Espanjan Andalusian helmi Sevilla kätkee hevosvaljakoiden, katedraalin ja keskiaikaisten kujiensa keskelle löytöretkien hurjan muiston. Kaikki tietävät, kuka oli Kristoffer Kolumbus, mutta merkkihenkilöitä oli muitakin. Kaupungin oma poika Bartolomé de las Casas oli ensimmäinen Amerikan alkuperäisasukkaiden sortoa vastaan noussut pappi.

Sevillan puistomaisen rantakadun varrella sijaitsevan bussiaseman nurkalla on liikennemerkki, josta kaupungin turistikohteet tulevat heti selväksi. ”Centro Ciudad” ohjaa vanhaan, kapeiden keskiaikaisten katujen ja kujien keskustaan, ja ”Paseo Cristobal Colon” taas löytöretkeilijöiden jalanjäljille.

Espanjan Andalusian sisämaan helmi tunnetaankin lähinnä näistä kahdesta erikoisuudestaan: kiehtovasta hevosvaljakoiden ja monumentaalisen katedraalikirkon keskustaytimestä sekä uusien seutujen löytäjistä, kuten Cristobal Colonista, joka tunnetaan Suomessa nimellä Kristoffer Kolumbus.

Espanjan kuninkaan suojeluksessa toiminut Kolumbus aloitti matkansa uuteen maailmaan Sevillasta, sen halki virtaavan Guadalquivir-joen satamasta elokuussa 1492. Tutkimusmatkailija luuli navigoivansa pitkällä purjehduksellaan merireitin Intiaan, mutta reilua kahta kuukautta myöhemmin hän rantautui Bahamasaarille.

Sevillasta alkanut purjehdus mullisti maailmanhistorian. Samalla se teki kaupungista löytöretkien eurooppalaisen pääkaupungin.

Munkki ja hyväntekijä

Amerikan manner – jota ei tietenkään löydetty, vaan joka Kolumbuksen matkan jälkeen alkoi vähitellen tulla eurooppalaisten tietoisuuteen – veti rannoilleen muitakin suuria meriseikkailijoita, kuten Fernão de Magalhãesin, Amerigo Vespuccin ja Hernán Cortésin. Useimmat heistä nostivat ankkurin juuri Sevillan satamassa.

Lauantai-iltana ihmisiä on liikkeellä jokivarressa paljon, kun andalusialaiset perheet ovat tapansa mukaan iltakävelyllä.

Puheensorinan, leikkipaikalla temmeltävien lasten ja ohi suhisevien pyörien keskeltä löytyy graniittipatsas. Jalustaan on kaiverrettu teksti: ”Precursor Universal de Decla racion de los Derechos Humanos”. Se viittaa yleismaailmallisen ihmisoikeuksien julistuksen edeltäjään.

Paaden toisella puolella on kuva-arvoitus. Kiveen on kaiverrettu on espanjalainen konkistadori, lastaan jalkojensa juuressa suojeleva intiaanimies, vauvaa sylissään pitävä intiaaninainen sekä sauvaa kädessään pitävä mies.

Mystiselle sauvamiehelle löytyy jalustasta nimi. Hän on dominikaanimunkki ja piispa Bartolomé de las Casas. Tämä aikanaan ristiriitaisia tuntoja herättänyt teologi syntyi Sevillassa vuonna 1484.

Alunperin Casas seilasi valtameren yli uuteen maailmaan maallikkona, kunnes ryhtyi siellä teologiksi, munkiksi ja papiksi. Hän saavutti nykyisessä Meksikossa sijaitsevan Chiapasin alueen piispuuden, mutta joutui pian törmäyskurssille maanmiestensä kanssa.

Viha johtui siitä, että Casas oli yksi ensimmäisistä eurooppalaisista, joka nousi arvostelemaan Amerikan alkuperäiskansoja huonosti kohdelleita espanjalaisia konkistadoreja ja heidän ihmisoikeusrikkomuksiaan.

Casas yritti perustaa nykyisen Venezuelan rannikolle intiaanien ja espanjalaisten yhteisön, jossa olisi voitu elää yhteisen kunnioituksen ja ihmisarvon hengessä. Hanke törmäsi espanjalaisten valloittajien sitkeään vastustukseen ja Casas palasi Espanjaan.

Vanhalta mantereelta dominikaanimunkki jatkoi intiaanien oikeuksien puolustamista, vaatien muun muassa alkuperäiskansoja pelkkänä hyödykkeenä käyttäneen encomienda-järjestelmän lakkauttamista. Sana konkistadorien väärinkäytöksistä alkoi levitä.

Casasin synnyinkaupunki Sevilla kunnioittaa varhaista ihmisoikeuksien puolustajaa myös yliopistollaan, jonka katolle on muiden löytöretkisankareiden keskuuteen nostettu pieni Casasin patsasfiguuri.

Restauroinnin vuoksi patsaan päällä on nyt huppu, kuin muistona orjuusjärjestelmän espanjalaisille aiheuttamasta häpeästä.

Valjakoiden kopsetta

Sevillan vanhan kaupungin sokkeloisten kujien keskipiste on massiivinen, maurilaistyylisellä tornilla varustettu katedraali. Unescon maailmanperintöluetteloon liitetty rakennus on maailman suurin goottilaistyylinen pyhättö ja ylipäänsä yksi suurimmista kirkoista maailmassa.

Katedraalin sisäänkäynnin puoleinen pieni aukio, Plaza del Triunfo, on jo varhain aamulla turistiryhmien täyttämä. Aukiolla on yksi Sevillan kuuluisien hevosvaljakkoreittien lähtöpaikoista. Autojen ääniä ei kävelykatujen risteyskohdassa kuulu, vain kavioiden iloista kopsetta.

Ajurit tiputtavat matkaajat kyydistä, nappaavat pyynnöstä kuvat turisteista valjakoissa ja houkuttelevat uudet asiakkaat kuninkaalliselle ajelulle. Juhlavat valjakot valkoisine tai mustine hevosineen ovat kauniita, eikä ihme että vain harva pystyy vastustamaan kiusausta kavuta kyytiin.

Löytöretkeilijä seikkaili vielä vainajanakin

Sevillan kaksijakoisuus suhteessa löytöretkiajan muistoihin konkretisoituu, kun Bartolomé de las Casasin vaatimatonta muistokiveä vertaa huomioon, jota Kristoffer Kolumbus nauttii pääkatedraalissa.

Ennen kuin maailmanhistoriaa muuttaneen löytöretkeilijän viimeistä leposijaa pääsee ihmettelemään, on jonotettava Plaza del Triunfolla. Kaikki – puheensorinan perusteella muun muassa amerikkalaiset, saksalaiset, japanilaiset, kiinalaiset ja ranskalaiset – haluavat nähdä tämän haudan.

Keskiaikaisen katedraalin turistisisäänkäynnin edessä, ristilaivan muotoisen pyhäkön oikealla reunalla kohoaa Kolumbuksen massiivinen, korkea sarkofagi.

Kun Kolumbus kuoli toukokuussa 1506 Pohjois-Espanjan Valladolidissa, hänet haudattiin ensin kaupungissa sijaitsevaan San Franciscon luostariin. Sitten alkoi ruumiin riepottelu.

Sevillasta maailmalle lähtenyt merikapteeni palasi ensin Kolumbuksen pojan Diegon määräyksestä 1509 takaisin Sevillaan, Santa Maria de las Cuevasin luostariin. Sen jälkeen hauta ehti sijaita myös Amerikan mantereella Dominikaanisessa tasavallassa ja Kuuban Havannassa, kunnes Kolumbuksen ruumis tuotiin jälleen Sevillaan Espanjan menetettyä Kuuban hallinnan Yhdysvalloille vuosien 1898–1899 sodassa.

Kolumbuksen Sarkofagi on kuvanveistäjä Arturo Mélidan mahtipontinen luomus, jossa on neljä arkunkantajaa. Ne kuvaavat historiallisia espanjalaisia kuningaskuntia Kastiliaa, Leonia, Aragoniaa ja Navarraa.

Suuri osa vieraista on pakkautunut sarkofagin luo, lähes tukkien sisäänkäynnin. Kännykkäkamerat kohoavat ja jotkut nostelevat lapsia olkapäilleen, jotta nämä voivat nähdä paremmin Amerikan löytäjän leposijan.

Katedraalissa on monia muitakin vaikuttavia yksityiskohtia, kuten ruusuke- ja muunlaisia lasi-ikkunoita, monumentaalinen pääalttari sekä korkea, upea holvisto.

Espanjalaiset ovat viime vuosina hylänneet Dominikaanisen tasavallan vaatimukset siellä väitetysti olevien Kolumbuksen jäänteiden tutkimisesta. Sen sijaan Granadan yliopiston tutkijat ovat julkistaneet DNA-testejä, joiden mukaan Sevillan katedraalissa olevan arkun jäännökset ovat todella genovalaissyntyisen merenkulkijan.

Kolumbus on näin tieteellisesti todistettu Sevillan omaksi pojaksi.

Kullattu arkistopalatsi

Plaza del Triunfo -aukion toiselta laidalta, kulmittain katedraalia vastapäätä, löytyy hulppea renessanssityylinen rakennus Archivo de Indias. Nimensä mukaisesti se on arkisto ja varsin juhlava sellainen.

Mielikuva pölyttyneitä mappeja sisältävästä alkuperäislähteiden kokoelmasta ei kerro koko totuutta. Sisällä on suuria, korkeita kullanvärisiä kattoja, laajoja ja pitkiä kirjahyllyjen reunustamia käytäviä sekä muun muassa mahtipontinen marmoriportaikko.

Kuningas Filip II:n vuonna 1572 alun perin Sevillan kauppakamarille rakennuttama palatsimainen rakennus muutettiin 1700-luvulla säilytyspaikaksi Amerikasta ja Filippiineiltä tuoduille historiallisille asiapapereille. Samalla se juhlistaa Espanjan kullanhohtoisten suurvaltavuosien muistoa.

Arkistossa on yhdeksän kilometriä hyllyjä ja 80 miljoonaa sivua asiakirjoja. Niiden joukosta löytyvät Kolumbuksen päiväkirja ja paavi Aleksanteri VI:n bulla, jolla maailma aikoinaan jaettiin Espanjan ja Portugalin kesken.

Laajojen sisäsalien seinillä ovat myös näköismaalaukset löytöretkisankareista. Hieman vaatimattomamman paikan muotokuvalleen on saanut myös Bartolomé de las Casas.

Paratiisin puutarhat

Sevillasta ei voi puhua ilman sen puistoja. Yksi vaikuttavimmista on Jardines de Murillo, joka sijaitsee vain kivenheiton päässä keskusaukiolta, Santa Cruzin kaupunginosan ja Alcázarin muurien vieressä.

Jardines de Murillo muodostuu joukosta paratiisinomaisia puutarhoja. Alueelta löytyy suihkulähteitä, keraamisilla laatoilla varustettuja penkkejä ja monipuolisesti eri kasvilajeja. Lintujen sirkutus rehevien lehvästöjen keskellä huumaa korvat.

Luonnonlajien joukosta löytyy esimerkiksi makassareja, liaanipuita, sypressejä, appelsiinipuita, jasmiineja, kiinalainen viuhkapalmu, kuusama ja magnolia.

Kahteen korkeaan valkoiseen pylvääseen on taottu metallinen pienoismalli Kolumbuksen Isabel-aluksesta.

Mennyttä merielämää

Jardines de Murillon muistomerkki kuitenkin kalpenee sille purjelaivalle, joka kelluu Guadalquivir-joella läheltä keskustaa, 1200-luvulla rakennetun vartiotornin Torre del Oron takana.

”Tällaisella purkillako Magalhães uskalsi lähteä kauas suuren meren taa tuntemattomia seutuja ja kansoja etsimään?”

Nao Victoria on tarkka kopio siitä historiallisesta laivasta, jolla portugalilainen Fernão de Magalhães johti vuosina 1519–1521 espanjalaisen retkikuntansa ensimmäisenä Tyynenmeren kautta Aasiaan.

Magalhãesin tarkoituksena oli löytää läntinen kauppareitti ja hän onnistuikin matkaamaan Tyynellemerelle Etelä-Amerikan eteläkärjen kautta. Kapteeni itse kuoli kahakassa Filippiineillä ja valtaosa miehistöstäkin taisteluissa ja sairauksiin, mutta yksi laiva, Nao Victoria, palasi Espanjaan vuonna 1522 Intian valtameren poikki. Retkikunta oli kiertänyt ensimmäisinä ihmisinä maapallon.

Nao Victorian tummanruskea, kookasmastoinen kopio houkuttaa turisteja. Alukseen on jännä nousta. Hämmästelen sen pienuutta. Tällaisella purkillako Magalhães uskalsi lähteä kauas suuren meren taa tuntemattomia seutuja ja kansoja etsimään?

Karakkikaunottaren sisällä kerrotaan opastauluissa menneen ajan merenkulun haastavuudesta. Ainoa hytti kuului kapteenille ja hänen lähimmille avustajilleen, muut 45 miestä saivat nukkua ruumassa mattojensa päällä, tavaroiden, elintarvikkeiden, juomaveden, rottien, syöpäläisten ja aallokosta roiskuvan meriveden keskellä.

Yksinkertaisessa laivaruuassa ravintoarvoja oli niukalti ja hygieniaa ei käytännössä tunnettu, joten miehistö kärsi monista vatsavaivoista ja muista sairauksista.

Nao Victoria ei Sevillan rantakatuun kiinnitettynä keiku, mutta sen lankkulattialla voi katsahtaa korkealle kohoavia mastoja ja pohtia, millaiset tunnelmat olivat silloin, kun oltiin keskellä Tyyntämerta, rajumyrskyn kourissa ja pahassa mahataudissa, matkalla kohti tuntematonta, täysin epätietoisina kotiinpaluun mahdollisuudesta.

Melkoisia hulluja nuo Sevillan suuret pojat, uuden maailman matkaajat.

Juttu on julkaistu Askel-lehden tuplanumerossa 7-8/2026.

Ilmoita asiavirheestä