Kirkolliskokouksessa pohdittiin (Kotimaa.fi 8.11.), onko kirkko pettänyt nuoret naiset tai itsensä.
Onko pettymys suurin voima kirkossa? Kirkko ja Kristus samaistetaan usein, vaikka kirkko on ihmisten instituutio. Seurakuntalaisen toive on, että kirkkoon saa tulla sellaisena kuin on. Työntekijät toivovat voivansa olla osa yhteisöään sellaisena kuin ovat. Vastassa on kuitenkin ihmisiä. Toiveita ja tavoitteita, jotka eivät mahdu samaan huoneeseen.
Kirkko on aina kasvanut sekä hyviin että huonoihin suuntiin. Jeesus sanoi lähettävänsä opetuslapset kuin lampaat susien keskelle. Myös omat koirat purevat. Kristityillä ei ole yhteen hiileen puhaltavaa kirkkoa, eikä kirkkoa voi markkinoida ulospäin selkeänä arvoyhteisönä.
Kun tutkimustulosten valossa pohditaan nuorten miesten ja naisten suhdetta kirkkoon, unohdetaanko samalla viime vuosikymmenten muutosten mittakaava? Ensin naisten, sitten sukupuolivähemmistöjen astuminen esiin varjoista on edellyttänyt kirkoltamme uudelleen syntymistä. Oletus ei voi olla, että kaikki kirkon jäsenet hyväksyvät muutoksen yhtä aikaa. Kitkaa riittää vielä useille sukupolville. Perinteen voima oli Jeesuksen aikanakin musertava, ja perinne myös saatteli radikaalin Jeesuksen ristille.
MONET NUORET miehet saattavat kaivata entistä selkeyttä ja etsivät sitä konservatiivisemmista uskonyhteisöistä. Nuoret naiset ja varsinkin sukupuolivähemmistöt näkevät samassa suunnassa paljon menetettävää. Syntyvyyden lasku kertoo vähemmän itsekkyydestä kuin uskon ja luottamuksen hiipumisesta.
On elämän ja kuoleman kysymys keskittyä elämän kysymyksiin. On arvokasta, että meillä on vielä iso kirkkoinstituutio, koska se voi tehdä merkittävää sosiaalista työtä ja ilmastotyötä. Näillä on elämää suojeleva tehtävä. Hengellinen muutos samoin kuin rakenteisiin liittyvät muutokset nousevat uskon varassa elävistä pienistä soluista ja niiden verkostoista. Se on Kristuksen oppilailleen antama kuva, eikä meillä ole kirkolle muuta mallia.
Hanna Koivisto, Musiikinopettaja, Ylöjärvi
***
Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!
Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.
Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.
Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.
Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!
Ilmoita asiavirheestä