Kirkkotutkijana en voi kuin ihmetellä otsikoita kirkkorakennuksista luopumisista ja metsäkirkkoideoista. Suomalaiset uskoivat korkeimpaan ja myös omaan osaamiseensa itsenäisyyden koittaessa ja kansallisen herätyksen alkumetreillä. Esimerkiksi 1800-ja 1900- lukujen vaihteessa hyvin köyhätkin seurakunnat rakensivat omat kirkkonsa.
Kirkko keskellä kylää tai jopa toinen kirkko kauemmassa sivutaajamassa oli silloin luonnollinen asia, jolla vahvistettiin itsetuntoa ja yhteisöjen henkistä voimaa. Kirkkorakennus oli turvapaikka, pyhä tila hiljentymiseen.
Metsä nähdään nykyään voimaannuttavana luontofantasiana, mutta kansanperinnettä ja historiaa sekä omia maalaisjuuria tutkineena voin tuoda esille seuraavaa.
Vielä sata vuotta sitten suomalaiset olivat metsäkansaa. Metsästä sai elannon ja kodin rakentamisen tarpeet. Metsässä oli jo tuolloin uhrilehtoja, siis ei-kristillisiä pyhiä metsäalueita. Niissä asusti ja vaikutti paholaismainen Hiisi, jota pelättiin ja kartettiin. Nyt metsäkirkot tuovat mieleen paluun pakanallisuuteen ja kristillisen katsomuksen sekoittamisen luonnonsuojeluun.
Maaseudulla on kautta aikojen osattu viljellä ja vaalia luontoa ja luomakuntaa kokonaisuutena. Pian ajankohtainen kevät, kaiken kasvun ylösnousemus, virittää rauhaisaa toivoa ja kauneutta koko elinympäristöön. Maaseudulla ei tarvitse erikseen toitottaa, että katsopas tuota luonnon kauneutta.
AIKOINAAN SEURAKUNNAT rakensivat omia kirkkojaan, vaikka oli taloudellisesti niukkaa. On todella surullista lukea uutisia, että nykyseurakunnat eivät edes viitsisi tai raaskisi ylläpitää näitä aikoinaan vaatimattomissa olosuhteissa pinnisteltyjä sakraalirakennuksia.
Monipuolinen henkinen sivistys, yleissivistys, on tasapainoisen ja itseensä luottavan kansan perusehto. Jokainen seurakunta voisi pysähtyä miettimään arvomaailmaansa, jos eteen tulee ajatus kulttuuriperinnöstä luopumisesta. Oli kirkko vanha tai vaikkapa muutaman kymmenen vuoden vanha, se edustaa olemuksellaan aikansa kulttuuria ja jopa sivistyksen tahtoa.
Esimerkiksi reilut sata vuotta sitten vaikuttivat tuotteliaat kirkkoarkkitehdit Josef Stenbäck (1854–1929 ) ja Ilmari Launis (1881–1955). Kotiseurakuntani Rantasalmen kirkko oli ensimmäisenä mainitun käsialaa, ja Rantasalmi olikin jo aikoinaan kulttuuripitäjä. Myönteisiä havaintoja olen saanut seurata muun muassa Vieremän ja Tervon kirkkojen alkuperäisasuun saattamisesta.
On tietysti hienoa, että seurakunnissa ja koko maailmassa huomioidaan niin kutsutut vihreät arvot. Mutta niistä ei saisi tehdä suosionkeräämisen keppihevosta. Kulttuuri- ja taidetietoutta sekä kristillisen kirkon perusarvojen valaisemista ei pidä unohtaa. Yleissivistykseen kuuluu monipuolinen eri seutujen ja ympäristöjen kuunteleminen ja kokonaisuudessaan nykyarjenkin elämisen kehykset täällä maaseudulla.
Aune Linnimäki
FM
Rantasalmi
Lue myös:
Lukijoilta: Ihmiskokemuksen ymmärtäminen on tekoälyyn suhtautumisen edellytys
Lukijoilta: Oppi ei muutu, koska perustana on jumalallinen ilmoitus
Lukijoilta: Riekkinen kehittää kristinuskoa panteismiksi
Ilmoita asiavirheestä