Ymmärrän erinomaisen hyvin, jos yksi ja toinen Kotimaan lukija on ihmetellyt ja kysellyt miksi emeritusarkkipiispa on halunnut käynnistää uuden kierroksen naispappeuskeskustelussa.
Asenteiden jyrkentyessä rakkaassa kansankirkossammekin olen toivonut, että voisimme pysähtyä, istua alas ja rauhassa katsoa missä ollaan ja miten tähän on tultu. Voisimme havahtua huomaamaan miten paljon meillä on yhteistä kaiken eripuraisuuden keskellä.
Näen kolme tärkeää yhteistä asiaa.
Meillä on kirkkomme tunnustuskirjoihin pohjautuva yhteinen virkakäsitys. Juhana Tarvainen sanoi tosin, että naispappeuden vastustajilla olisi jokin toinen virkakäsitys, mutta tämä lienee väärinkäsitys. Yhdessä uskomme, että Jumala on asettanut evankeliumin opettamisen ja sakramenttien toimittamisen viran, jotta saisimme Jumalalta vanhurskauden ja pelastuksen lahjan (Augsburgin tunnustus, kohta 5).
Meillä on nyttemmin yhteinen naiskäsitys, jossa painotamme naisen tasa-arvoa ja sitä vastaavaa asemaa yhteiskunnassa ja kirkossa. Emme enää kannata huoneentaulujen patriarkaalista, naisen alamaisuutta vaativaa yhteiskunta- ja ihmiskäsitystä.
Meillä on myös yhteinen käsitys kirkkomme lehtorinvirasta, johon olemme yhteisesti sisällyttäneet pappisviran kaksi keskeisintä elementtiä, oikeuden saarnata ja oikeuden jakaa ehtoollista, tosin tietyin rajoituksin. Näillä kirkon ulkonaiseen järjestykseen kuuluvilla rajoituksilla ei kuitenkaan ole periaatteellista merkitystä. Katsommehan, että naisen saarna seurakunnan päiväjumalanpalveluksessa on pätevä saarna ja että naisen jakama ehtoollinen on pätevä sakramentti. Jos naislehtori joutuu toimittamaan hätäkasteen, on sekin sellaisenaan pätevä sakramentti. Näin olemme yhdessä sopineet ja päättäneet menneinä vuosikymmeninä.
Laajentaessaan lehtorinviran oikeuksia ja tehtäviä vuonna 1976 kirkolliskokous oli äänin 97–7 ottanut myönteisen kannan naispappeuden teologiseen puoleen.
Olemme siten tilanteessa, jossa ainoastaan pari kirkon ulkonaista järjestystä koskevaa pykälää erottaa lehtorin viran pappisvirasta. Hengelliseltä puoleltaan nämä virat ovat yhtäläisiä.
Saamme yhdessä kysellä ja pohtia miten perusteltua ja mielekästä on, että omantunnonarkoja miehiä joutuu parin ulkonaista järjestystä koskevan pykälän takia kieltäytymään pappisvihkimyksestä ja yhteistyöstä naisen kanssa, etteivät jotkut omantunnonarat seurakuntalaiset samojen järjestyspykälien takia katso voivansa osallistua naisen toimittamaan jumalanpalvelukseen ja että on katsottu erityisen lähetyshiippakunnan perustamisen maahamme olevan tarpeen.
Näillä toteamuksilla ja pohdinnoilla päätän osuuteni ajatustenvaihtoon, jolla olen tahtonut palvella kirkkoni yhteyttä ja tulevaisuutta. Lämmin kiitos keskustelukumppanilleni Juhana Tarvaiselle.
John Vikström
arkkipiispa emeritus
Lue myös:
Lukijoilta: Luopuminen vanhasta naiskäsityksestä vaatii uusia tulkintoja
Lukijoilta: Raamattu, traditio ja ekumenia ohjaavat virkakysymyksessä vain yhteen suuntaan
***
Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!
Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.
Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.
Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.
Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!
Ilmoita asiavirheestä