Kirkolliskokoukseen valitaan uudet edustajat 13. helmikuuta. Äänioikeutettuna on pian päätettävä, millä perusteella annan ääneni. Painotanko kokemusta, hyvää tyyppiä vai ehdokkaan tavoitteita ja hänen listansa ohjelmaa?
Perinteisesti käytettyjä kriteereitä ovat olleet muun muassa ehdokkaan asuinpaikka, kokemus, tuttuus tai jopa puoluekanta. Ne eivät kuitenkaan ole kovin oleellisia kriteereitä, varsinkaan jos haluaa uudistaa kirkkoa tai näkee kirkon toiminnassa kehitettävää.
Joskus samalla listalla voi olla hyvin eri tavoin ajattelevia ehdokkaita. Mille suuntaukselle ääni silloin menee? Puoluekanta esimerkiksi ei kerro mitään ehdokkaiden kirkollisesta ajattelusta.
Nykyään yhä useampi valitsijayhdistys on etukäteen julkaissut ohjelmansa, jonka mukaan lupaavat ehdokkaidensa valituksi tullessaan toimivan.
Minusta se on hyvä kehitys: äänestäjä voi valita, mihin suuntaan haluaa kirkkoa johdettavan. Se tietysti edellyttää, että ohjelmassa otetaan kantaa muutenkin kuin vain, että ”toimimme kirkon parhaaksi”.
Ihannevalinta on ehdokas, jolla on kykyä ja osaamista, mutta myös sellainen ohjelma, jota haluan kannattaa. Ja hänen listansa ehdokkaat ovat kaikki saman ohjelman takana.
Kirjoittaja on kirkolliskokousedustaja, joka ei ole enää ehdolla.
Ilmoita asiavirheestä