Kun ihminen karkotettiin paratiisista, kerääntyi suuri joukko eläimiä katsomaan. Raamatussa kerrotaan, että Jumala laittoi tuimailmeisen kerubin huolehtimaan karkotuksen toimeenpanosta. Ihminen hiipi nolona ulos autuaasta puutarhasta.
Kerubin ylväs olemus teki erääseen isokokoiseen kanalintuun syvän vaikutuksen. Se päätti pyytää Jumalaa tekemään itsestään kerubin näköisen.
– Voin minä yrittää, sanoi Jumala leikkisästi. – Mutta ihan enkelin näköistä ei eläimestä koskaan voi tulla.
– Riittää, että on sukunäköä, hymyili kanalintu.
Niin Jumala lähetti metson takaisin maan päälle katsomaan kuvaansa lammen pinnasta. Linnusta oli tullut tuima ja ylväs, varsinkin soidinasuisena se muistutti taivaallista esikuvaansa.
Metso (Tetrao urogallus) on Suomen suurin metsäkanalintu. Metso esiintyy laajalla alueella Euroopassa ja Aasiassa, ja siitä tunnetaan 11 alalajia. Suomessa tavataan niistä kolmea, pohjolanmetsoa, karjalanmetsoa ja saksanmetsoa.
Metsokannat eri puolilla maata ovat taantuneet merkittävästi. Metso vaatii soidinpaikakseen riittävän suuren, noin 50 hehtaarin yhtenäisen metsäalueen. Vuosittain metsästäjät saavat saaliikseen 25 000–50 000 metsoa.
Metsolla on 6–9 poikasta, jotka kuoriutuvat kesäkuun alkuviikkoina. Kesällä metso syö silmuja, versoja ja siemeniä, syksyllä marjoja ja viljaa. Talvella metson on tyytyminen männynneulasiin.
Urosmetsoa kutsutaan ukkometsoksi tai homenokaksi ja naarasta koppeloksi. Rakkaalla linnulla on monta nimeä, kuten mehto, metto, messo ja metäs.
Metso on Keski-Suomen maakunta- ja vaakunalintu.
Pakoon lentävä ukkometso synnyttää sellaisen ryminä-äänen, että sydän hyppää kurkkuun ja taitaa rukouksentapainenkin käydä kielen päällä.
Juttu on julkaistu aikaisemmin Kotimaa-lehdessä.
Ilmoita asiavirheestä