Liitykirkkoon.fi -palvelusta selvitys oikeusasiamiehelle

Kirkkohallitus on antanut eduskunnan oikeusasianmiehelle selvityksen, joka koskee internetissä tehtyä kirkkoon liittymistä. Pasi Laihonen kiinnitti oikeusasiamiehelle tekemässään kantelussa huomiota maistraattien toimintaan ja menettelyyn, jolla henkilö voi internetin kautta liittyä kirkon jäseneksi ilman henkilöllisyyden tarkistusta.

Liitykirkkoon.fi-palvelun kautta tuli 6570 liittymislomaketta viime vuonna. Palvelu avattiin kesäkuussa 2009. Sen tavoitteena on helpottaa kirkkoon liittymistä. Sivut sisältävät kirkon jäsenyyttä ja itse palvelua koskevan tietopaketin lisäksi sähköisen liittymislomakkeen.

Oikeusasiamiehelle toimitetun selvityksen mukaan kirkkohallitus lähettää liitykirkkoon.fi-palvelussa täytetyn lomakkeen siihen seurakuntaan, johon henkilö ilmoittamansa kotikunnan ja osoitetietojen mukaan liittyisi. Seurakuntia on ohjeistettu tarkistamaan liittyjän tiedot väestötietojärjestelmästä.

Ohjeen mukaan seurakunnan tulee ottaa myös välittömästi yhteyttä liittyjään tämän lomakkeessa toivomalla tavalla. Yhteydenoton yhteydessä tieto lomakkeen väärinkäytöstä tai erheellisestä tahdonmuodostuksesta tulee myös näin ilmi, vaikka yhteydenoton varsinainen tarkoitus on toivottaa liittyjä tervetulleeksi seurakuntaan.

Sähköisen liittymislomakkeen tiedot tallennetaan salatussa yhteydessä ja tallennuksessa käytetään ssl-suojausta. Lomakkeessa kysytään henkilön yksilöintitietojen ja yhteystietojen lisäksi muun muassa tietoja aiemmin suoritetusta kasteesta, rippikoulun käymisestä ja konfirmaatiosta.

Kirkkohallituksen selvityksessä viitaaan siihen, että laissa sähköisestä asioinnissa viranomaistoiminnassa todetaan, ettei viranomaiselle saapunutta sähköistä asiakirjaa tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperää ole syytä epäillä. Allekirjoitusvaatimuksen täyttää vahvasta sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisistä allekirjoituksista annetun lain 5 §:n 2 momentissa tarkoitettu sähköinen allekirjoitus.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliKirkko ja kaupunki: Malmilla kierretty kirkkohallituksen kolehtipäätöstä
Seuraava artikkeliSalmi: ”Vakaumuksellisuus kutoo yhteen elämämme perusvirtoja”

Ei näytettäviä viestejä