Vastauksessaan Jaana Hallamaalle Juhana Tarvainen kertoi, että hän päättää minunkin kanssa käymänsä keskustelun naispappeudesta. Viimeinen kirjoitukseni jää siten ilman vastausta, ja keskustelumme jää pahasti kesken.
Kirjoituksessani esitin toivomuksen että voisimme havahtua huomaamaan, miten paljon meillä on yhteistä kaiken eripuraisuuden keskellä. Mainitsin kolme yhteistä asiaa.
Edellytän, että haluamme pitäytyä kirkkomme tunnustuksen virkakäsitykseen (Augsburgin tunnustus, kohta 5). Sen mukaan viranhaltijan sukupuoli ei, eivätkä muutkaan ominaisuudet, kuulu pappisviran määritelmään. Kysymys siitä, kuka saa hoitaa tätä virkaa, ei siten kuulu virkakäsitykseemme. Siitä päätetään toisin perustein.
Toiseksi meillä on nyttemmin yhteinen naiskäsitys ilman Paavalin vaatimaa alamaisuutta.
Ja kolmanneksi meillä on yhteinen käsitys kirkkomme lehtorin virasta, joka tietyin rajoituksin antoi naiselle oikeuden saarnata ja jakaa ehtoollista sekä eräitä muitakin pappisvirkaan kuuluvia oikeuksia.
Naispappeuskeskustelun selkiinnyttämistä ajatellen toivon, että Juhana Tarvainen vastaa myös viimeiseen kirjoitukseeni ja ottaa perustelemalla kantaa näihin kolmeen toteamukseen. Vasta silloin keskustelumme on kunnolla päättynyt.
John Vikström
arkkipiispa emeritus
Lue myös:
Lukijoilta: Kulttuurin paine vai apostolinen perintö? Juhana Tarvainen vastaa John Vikströmille
***
Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!
Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.
Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.
Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.
Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!
Ilmoita asiavirheestä