Syntyy väärä kuva. Näin kirkon eläkkeellä oleva viestintäjohtaja Ingmar Lindqvist kuvaa kirkolliskokousedustaja Stig Kankkosen hänen suuhunsa laittamia väitteitä. Kankkosen mukaan Lindqvist olisi toivonut, että hänen aikanaan laadittu Vuoropuhelun kirkko 2004-2010 olisi jäänyt viimeiseksi kokonaiskirkon viestintästrategiaksi ja että kirkon eri sektorit saisivat itse kirjoittaa omat strategiansa.
Kankkosen ja muiden kirkolliskokousedustajien mukaan kirkolta puuttuu ajanmukainen viestintästrategia ja aloitteessaan he esittävät tämän päivittämistä.
Lindqvist toteaa kirjoittaneensa
Vuoropuhelun kirkon
(pdf) alkusanoihin toivovansa, että kyseessä olisi viimeinen kirkon erillinen viestintästrategia.
Lindqvist tarkoittaa tällä sitä, että kirkon yleistrategiassa pitäisi määritellä myös viestintää velvoittavat yleistavoitteet, kuten tänä päivänä
Meidän kirkko
-strategiassa on tehtykin. Aiemmin, kun Lindqvistin aikana laadittiin strategiaa, yleistrategiassa ei viestinnällisiä tavoitteita ollut.
– Tein aikanani selkeän eron strategiatyöskentelyn ja viestintäsuunnitelman välillä. Kun yleisstrategia on tehty ja siinä on viestinnän tavoitteet, sitten pitäisi aika usein uusia viestintäsuunnitelmia tai -ohjelmia, Lindqvist sanoo.
Viestintäsuunnitelmia pitäisi Lindqvistin mielestä tehdä niin Kirkon tiedotuskeskuksessa, hiippakunnissa kuin seurakunnissa. Niitä pitäisi myös säännönmukaisesti päivittää.
Lindqvist muistuttaa, että näin on tehtykin, sillä Kirkon tiedotuskeskuksella on vuoteen 2015 asti ulottuva viestintäsuunnitelma
Viemme viestiä
. Lindqvist kuitenkin kaipaa kirkon eri tasoilla tehdyiltä viestintäsuunnitelmilta konkreettisuutta. Niistä pitäisi ilmetä selkeät toimintasuunnitelmat siitä, miten viestinnällisiin tavoitteisiin päästään. Kun esimerkiksi Meidän kirkko -strategiassa painotetaan, että seurakuntien pitäisi tavoittaa kaikki jäsenensä laadukkaasti viisi kertaa vuodessa, Lindqvistin mukaan viestintäsuunnitelmissa pitäisi näkyä, miten tavoitteeseen päästään.
– Yhteen tavoitteeseen kirkossa on päästy, joka muuten mainitaan Vuoropuhelun kirkko -viestintästrategiassakin: Kirkon työntekijät pitää kouluttaa verkkoviestinnän hoitamiseen. Se on hoidettu erittäin hyvin, Lindqvist sanoo.
Lindqvist ei siis allekirjoita sitä kirkolliskokousedustajien väitettä, että kirkon viestintästrategia on kymmenen vuoden takainen. Tuoretta viestintäajattelua on hänen mukaansa niin Meidän kirkko -strategiassa kuin Kirkon tiedotuskeskuksen Viemme viestiä -viestintäohjelmassakin.
Kirkon eri tasolla tehtyjen viestintäsuunnitelmien sen sijaan pitäisi Lindqvistin mielestä olla konkretisoivia eli pitäisi ilmetä, miten asetettuihin tavoitteisiin päästään. Niitä pitäisi tehdä ja päivittää.
– Mutta totta siis on, että uutta erillistä viestintästrategiaa en edelleenkään toivo, koska viestintä palvelee aina kokonaisuutta eikä ole oma kokonaisuus, joka määrää, miten kokonaisuus toimii.
Kankkonen puhui myös sektoreista.
– Sektori on Kankkosen keksimä sana, hän tarkoittaa ilmeisesti diakoniaa ja nuorisotyötä ja niin edelleen. Jos ne tekevät omat toimintasuunnitelmansa, niissä pitää myös olla viestinnän ulottuvuus mukana. Kirkolliskokousedustaja Johanna Korhonen on oikeassa siinä, että kaikki mitä kirkko tekee, siihen liittyy viestintä. Jokaiseen prosessiin ja projektiin pitää liittää myös oma viestintäsuunnitelma, Lindqvist sanoo.
Kun kirkossa pohditaan viestintää, ohjeita pitäisi Lindqvistin mukaan kysyä seurakuntalaisilta.
– Jos kirkko on toimiva, ensin kysellään seurakuntalaisilta, mitä pitäisi tehdä. Se olisi kirkon nykyisen viestintäajattelun mukaista. Nyt ollaan taas aloittamassa kirkolliskokouksesta ja vasta viimeisessä vaiheessa tullaan seurakuntalaiseen, joka tuntee itsensä täysin ulkopuoliseksi eikä asia liippaa häntä.
Lue myös: Viestintäjohtaja: Ainakaan KT ei tarvitse uutta viestintästrategiaa
Ilmoita asiavirheestä