Kirkossa havaittiin nopeasti viestinnän ja medioiden raju murros. Some- tilejä syntyi ja työntekijöitä kannustettiin mukaan. Hitaammin on päästy liikkeelle siinä, miten tiedottamisen ja keskustelun lisäksi osattaisiin ja uskallettaisiin hyödyntää markkinoinnin ja vaikuttamisviestinnän keinoja. Erityinen puute on ollut brändinrakennuksessa ja kokonaiskirkon profiilin päivittämisessä.
Tällä hetkellä mielipiteet viestinnästä, markkinoinnista, journalismista ja vaikuttamistyöstä sinkoilevat laidasta laitaan. Sekä seurakuntalaisten että palkattujen työntekijöiden on vaikea nähdä, mikä on järkevää, kun kuva kirkosta näyttää omaan silmään vieraalta mediassa, mutta toisaalta viestintäresurssin lisäämisestä huolimatta kirkon ”houkuttelevuus” ei näytä lisääntyvän.
Sisällöllisistä mielipide-eroista huolimatta kirkossa vallitsee laaja yhteisymmärrys siitä, että kirkon yhteiskunnallisen merkityksen vähentymisen ja jäsentietoisuuden ohentumisen myötä moni kaipaa tietoa ja vuorovaikutusta hengellisissä pohdinnoissaan. Medioita, markkinointia ja viestintää tarvitaan.
***
Nyt tarvitaankin keskustelua siitä, miten viestintä tulisi järjestää, että se toimisi parhaiten muuttuvassa yhteiskunnassa. Realiteeteiksi on otettava mediamuutoksen lisäksi myös resurssien väheneminen sekä ihmisten ajankäyttöön linkittyvä viestintapojen muutos.
Toistaiseksi sisäänkirjoitettu oletus on ollut, että viestintä on osa muuta hallintoa. Tällöin itsenäiset seurakunnat, seurakuntayhtymät, piispojen työtä tukevat hiippakuntien viestintäihmiset, Kirkkohallitus ja kirkolliset järjestöt toimivat kukin omilla tonteillaan. Ne mukailevat toimintatavoillaan muuta hierarkiaa ja järjestäytymistä.
Mallia tulisi kehittää. Ei ole merkkejä, että ihmisten media- ja viestintäkäyttäytymisessä olisi suuria eroja eri puolilla Suomea. Myöskään ei ole nähtävissä trendiä, että osallistuminen tilaisuuksiin ja toimintaan olisi kasvussa. On siis panostettava siihen, että kohtaisimme ihmisiä siellä missä he ovat. Yksi näistä paikoista on lähes kaikkien käsissä kulkeva puhelin ja sitä kautta media ja muut viestintäalustat.
Mielikuva kirkosta rakentuu monella mediassa. Tämä tieto tulisi ottaa vakavasti ja tehdä sen mukaisia johtopäätöksiä. Tarvitaan yhteistyötä, uudelleenorganisointia, kompromisseja ja joustavuutta. Oma etu tulee laittaa sivuun yhteisen edun tieltä.
***
Kirkon viestintä voitaisiin organisoida uudelleen rakentamalla se esimerkiksi hiippakunnallisen rakenteen varaan. Olennaista on luoda viestinnälle koko kirkon hallintorakenteen läpi kulkeva ketju. Kussakin hiippakunnassa voisi olla viestintäyksikkö, joka vastaisi hiippakuntansa alueen seurakunnallisesta viestinnästä. Hiippakuntien viestintäyksikköjen vuorovaikutus olisi jatkuvaa ja niiden työ pohjautuisi yhteen ja yhteiseen strategiaan, jonka toteutumisesta vastaisi yksikön viestintäpäällikkö yhdessä alueensa piispan kanssa. Viestintäyksikköjä johtaisi arkkipiispa yhdessä viestintäjohtajan kanssa.
Journalismi tulisi irrottaa kokonaan viestinnästä niin, että se toimisi avoimen journalismin periaatteiden mukaan päätoimittajan vastuulla. Samalla olisi harkittava valtakunnallisesti ilmestyvää ja rahoitettavaa yhteistä mediaa, jonka toimitus työskentelisi hajautetusti eri puolilla Suomea. Tämä korvaisi epätasaisen seurakuntalehtivalikoiman. Erilaiset alueellisesti hajautuvat digialustat ja painetut liitteet palvelisivat puolestaan viestinnän ja markkinoinnin tarpeita.
***
Kokonaan viestintää ei toki kannata siirtää paikallistasoilta pois, ei myöskään kaikkia viestinnän työntekijöitä. Olennaista on muuttaa viestinnän johtamiseen ja prosesseihin liittyvää kokonaisuutta.
Esimerkiksi seurakunnissa tarvittaisiin yhä tilaisuuksista tiedottamista ja yhteydenpitoa alueen medioihin. Myös järjestöille jäisi oma erityinen viestintä- ja vaikuttajaroolinsa myös tulevaisuudessa.
Kirkon organisaatiomuutosten odottelu ei ole tarpeen, vaan viestintää kannattaa lähteä kehittämään olemassa olevaa hallintorakennetta hyödyntäen.
Kirjoittaja alueviestijä, Kirkko Helsingissä
Mielipide julkaistu myös Kotimaa-lehdessä 13.3.
Kuva: Olli Seppälä.
Lue myös:
Kommentti: Kirkon julkisuuskuvaa ei voi hallita – silti pitää yrittää
Analyysi: Tasapainoilu viestinnän ja journalismin välillä on sisäänrakennettu kirkolliseen mediaan
Pääkirjoitus: Kirkolla on monta viestijää, mutta ne tekevät niukasti yhteistyötä
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.