Luottamushenkilöraadissa on vahvasti kahta eri mielipidettä siitä, pitäisikö kirkolla olla kansalaisaloitetta vastaava systeemi, jossa tavalliset seurakuntalaiset voisivat saada jonkun riittävästi kannatusta saaneen aloitteen suoraan kirkolliskokouksen täysistunnon käsittelyyn ohi edustuksellisen demokratian.
”Kirkolliskokouksessa epäiltiin, osaavatko kirkon jäsenet tehdä riittävän korkealaatuisia aloitteita”
Jaakko Weuro, Oulunkylän seurakunta, Helsingin hiippakunta
Kyllä kirkolla pitäisi olla suora jäsenaloitemahdollisuus. Tein viime keväänä asiasta aloitteen kirkolliskokoukselle kymmenen muun edustajan kanssa, mutta valitettavasti ehdotuksemme torjuttiin. Perustelut, joilla kirkolliskokouksen hallintovaliokunta esitti aloitteen hylkäämistä, olivat hyvin puutteelliset. Keskeisenä ongelmana pidettiin kustannuksia. Kustannusarvio oli kuitenkin tehty oikeusministeriön ylläpitämän, vahvaa tunnistautumista edellyttävän sähköisen asiointijärjestelmän pohjalta. Miksi kirkossa tarvittaisiin näin järeä järjestelmä? Toisaalta voi kysyä, mikä on hyväksyttävä hinta osallisuudelle. Kirkolliskokouksen puheenvuoroissa myös epäiltiin, osaavatko jäsenet tehdä riittävän korkealaatuisia aloitteita. Millainen ihmiskuva meillä on, jos torjumme aloiteoikeuden tällä perusteella?
Kysymyksen muotoilu on hieman asenteellinen. Jäsenaloitetta ei tule asettaa vastakkaiseksi edustuksellisen jäsendemokratian kanssa. Nykyisin jäsenaloite on mahdollista tehdä hiippakuntavaltuustolle, joka sitten ottaa asiaan kantaa tuomiokapitulin virkavalmistelun pohjalta. Jos taustalla on vielä seurakuntaneuvoston käsittely, aloite on käynyt jo kahden virkavalmistelun läpi, ennen kuin se saavuttaa kirkolliskokouksen. Huipentumana kirkolliskokouksessa sitten asiaa käsittelee joukko, joka koostuu merkittävissä määrin kirkon viranhaltijoista!
Ainoa riski, jonka jäsenaloitejärjestelmässä tunnistan, olisi se, että aloitteista tulisi tiettyjen työntekijäryhmien tai järjestöjen edunvalvontakampanjoja. Toisaalta tämä sama tilanne vallitsee jo nyt kirkolliskokouksen edustaja-aloitteiden kohdalla. Useat aloitteet ovat ilmiselvästi tiettyjen järjestöjen tai yksittäisten interssitahojen alulle pistämiä, jotka sitten yksi tai useampi kirkolliskokousedustaja ottaa muodollisesti nimiinsä. Ehkä tällaisten aloitteiden lanseeraaminen jäsenaloitteina lisäisikin avoimuutta ja toisi selkeästi esille, mikä on ollut aloitteiden taustalla oleva taho ja tarkoitus. Tätä riskiä voi tasapainottaa myös asettamalla aloitteelta edellytettävä allekirjoittajamäärä riittävän korkeaksi. Esimerkiksi 1 000 tai 5 000 aloitteen tekijää voisi riittää.
”Kirkon päätöksenteon ei tule perustua demokratiaan ohi Raamatun”
Marianna Parpala, Vetelin seurakunta, Oulun hiippakunta
Kirkko ei ole mikä tahansa organisaatio, jossa linjaukset muuttuvat ihmisten mielipiteiden mukaisesti. Kansalaisaloitteet perustuvat kansalaisten mahdollisuuteen osallistua ja siinä allekirjoitusten määrä myös tietyllä tavalla mittaa aloitteen kannatusta. Erityisesti opillisten asioiden osalta näen tämän ongelmallisena, enkä siksi kannata kansalaisaloitemallia osaksi kirkon päätöksentekoa. Kirkossa vaikuttamisen ja päätöksenteon ei tule perustua suuriin allekirjoitusmääriin eikä demokratiaan ohi Raamatun. Sinänsä pidän kannatettavana seurakuntalaisen osallistumismahdollisuuksien miettimistä.
”Pitää selvittää myös verkkoaloitteen mahdollisuus”
Marjatta Pulkkinen, Kiuruveden seurakunta, Kuopion hiippakunta
Kansalaisten osallisuutta on aina syytä tukea. Siksi on tarpeen selvittää, millainen suoran vaikuttamisen malli toimisi kokonaiskirkossa, vaikka tähän liittyvä aloite raukesikin kirkolliskokouksessa viime syksynä. Nythän kymmenen seurakuntalaista saman hiippakunnan alueella voi toimia hiippakuntavaltuuston kautta, mutta se vaikuttaa nykypäivänä kankealta. Valtaosa kirkon jäsenistä tästä mahdollisuudesta tuskin edes tietää.
Suora jäsenaloite toivottavasti poistaisi hiippakuntarajat, sillä samalle asialle voidaan syttyä eri puolilla. Josko suora ääni innostaisi nuoriakin vaikuttamaan. Heitä ja muitakin ajatellen pitää selvittää myös verkkoaloitteen mahdollisuus. Jäsenaloite edellyttää tekijöiltään aina harkintaa, mitä asioita kannattaa nostaa esille. Toisaalta ei pidä epäillä seurakuntalaisten kykyä erottaa oleellinen epäoleellisesta. Nimien määrä riippuu mallista, tuhansia kumminkin. Ratkaistava on, miten tarkistetaan kirkon jäsenyys, kun allekirjoittajia on paljon.
Aloitejärjestelmä on mietittävä uusiksi viimeistään, jos hiippakuntavaltuustot päätetään lakkauttaa. Sitä voi miettiä uusiksi, vaikka valtuustot jatkaisivatkin.
”En halua edistää suoraa vaikuttamista ohi kaikkien valittujen elimien”
Johannes Leppänen, Saarijärven seurakunta, Kannonkosken kappeliseurakunta, Lapuan hiippakunta
En pidä tarpeellisena kansalaisloitteen tapaista aloitemenettelyä. Viime syksyn kirkolliskokouksessa tätä koskeva aloite hylättiin. Kysymys suorasta vaikuttamisesta ohi kaikkien valittujen elimien on nykyaikainen ilmiö, jota en ole edistämässä.
Aloitekynnys on jo nyt varsin matala. Yksi kirkolliskokousedustaja voi tehdä aloitteen, joka varmuudella menee kirkolliskokouksen käsittelyyn. Kymmenen seurakuntalaista saa aloitteen käsittelyyn hiippakuntavaltuustoon ja sitä kautta kirkolliskokoukseen. Jos hiippakuntavaltuustot joskus lakkautetaan, silloin on aloiteoikeutta kehitettävä, kuten hallintovaliokunnan kannanotossa sanotaan.
”Hiippakuntavaltuusto karsii pois turhat aloitteet”
Pekka Heikkilä, Mynämäen seurakunta, Mietoisten kappeliseurakunta, Turun arkkihiippakunta
On äärimmäisen tärkeää, että seurakuntalaiset pääsevät vaikuttamaan päätöksentekoon riittävällä tavalla ja tuomaan hyvät aloitteet kirkolliskokoukseen. Mielestäni se on jo nyt tehty helpoksi, sillä 10 seurakunnan äänioikeutettua jäsentä voi tehdä jäsenaloitteen hiippakuntavaltuustoon. Se puolestaan vastaa siitä, että eteenpäin lähetettävät aloitteet ovat oikeasti kirkon kannalta merkittäviä ja tärkeitä ja karsii pois ne, joita on turha lähettää eteenpäin. Mikäli hiippakuntavaltuustot päätetään lakkauttaa, jäsenaloitteet voidaan jatkossa ohjata kapitulien seulan läpi kirkolliskokoukseen.
Kansalaisaloitetta vastaava systeemi vaatisi taakseen10 000‒50 000 nimeä. Se voisi jopa nostaa aloitteentekokynnystä. Tällainen malli voisi pahimmillaan myös halvaannuttaa kirkolliskokouksen työskentelyä. Eduskunnassa on jo nyt havahduttu siihen, että kansalaisaloitteiden käsittely on alkanut syödä ison osan talon normaalista työskentelyajasta.
Nykyinen järjestelmä on demokraattinen, toimii hyvin ja kynnys aloitteen tekemiseksi on riittävän alhainen. Siksi pyörää ei tarvitse keksiä uudelleen. Jos nykyistä käytäntöä ei tunneta riittävästi, niin on tärkeätä viestiä siitä enemmän ja selkeämmin.
”Hiippakuntavaltuustojen kautta tehtävän aloitteen mahdollisuudesta on informoitava”
Risto Rasimus, Kouvolan seurakunta, Mikkelin hiippakunta
Asia ei ole kirkossa ajankohtainen, koska se on juuri selvitetty. Kirkolliskokous päätti viime marraskuussa jättää raukeamaan aiheesta tehdyn edustaja-aloitteen. Aloitteessa esitettiin, että Kirkkohallitukselle olisi annettu tehtäväksi laatia esitys jäsenaloitejärjestelmän kehittämiseksi niin, että 16 vuotta täyttäneille seurakuntalaisille yli hiippakuntarajojen syntyisi suoraan aloiteoikeus kirkolliskokoukselle.
Jo nyt seurakuntalaisilla on aloiteoikeus kirkolliskokoukseen hiippakuntavaltuustojen kautta. Tätä mahdollisuutta vain käytetään varsin vähän. Hallintovaliokunta totesi, että jää arvailujen varaan, johtuuko aloitteiden vähyys ensisijaisesti siitä, että seurakunnan jäsenet eivät tunne aloitteen tekemisen mahdollisuutta vai siitä, että asian käsittelyä kirkollisessa päätöksenteossa ei ole nähty tarpeellisena Aloitteen tekemisen mahdollisuutta on siis korostettava ja siitä informoitava.
Kirkkohallitus pohtii parhaillaan esitystä hiippakuntavaltuustojen lakkauttamisesta. Mikäli ne lakkautetaan, kirkkohallitus sai tehtävän tehdä esityksen siitä, miten kirkon jäsenten aloiteoikeus kirkolliskokoukselle turvataan jatkossa.
Kuva kirkolliskokouksen kevätistunnosta 2017: Olli Seppälä
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä