotuksia.
– Minun nähdäkseni liike ei siihen tänä päivänä painosta. Menneinä vuosikymmeninäkin on paljon ihmisiä, jotka ovat löytäneet viidennen liikkeen parista elämäänsä perustan ja hyvää opetusta. Jotenkin tuntuu erikoiselta, että aina tuodaan esille tällainen ahdistavuus. Se ei ole ihan oikea tapa.
Anteeksipyyntö 1999
Kansanlähetyksen edellinen lähetysjohtaja Timo Rämä pyysi vuonna 1999 anteeksi liikkeensä piirissä ilmennyttä hengellistä väkivaltaa. Jokiranta oli tuolloin Kansanlähetyksen palveluksessa ja muistaa tapahtuneen hyvin. Hän pohti, että on hankala pyytää anteeksi vuosikymmeniä sitten tapahtuneita. Anteeksipyyntö ei kuitenkaan jakanut kansanlähetysläisiä.
– Kyllä me sen takana olimme ja ymmärsimme hyvin, koska haavat joissakin ihmisissä ovat olleet hyvin syvällä. Siinä mielessä se oli ihan aiheellinen.
Toisaalta Jokiranta ajattelee, ettei koskaan voi julistustyössä asetella sanojansa niin, että olisi kaikille mieleen.
– Tosin kirkko sitä nyt yrittää, mutta ei se onnistu. Tällä hetkellä kirkko ajattelee, että kun on oikein neutraali, ei kehenkään satu, Jokiranta sanoo.
– Mutta kirkossa on myös paljon työntekijöitä, jotka tekevät ihan hyvää työtä henkilökohtaisessa uskossa Jeesukseen.
Jokiranta muistelee myös erästä raamattutuntiaan, jonka jälkeen toinen henkilö sanoi sen olleen ankaraa lakia ja toinen koki sen kyyneleet silmissä hyvin vapauttavana.
Parannuskehotus harvinainen jopa herätysliikkeissä
Jokirannan mielestä parannus- tai kääntymiskehotus on käynyt melko harvinaiseksi jopa herätysliikkeissä. Miksi?
– Siihen on vaikea vastata. Riippuu niin paljon työntekijöistä, pitääkö tärkeänä pelastuskysymystä. Niitä työntekijöitä kyllä viidennessä liikkeessä on, jotka ovat todella huolissaan ihan ihmisten iankaikkisesta pelastuksesta. Onhan siihen aihettakin, kun näin kova maallistuminen on käynnissä meidän kirkossa ja yhteiskunnassa.
Millainen kristillisyys olisi vääränlaista kristillisyyttä? Jokiranta kertoo itse ajautuneensa suureen ahdistukseen nuoruutensa päivinä. Hän ei kuitenkaan nähnyt ahdistukselleen syytä seurakunnassaan, nuorisotyöntekijässään eikä herätyskristillisissä yhteyksissään.
– En voi mitenkään osoittaa, että niissä olisi ollut lakihenkisyyttä. Ajauduin lakihenkisyyteen siksi, että laki on ihmiselle niin luontainen, ja evankeliumin tunteminen on niin perin vierasta ja useimmiten vaatii aika suuren prosessin ennen kuin voi jättäytyä oikeasti Jumalan armon varaan. Lakihenkisyys on yhä alituinen kiusaus niin kuin toisille on kiusaus langeta näkyviin synteihin.
– Jos opetetaan, pahinta on, jos synniksi sanotaan asioita, jotka ovat vain liikkeiden omia sääntöjä ja siksi joutavia. Jos nyt pysyttäisiin kymmenessä käskyssä ja Jumalan sanassa ylipäätään, siinä on ihan tarpeeksi. Sana on elämän suoja, se on aina positiivinen asia.
Lue myös: Luoma varoittaa Jumalan valtakunnan rajojen määrittelystä ja pakkopaidoista
Ilmoita asiavirheestä