Piispa Mari Leppänen,
Luen kirjoituksesi tarkasti. Kuulunhan hiippakuntasi papistoon ja olet taitava viestijä. Samalla katson tarpeelliseksi oikaista sekä sinua että Kotimaan lukijoita.
Käytit kiteytyksessäsi kirjeenvaihtokumppanini John Vikströmin määritelmää käsitykselleni pappisvirasta, mutta se ei vastannut omaa käsitystäni. Vikström on onnistunut vakuuttamaan monet, että niiden käsitys, jotka pitävät pappisvirkaa vain mielelle kuuluvana perustuu suhtautumiseen sukupuoleen. Näin ei ole.
Ongelma liittyy siihen, miten Raamattu opettaa pappisvirasta ja mitä säädöksiä se asettaa, mukaan lukien sukupuolta koskevat rajoitukset. Pappisvirka on Jumalan asettama evankeliumin lahjoittamisen ja jakamisen väline, jonka kautta Jumala toimii kirkossa. Evankeliumi ja sen jakamisen välineet eivät muutu, vaikka ajat, tavat ja kulttuurit muuttuvat. Kuten sakramentit ovat pysyviä, niin on myös pappisviran laita. Emme vaihda viiniä vihersmoothieen tai leipää lakritsiin, vaikka ”elämää puolustava teologia” tai muu lähde muuta kuiskuttaisi.
Kirjoituksessasi herätti hämmennystä, että lueteltuasi raskaita syntejä, kuten ”naisten alistamisen, seksuaalisen hyväksikäytön ja hengellisen väkivallan”, siirryit sujuvasti kirjeenvaihtooni emeritusarkkipiispan kanssa sekä perinteiseen virkakäsitykseen. Onko todella asianmukaista esittää ne samassa yhteydessä? Toivon kohteliaisuutta, vaikka apostolisessa virkakäsityksessä pitäytyvä kirkkokansa sapettaisi kuinka.
Joskus valtaapitävät kirkossa tai yhteiskunnassa katsovat, että heidän visionsa tulevaisuudesta on niin tärkeä, että se oikeuttaa jopa moraalisesti arveluttavat keinot. Ehkä visio tässä tapauksessa on mainitsemasi: ”elämää tukeva teologia”, jolla vedetään juopa pappisvirasta eri tavoin ajattelevien väliin ja erottaa nämä saman kirkon yhteydestä. Kuulostaa skismaattiselta. En ole kuullut tällaisesta kirkkoa jakavasta teologiasta aiemmin. Olen keskittynyt kirkkomme tunnustamiin lähteisiin. ”Elämää puolustava teologia” vaikuttaa tahmaiselta seitiltä, jossa kirkon uskonoppia tai Raamattua voidaan alati kyseenalaistaa omien tarkoitusperien mukaisesti ja todeta, että joku asia on tai ei ole elämää puolustavaa teologiaa. Siksi tuo teologia ei kompassiksi sovellu.
Muistutan, että tehtävänäsi piispana on puolustaa kirkon ykseyttä. Tämä on ollut piispan tehtävä alkukirkosta asti. Kirkon jakautumista ei tule edistää, vaan meidän on opittava sietämään toisiamme keskeneräisessä kirkossamme. Parin kuukauden päästä julkaistaan kirkkoa ja sen ykseyttä, pyhyyttä, yhteyttä ja apostolisuutta käsittelevä esikoiskirjani Murtunut Kristuksen ruumis. Lähetän sen sinulle.
Kirjani ydinajatuksen kerron jo nyt. Murtunut malli, jossa saman kirkon sisällä siedetään erilaisia uskonkäsityksiä on hauras, vaativa ja vaatii rutkasti sekä teologista että praktista sietämistä, kiihkottomuutta ja armeliasuutta, jotka eivät ole ihmisille luontaisia ominaisuuksia. Murtunut Kristuksen ruumiin yhteys taitaa silti olla ainoa mihin pystymme ja siksi siihen olisi hyvä suostua. Jatketaan siis yhdessä saman kirkon parhaaksi. Kuulun tähän maisemaan.
Juhana Tarvainen
pastori, Sleyn kotimaantyön johtaja