Liina tulee iloisena koulusta kotiin. Kotitaloustunnilla leivottiin korvapuusteja ja hänellä on vanhemmillekin tuliaisia sitten kun nämä tulevat töistä kotiin.
Liina ihmettelee, kun isän auto on jo katoksen alla. Molemmat vanhemmat istuvat keittiön pöydän ääressä vakavina. Liina unohtaa pullat ja ryntää kysymään, mitä on tapahtunut.
– Minulla on leukemia, äiti sanoo vakavana. Isä puristaa äidin kättä ja ihan selvästi yrittää pidättää itkuaan. Liina ei ole koskaan nähnyt isän itkevän.
– Minun on käytävä sairaalassa joka viikko ottamassa hoitoja, ja tulen olemaan entistäkin väsyneempi.
Liinan puhelimen kirkas soittoääni rikkoo keittiön hiljaisuuden.
– Täällä on Laura. Se yökyläreissu ei nyt vissiin sovikaan meille?
– Totta kai Laura voi tulla. Sinäkin tarvitset nyt ystävän tukea, äiti vastaa.
Illalla tytöt sytyttävät Liinan huoneessa kynttilän. Taustalla soi kaunis musiikki. On hämärää ja levollista.
– Jos toivotaan ja rukoillaan molemmat oikein kovasti, että sun äiti parantuu, niin ihme voi tapahtua, Laura sanoo.
– Uskotko niin? Liina kysyy.
– Haluan uskoa. Ja haluan, että luotat siihen, että olen aina sun tukena. Voin tulla auttamaan teitä siivouksissa ja ruuanlaitossakin.
Liinan mieli täyttyy syvästä kiitollisuudesta ja hän tietää syvällä sydämessään, että Lauraan hän voi luottaa.
Rukous
Kiitos jokaisesta hyvästä ystävästä. Anna meille voimia silloin, kun perheessä tapahtuu ikäviä asioita. Amen
Virsi
341
Ilmoita asiavirheestä