Teologian maisteri Mika Sivula Lohjalta on siitä harvinainen kaupunginjohtaja, että hänellä on oikein oikeuden päätös pätevyydestään.
Kun hän haki ensimmäistä kunnanjohtajan paikkaansa Pielavedeltä vuonna 2012, hänet valittiin tehtävään valtuuston yksimielisellä päätöksellä. Kilpaileva hakija kuitenkin valitti. Valitus kumottiin ja perusteluissa todettiin, että erityisesti Sivulan pääaine huomioiden hänen tutkintoaan voidaan pitää kunnanjohtajan virkaan soveltuvana. Sivulan pääaine oli sosiaalietiikka.
– Hakiessani kaupunginjohtajaksi Lohjalle tätä asiaa ei enää tarvinnut käsitellä, Sivula hymyilee.
Hymy on herkässä nelikymppisellä kaupunginjohtajalla muutenkin. Hän on pidetty ja arvostettu yli puoluerajojen. Raja-aitojen ylittäminen ja sillanrakennus ovat olleet läsnä hänen elämässään myös hengellisesti.
Minun polkuni vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä oli hyvä.
Mika Sivula syntyi yhdeksänlapsisen vanhoillislestadiolaisen perheen esikoiseksi. Koulut hän kävi Espoossa.
– Minulla oli hyvä koti, jossa keskusteltiin vilkkaasti ja monipuolisesti niin hengellisistä kuin yhteiskunnallisistakin asioista. Vanhemmillani on aina ollut totuutta etsivä mieli.
Teininä Sivulalla oli paljon lestadiolaisia kavereita.
– Se oli hienoa aikaa. Minun polkuni siinä liikkeessä oli hyvä, vaikka tunnistin toki kipupisteitä jo liikkeeseen kuuluessani.
Sivula pohti lukion jälkeen, hakisiko valtiotieteelliseen vai teologiseen. Vahvaa pappiskutsumusta hänellä ei ollut, mutta teologinen vei silti voiton. Päätökseen vaikutti paljon vuosi Jämsän kristillisessä kansanopistossa.
– Meille opetti siellä dogmatiikkaa Hanna Nurminen, joka on sittemmin väitellyt tohtoriksi vanhoillislestadiolaisuuden kahdesta eri vanhurskauttamiskäsityksestä 1970-luvulla. Hän oli valtavan innostava opettaja.
Teologina uskonvarmuus luhistuu.
Suorittaessaan varusmiespalvelusta Upinniemessä Mika Sivula sai tiedon opiskelupaikasta Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa. Hän punnitsi mahdollisuutta ryhtyä varusmiespapiksi, mutta valitsi sitten laivaston ja sai RUK:ssa ensimmäisen johtajakoulutuksensa.
Opiskelujen alkaessa nuoret teologinalut istuivat paljon kahviloissa parantamassa maailmaa. Teologinen tiedekunta mahdollisti Sivulalle maailmankuvan perustuksia järisyttävien aiheiden syvällisen pohtimisen ja työstämisen. Hän halusi pureutua juuriinsa ja kysyä myös vaikeita kysymyksiä.
– Teologina uskonvarmuus luhistuu suhteessa sekä kristinuskoon että kaikenlaisiin muihin maailmankatsomuksen kauppiaisiin.
– Tajusin, että maailmankatsomuksen perusteet valitaan aina uskonvaraisesti. Tämä opetti elämään levollisesti maailmankatsomusten kirjon keskellä.
Ajatus kaikkien ihmisten samanarvoisuudesta on Sivulalle tärkeä. Sitä eivät teologian opinnotkaan haastaneet.
– Jokaisen ihmisen ehdottomalle ihmisarvolle löytyy hyvät perusteet kristinuskosta.
{kuva_7ac3f8c7-eda4-4d45-956b-9571026e86ca}
Sivulan kiinnostus yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen vahvistui. Kun kaveri soitti ja pyysi Sivulaa ehdolle Helsingin ylioppilaskunnan edustajistoon, hän vastasi hetken ujosteltuaan myöntävästi ja tuli valituksi keskustaopiskelijoiden listalta vuonna 2001.
– Edustajisto oli todellinen poliittinen broilerihautomo, Sivula naurahtaa.
Edustajatovereina vaikuttivat samaan aikaan muun muassa Paavo Arhinmäki (vas.) ja Johanna Sumuvuori (vihr.), jotka nousivat myöhemmin valtakunnan politiikkaan.
– Se maailma vei minut ihan mukanaan. Törmäsin aivan eri tavoin ajatteleviin ihmisiin kuin sitä ennen omassa kuplassani. Se oli valtavan avartavaa.
Ennen vuoden 2003 eduskuntavaaleja Keskustan puoluetoimistosta soitettiin Mika Sivulalle. Häntä pyydettiin mukaan sukupolvensa suuren idolin, radiojuontaja Pertti Salovaaran vaalikampanjaan.
Salovaaralla ei ollut vielä kampanjapäällikköä ja vaalit olivat jo lähellä.
– Minä olin ainoa, jolla ei vielä ollut hommaa, joten minut nimettiin tehtävään. Opin tuntemaan Salovaaran hyvin. Hänet valittiin eduskuntaan Anneli Jäätteenmäen imussa.
Kun Salovaara pyysi Sivulaa eduskunta-avustajakseen, hän vastasi kahden sekunnin miettimisen jälkeen myöntävästi. Kaikkiaan Sivula työskenteli eduskunnassa yhdeksän vuotta ja opiskeli samalla osa-aikaisesti.
Tajusin olevani kuin moni muu surullinen tapaus politiikassa, opinnot roikkuivat.
Avustajan tehtävän ohella Sivula työskenteli muun muassa Keskustan eduskuntaryhmän talouspoliittisena ja koulutuspoliittisena sihteerinä. Lisäksi hänet valittiin vuonna 2004 Keskustan valtakunnallisen opiskelijaliiton puheenjohtajaksi.
– Se oli opettavainen vuosi. Kiersimme eri puolilla Suomea ja saimme hyvää henkeä päälle. Aloin uskoa, että voisin pärjätä johtajana.
Vuonna 2007 Mika Sivula oli jo kolmen lapsen isä. Hän oli rakentanut perheelleen omakotitalon Lohjalle.
– Tajusin olevani kuin moni muu surullinen tapaus politiikassa, opinnot roikkuivat. Minulle tarjottiin paikkaa ministerin erityisavustajana, mutta varoittava ääni päässäni sanoi, että jos siihen lähden, en koskaan valmistu.
Sivula valitsi opintojen loppuun saattamisen ja pohti hetken, voisiko seurakuntatyö kuitenkin olla hänen juttunsa. Hän olisi halunnut harjoitteluun Lohjan seurakuntaan, mutta sai määräyksen 100 kilometrin päähän Forssaan.
– Harjoittelu oli ihan hauska, mutta käänsin vielä kerran opintojen suuntaa ja tein graduni hyvinvointivaltion eettisistä perusteista Jaana Hallamaalle. Valmistuin vuonna 2010.
{kuva_5fae874f-a46c-472d-80b4-dbbfcf1e5a34}
Vuonna 2012 Mika Sivula muutti perheineen Savoon silloisen vaimonsa kotipaikkakunnalle Pielavedelle, jonne hänet valittiin kunnanjohtajaksi. Työ tuntui heti omalta ja ihmiset mukavilta. Henkilökohtaisessa elämässä tuli kuitenkin eteen vaikeita vuosia.
Omat ystävät ja lapsuudenperhe jäivät kauas. Julkisessa virassa pienellä paikkakunnalla oli vaikea tutustua uusiin ihmisiin ilman virkaroolia. Sivula joutui pohtimaan aivan uudella tavalla parisuhdettaan ja suhdetta hengelliseen yhteisöönsä.
Evankeliumissa on pohjimmaisena äärimmäinen vapauden ja vapautuksen viesti.
Vuonna 2014 Sivulan avioliitto päättyi ja samalla loppui hänen matkansa osana vanhoillislestadiolaista liikettä.
– Liike on niin perhekeskeinen, että avioeron jälkeen on hirveän vaikea jatkaa sen jäsenenä. Jo aiemmin olin pyytänyt vapautusta puhujan tehtävästä. Pahinta olisi olla kaksinaamainen ihmisten edessä.
Sivulan mukaan vanhoillislestadiolaisen liikkeen keskeinen sanoma anteeksiantamisesta voi olla ihmiselle valtava voimavara.
– Puhujana minut oli asetettu luottamustehtävään sitä sanomaa julistamaan. Evankeliumissa on pohjimmaisena äärimmäinen vapauden ja vapautuksen viesti, joka koskettaa minua yhä.
– Liikutuin, kun piispa Eero Huovinen puhui Karjalohjan kirkossa hienosti siitä, kuinka vapaa ja rohkea ihminen voikaan olla, jos hänellä ei ole kaikki pelissä vain näissä ajallisissa. Lestadiolaisuudessa on tämä sama näkökulma vahvana. On lohdullista nousta välillä ajallisten murheiden yläpuolelle, Sivula pohtii.
Hoitokokousvuosiin liittyvät pelot ja varjot alkoivat tulla minulle näkyvämmiksi.
Toisaalta Mika Sivula näkee vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä myös ongelmia. 1970–1980-luvuilla liike torjui modernisaatiokehityksen. Apuna käytettiin myös hoitokokouksia ja hengellistä väkivaltaa. Päätösten kyseenalaistaminen oli kiellettyä.
– Minun aikanani nuo asiat olivat painuneet jo aika paljon piiloon. Kun luin hoitokokouksista, en meinannut ensin uskoa lukemaani. Myöhemmin hoitokokousvuosiin liittyvät pelot ja varjot alkoivat tulla minulle näkyvämmiksi nykyisyydessäkin.
Sivulan mukaan nykylestadiolaisuudessa on paljon pyrkimystä aitoon ja avoimeen keskusteluun. Ongelma on kuitenkin se, ettei liikkeessä ole mekanismia, jolla yhteisö pystyisi tekemään uusia teologisia linjauksia. 40–50 vuoden takaiset linjaukset esimerkiksi elämäntapakysymyksiin liittyen on lyöty kovalla hinnalla lukkoon.
Samaa sukupuolta olevien parien vihkimisessä kuljetaan heikoimman veljen vauhtia, ja hän on se kaikkein konservatiivisin.
Nyt liikkeen virallinen oppi ja saarnat ovat alkaneet erkaantua yhä enemmän monien liikkeen jäsenten käytännön elämästä ja toiminnasta. Yksinkertaisin esimerkki tästä on liikkeen suhtautuminen televisioon.
1970-luvulla päätettiin, että uskovaiset eivät katso televisiota. Edes koulutelevision ohjelmien katsomista ei tuolloin hyväksytty. Kun liikkuva kuva tuli kaikkien ulottuville kännyköiden ja tietokoneiden kautta, käytäntö muuttui mutta linjaus ei.
– Lestadiolaiskoteihin ei edelleenkään osteta televisiota, vaikka lähes kaikki katsovat tv-ohjelmia joltakin muulta laitteelta, Sivula sanoo.
Hän näkee saman ongelman koskettavan osittain koko kirkkoa. Pelätään rivien rikkoutumista.
– Esimerkiksi samaa sukupuolta olevien parien vihkimisessä kuljetaan heikoimman veljen vauhtia, ja hän on se kaikkein konservatiivisin.
{kuva_aefa7d02-f41c-4c38-a965-92b635ab5142}
Tästä seuraa Sivulan mukaan se, että huomio kiinnittyy käsittämättömiin elämäntapasääntöihin. Oikeasti huomio pitäisi suunnata siihen, miten kristinusko voisi säilyttää merkityksensä nykymaailmassa.
Julkisuudessa vaaditaan usein, että Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen johto kääntäisi vanhoillislestadiolaisuuden suunnan.
– Ei siellä ole yksittäisiä henkilöitä, jotka voisivat sen tehdä. Muutoksen pitäisi lähteä syvältä yhteisöstä, sen omia perusarvoja kunnioittaen. Kun joitakin asioita on linjattu 1970-luvulla, niitä voidaan linjata nyt uudelleen, ilman että mistään perimmäisestä luovutaan. Korvakorut tai televisio eivät liity uskomisen ytimeen.
Minua ei ole missään vaiheessa hylätty.
Vanhoillislestadiolaisuudesta käytyä julkista keskustelua seuratessaan Mika Sivula on tuntenut usein suurta myötätuntoa liikkeen jäseniä kohtaan.
– Liikkeessä on valtavasti rehellisiä ja vilpittömiä ihmisiä, ja moni kohu on mennyt liiallisuuksiin.
Toisaalta hän kertoo ymmärtävänsä myös niitä, joilla on syvät arvet liikkeen sisällä koetusta väkivallasta. Heillä on oikeus traumojensa käsittelyyn, myös julkisesti.
– Itselleni lestadiolaisuus on ollut arvokas mittakeppi ja peili, jota vasten olen mitannut ja peilannut elämässäni kaikkea.
Sivula ei osallistu aktiivisesti vanhoillislestadiolaisuudesta käytävään keskusteluun muiden liikkeen jättäneiden kanssa. Hänen on keskitettävä ongelmanratkaisutarmonsa ennen kaikkea kaupungin asioiden hoitamiseen.
– Olen kiitollinen siitä, että lestadiolaiset ystävät ja sukulaiset ovat pitäneet minuun paljon yhteyttä liikkeestä lähtöni jälkeenkin. Minua ei ole missään vaiheessa hylätty.
{kuva_5815dc0c-7049-418f-afbb-ff7574ec50f4}
Aloitettuaan työt kaupunginjohtajana Lohjalla elokuussa 2015 Mika Sivula sai itsenäisyyspäiväksi kutsun Lohjan Rauhanyhdistykselle, jonka puhujaveljenä hän aikanaan palveli.
Vanhoillislestadiolaisten restauroima vanha suojeluskunnan talo täytti vuosia ja rauhanyhdistyksellä oli avoimet ovet. Sivula vei paikalle kaupungin tervehdyksen.
– Sinne meneminen tuntui vähän vaikealta, mutta halusin kertoa niille ihmisille, että minulla on heistä ja siitä talosta hyvät muistot. Haluan ylipäätään viestiä hengellisille yhteisöille, että nekin ovat tärkeä osa kaupunkia.
On jaksettava rakentaa foorumeita, joilla erilaiset ihmiset kohtaavat.
Kaupunginjohtajana Sivula nauttii eniten työnsä monipuolisuudesta ja siitä, kun saa hämmästyä yhä uudelleen yhteisöjen voimasta.
Raskainta työssä on olla myös ristiriitojen ja ongelmien keskipisteessä. Toisinaan vanhat haavat näkyvät kuntapolitiikassa yllättävän pitkään.
– Ajassamme on paljon ahdistusta, joka synnyttää ja ruokkii pelkoja. Tärkeä vastavoima tälle on luottamus. On jaksettava rakentaa foorumeita, joilla erilaiset ihmiset kohtaavat. Kohtaamiset laajentavat ymmärrystä ja synnyttävät luottamusta.
Uskominen on edelleen olemassa minussa jollakin lailla.
Kun Mika Sivulan koko maailmankuva on ollut murroksessa, hän on saanut paljon tukea sen jälleenrakentamiseen nykyiseltä puolisoltaan Hanna Kalliolta.
– On ollut vapauttavaa tajuta, että pohjimmiltaan kukaan ei voi tietää totuutta uskonasioista. Koen nykyisin, että kaikki, jotka tulevat fanaattisella paatoksella julistamaan maailmankuvaansa, ovat jotenkin samanlaisia.
– Elämässäni ei ole enää samoja automaattisia uskonnon harjoittamisen muotoja kuin aiemmin. Silti uskominen on edelleen olemassa minussa jollakin lailla.
Sivulan ja Kallion uusperheessä on yhteensä kuusi lasta, joista osa asuu edelleen 450 kilometrin päässä Pielavedellä. Sivulan kaksi vanhinta lasta ovat kuitenkin muuttaneet tänä vuonna Mikan ja Hannan luokse Lohjalle.
– Olen maailman onnellisin mies, kun olen päässyt pitkästä aikaa arkisiin vanhempainiltoihin ja musiikkiopiston matineoihin isän roolissa.
Kuvat: Jukka Granström
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.