Ristiinalaisen Kirsi Töyrysen, 56, hengellinen elämä avautui 1990-luvulla.
– Meillä oli vielä pienet lapset, kun mieheni sairastui syöpään. Siinä tilanteessa minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin pyytää apua Taivaan Isältä, hän kertoo.
Oman henkilökohtaisen uskon myötä myös seurakunnan asiat alkoivat kiinnostaa.
– Lapset kävivät seurakunnan kerhoissa, ja pikkuhiljaa aloin itsekin löytää mukaan seurakunnan toimintaan. Aloitin muun muassa kuorossa, jossa käyn edelleen. Luottamustyökin kiinnosti jo silloin, mutta halusin odottaa, kunnes lapset ovat isompia ja ruuhkavuodet ohi.
”Ilmapiiri seurakunnan luottamustoimissa on avoin ja keskusteleva”
Päivätyökseen Ristiinan S-marketissa pääkassana työskentelevä Kirsi Töyrynen valittiin vuonna 2009 kunnanvaltuutetuksi ja 2011 Ristiinan seurakunnan kirkkoneuvostoon.
Vuoden 2013 kuntaliitoksen myötä Ristiinan seurakunta liittyi Mikkelin tuomiokirkkoseurakuntaan, joka muodostuu tätä nykyä Anttolan, Haukivuoren, Savilahden, Ristimäen, Suomenniemen ja Ristiinan alueseurakunnista. Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnassa on 45 000 ja Ristiinan alueseurakunnassa 3 600 jäsentä.
Kunnallispolitiikassa Töyrynen oli vain yhden kauden. Tällä hetkellä hän toimii Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoneuvostossa ja -valtuustossa sekä Ristiinan alueseurakunnan alueneuvostossa kirkkoneuvoston edustajana.
– Koen nämä kaikki tehtävät tärkeiksi. Alueneuvostossa minulla on läsnäolo- ja puheoikeus. Tuon sinne terveisiä kirkkoneuvostosta, ja vastavuoroisesti vien sieltä terveiset kirkkoneuvostoon. Vuorovaikutus toimii hyvin. Ilmapiiri on avoin ja keskusteleva.
Töyrynen harmittelee sitä, kuinka paljon talous säätelee seurakuntien toimintaa.
– Vallalla ovat vellovat vedet, veroeurot tippuvat, toimintoja ja toimintatapoja pitää järkeistää ja säästöjä miettiä. Uskon kuitenkin, että ihmisiä alkaa liittyä takaisin kirkkoon.
”Pitää panostaa siihen, mikä tekee ihmisen ja kirkon suhteesta merkittävän”
Seurakunnan toimintoja suunniteltaessa on Töyrysen mielestä olennaisinta miettiä, mitkä asiat tekevät ihmisen ja kirkon välisestä suhteesta merkittävän. Tuottavia hedelmäpuun oksia ei pidä karsia, mutta kuivat oksat joutavat pois.
– Eli toimintoja, joille ei ole kysyntää, on turha raahata perässään. Pitää kysyä, mitä palveluita ihmiset tarvitsevat ja odottavat, ja suunnata enemmän resursseja niihin. Koko ajan ei tarvitse kehitellä uutta. On tärkeätä hoitaa kympillä ne jäljellä olevat, hyväksi ja tarpeelliseksi todetut toiminnot.
Esimerkiksi sesonkeihin, kuten jouluun ja pääsiäiseen, kannattaa entisestään panostaa, sillä ihmisillä on silloin tarve hakeutua seurakuntaan.
– Jumalanpalveluksissa myös erilaiset teemat vetävät ainakin täällä Mikkelin seudulla ihmisiä. Tällaisessa monen kirkon seurakuntayhtymässä jumalanpalveluksia on viisasta porrastaa sunnuntaisin eri kellonajoille. Näin sama pappi ja kanttori voivat hoitaa saman päivän jumalanpalvelukset. Tästäkin syntyy säästöä.
”Kukaan ei saisi nääntyä liian raskaan työtaakan alle”
Yksi seurakunnan tärkeimmistä toimintamuodoista on Kirsi Töyrysen mielestä diakoniatyö.
– Siitä en lähtisi tinkimään yhtään. Maailmassa on hektinen meno ja liian vähän yhteisöllisyyttä. Moni voi todella huonosti. Diakonia kohtaa muun muassa yksinäisiä ja syrjäytyneitä, ja heitä on paljon. Auttavia käsipareja tarvitaan.
Myös henkilöstön hyvinvointi ja jaksaminen ovat asioita, joita Töyrynen haluaa henkeen ja vereen puolustaa.
– Kukaan ei saisi nääntyä liian raskaan työtaakan alle. Siksi harmittaa joka kerta, jos henkilöstöä joudutaan vähentämään.
Sydämenasiakseen Kirsi Töyrynen on ottanut oman alueseurakunnan asiat ja niihin vaikuttamisen.
– Myös keskikaupungin ulkopuolella asuvien alueseurakuntalaisten asiat täytyy tuoda kokouksiin. Voin olla tätä edesauttamassa.
Vireä kinkeriperinne ja aktiiviset messuryhmät
Ristiinassa tehdään aktiivisesti monenlaista seurakuntatyötä, ja eri-ikäisille on paljon tarjottavaa. Kirkollisia toimituksia on runsaasti, ja messuryhmiin kuuluu sekä naisia, miehiä että lapsia. Töyrynen itsekin kuuluu yhteen messuryhmistä.
Hän mainitsee myös vireän kinkeriperinteen, joka kokoaa kaikenikäisiä ihmisiä mukavalla tavalla yhteen.
– Pidämme vuosittain kesä- ja talvikinkereitä noin 30 kertaa, ja aina löytyy koti, joka ottaa kinkeriväen vastaan. Olisi hienoa, jos tämä perinne saataisiin siirrettyä myös nuorille.
– Nuorten aikuisten seurakunnassa pitämiseen täytyisi muutenkin löytää jokin viisastenkivi. Rippikoulun, isoskoulutuksen ja opiskelemaan lähtemisen jälkeen liian moni vieraantuu seurakunnasta kokonaan.
”Usko on ollut välillä koetuksella”
Kirsi Töyrysen mies selvisi syövästä, mutta syvissä vesissä perhe on monesti senkin jälkeen soutanut. Lähisuvussa on ollut sairautta ja monta menetystä. Raskain niistä on ollut oman tyttären miehen kuolema joulukuussa 2013.
– Usko on ollut välillä koetuksella, mutta ilman sitä ja seurakunnalta saamaani tukea en olisi nyt tässä tilanteessa. Luotan edelleen elämään ja siihen, että elämää on myös kuoleman jälkeen. Joka ilta luen iltarukouksen, kiitän kuluneesta päivästä ja rukoilen läheisteni puolesta.
Töyrysillä on tällä hetkellä kolme lastenlasta, Juuli (4), Siiri (1), ja lokakuun alussa syntynyt pikkuinen tyttövauva.
– Olen saanut tehtäväkseni lastenlasten hengellisen kasvatuksen, ja se on minulle oikein mieleinen tehtävä. Juuli on jo innokas seurakunnan kerholainen.
Myös seurakunnan vapaaehtoistyö tuo iloa ja voimaa Kirsi Töyrysen elämään.
– Meitä on vakituisesti kolme vapaaehtoista, jotka vedämme virsilauluryhmää ryhmäkodin ja palvelutalo Vaarinsaaren asukkaille, hän kertoo.
Kuva: Irja Ketola
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.