Oli aika, jolloin maan päällä liikkui pahoja henkiä. Kerran ne vangitsivat enkelin häkkiin. Puunrunkoja oli niin tiheästi, että enkeli jäi niiden väliin loukkoon, eikä pystynyt levittämään siipiään.
– No jopas, sanoi Jumala kuultuaan asiasta ja lähetti ketun vapauttamaan enkelin.
Mutta puurungot olivat niin tiheässä, että viekas kettu ei pääsyt läpi.
Sitten Jumala lähetti vuoron perään jykevän villisian, suuren karhun ja väkivahvan härän yrittämään vapautusta, mutta ne kaikki palasivat noloina takaisin: metsä on liian sankka.
Eläimet seurasivat tilannetta huolestuneina, ja viimeinen isokokoinen myyrä pyysi, voisiko se yrittää. Muut eläimet nauroivat, mutta Jumala antoi kömpelölle jyrsijälle mahdollisuuden.
Majava alkoi talttahampaillaan kaataa puita rungon kerrallaan, kunnes se pääsi läpi ja vapautti taivaallisen sanansaattajan.
Kiitokseksi hyvin tehdystä työstä Jumala antoi majavalle kunniamerkiksi litteän hännän, joka on lisäksi erinomainen työkalu ja tasapainoelin.
Kun Suomessa puhutaan majavasta, tarkoitetaan sekä euroopanmajavaa (Castor fiber) ja kanadanmajavaa (Castor canadiensis). Niitä ei luonnossa pysty erottamaan ulkonäön perustella tosistaan. Kovan metsästyksen vuoksi euroopanmajava kävi vähälukuiseksi ja Suomeen istutettiin sen pohjoisamerikkalaista lajitoveria. Nykyisin euroopanmajavaa tavataan eritoten Satakunnassa.
Majava tunnetaan tavastaan rakentaa patoja ja säädellä sillä tavoin vedenkorkeutta. Sen pesä on risuista ja oksista tehty keko, jonne kulku on veden alta.
Yleensä majava viihtyy samalla paikalla viitisen vuotta, sitten sen on haettava ravintoa muualta.
Majava on sympaattinen ja salaperäinen erämaajärvien ja jokien asukas. Sen näkeminen edes vilaukselta on yleensä Herrassa.
Juttu on julkaistu aikaisemmin Kotimaa-lehdessä.
Ilmoita asiavirheestä