Miksi Soini ei vannonut virkavalaa käsi Raamatulla?

Hartaana katolilaisena tunnettu ulkoministeri Timo Soini ei vannonut ministerinvalaa käsi Raamatulla. Se on herättänyt ihmetystä.

Katolisen tiedotuskeskuksen johtaja Marko Tervaportti korostaa, ettei hän tiedä Soinin toiminnan motiivia. Hän voi vain arvailla.

– Katolilaisille Jumalan mainitseminen valassa on ehkä tavallistakin pyhempi asia kuin muille suomalaisille. Ainakin se on ensimmäinen, mikä tulee mieleen, hän pohtii.

Tervaportti nostaa esiin myös luterilaisen kirkon ja valtion välisen tiiiviin suhteen, joka voi myös olla Soinin päätöksen taustalla. Ehkä katolilaiset kokevat tuon suhteen vähän liian tiiviiksi.

– Käsi Raamatulla vannominen voi tuntua jotenkin protestanttiselta, ”valtionkirkko-meiningiltä”. Se on vähän niin kuin kirkon ja valtion yhdistämistä toisiinsa enemmän kuin on tarpeen. Sinänsä mitään suoraa estettä ei Raamatun käytölle katolilaiselle kuitenkaan ole.

Tervaportti arvioikin, että voisi itse vastaavassa tilanteessa vannoa valan.

– Olisin varmaankin sen verran pateettisen isänmaallinen, että kaikki sormet Raamatulla suorittaisin valani, mutta en mitenkään haluaisi edellyttää sitä muilta, hän sanoo.

Kirkko ei kiellä valaa, kun kyse vakavasta asiasta

Katolisen kirkon katekismuksessa muistutetaan Jeesuksen sanoista Raamatussa. ”Älkää vannoko lainkaan”, sanoo Jeesus Vuorisaarnassa.

”Kirkon traditio on pyhään Paavaliin nojautuen ymmärtänyt Jeesuksen sanan niin, ettei se kiellä valaa silloin, kun on kyse vakavasta ja luvallisesta asiasta (esim. valasta oikeusistuimessa). Valan, joka on Jumalan nimen pyytämistä todistajaksi totuuden puolesta, saa tehdä vain totuudessa, harkiten ja oikeutta noudattaen”, katekismuksessa lukee.

Katekismuksen mukaan Jumalan nimen pyhyys vaatii, ettei valaa käytetä turhanpäiväisiin asioihin. Valaa ei myöskään saa vannoa olosuhteissa, joiden voidaan tulkita sisältävän hyväksymisen sitä oikeudettomasti vaativalle vallalle.

Marko Tervaportti nostaa esiin myös sen, ettei katolilainen ehkä halua vannoa käsi Raamatulla, koska jotkut lait voivat olla vaikeasti sovellettavissa kirkon oppiin.

– Aika vaikealta kuulostaa katolilaisen korvaan puolustaa melkeinpä Jumalan nimessä lainsäädännön jokaista yksityiskohtaa, jos ajatellaan vaikkapa oikeutta aborttiin. Jokaista lakia tietenkin kunnioitetaan, mutta epäoikeudenmukaisia lakeja meidän on aina pyrittävä korjaamaan.

Ylipäänsä Tervaportti katsoo, että katolilaiselle valan vannominen liittyy enemmänkin hengellisiin asioihin kuin poliittisiin tai maallisiin.

– Jumalalliset asiat ovat jumalallisia ja yhteiskunnalliset asiat yhteiskunnallisia. Keisarille annetaan, mikä keisarille kuuluu, ja Jumalalle, mikä Jumalalle kuuluu. Katolisessa kirkossa on esimerkiksi oma uskollisuudenvalansa, jonka tietyt viranhaltijat ja kaikki papit antavat piispalle.

Myös Lindström vannoi lakikirjan kanssa

”Suomi saa 13 käsi Raamatulla vannonutta uutta ministeriä. Yksi vannoo valansa käsi lakikirjalla – hän on syvästi uskovainen Soini”,
Helsingin Sanomat

kirjoitti viime torstaina kuvatessaan hallituksen muodostamisen professoria.


Keskisuomalainen
oli kuitenkin kertonut jo aiemmin, ettei myöskään toinen perussuomalainen Jari Lindström vannonut käsi Raamatulla vaan lakikirjalla.

Vakuutuksen antavat yleensä kirkkoon kuulumattomat ministerit. Keskisuomalaisen mukaan Lindström ei ole julkisuudessa kertonut suhteestaan kirkkoon. Ministerin avustajan mukaan ministeri on todennut sen olevan henkilökohtainen asia.

Lisäksi Keskisuomalaisen mukaan vain viisi ministeriä vannoi virka- ja tuomarinvalan sormet Raamatun päällä. Jo aiemmin ministereinä toimineet eivät antaneet valaa, koska se annetaan vain kerran.

Kun vala lausutaan lakikirjan kanssa, se annetaan kunnian ja omantunnon kautta. Raamatun kanssa sanamuoto kuuluu kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä.

Keskisuomalaisessa pohditaan myös sitä, voisiko Soinin kieltäytymiseen vaikuttaa se, että valassa käytettäisiin luterilaista Raamattua. Marko Tervaportti kutsuu tällaista arvelua Kotimaa24:lle ”turhaksi höpinäksi”.

– Raamattu on Raamattu. Pyhä kirja se on kuitenkin, vaikka siinä ei olisikaan aivan kaikkia samoja kirjoja kuin katolisessa Raamatussa.

Soini: En vanno mitään Jumalan nimeen

Täysin Tervaportin tai muiden arvailujen varaan asiassa ei tarvitse jäädä. Perussuomalaisten puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini valottaa asiaa jonkin verran Kotimaa24:lle tekstiviestitse.

– Tein päätöksen itse. En vanno mitään Raamatun tai Jumalan nimeen. En tuputa tai tyrkytä tapojani muille, mutta toimin niin minkä näen oikeaksi, hän kertoo.

Soini ei tarkenna asiaa enempää, mutta toteaa kuitenkin, että päätös lähteä luterilaisesta kirkosta ei liity vannomisasiaan. Kirkon jättämiseen oli hänen mukaansa syynsä, jotka ovat olemassa vieläkin.

– Nuo syyt ovat yleisesti tiedossa. Ikävä kyllä tilanne ei ole parantunut, pikemminkin päinvastoin, Soini sanoo.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliRauman seurakunnan työyhteisö ”vakavasti sairas” – kapituli selvittää kirkkoherran toimintaa
Seuraava artikkeli”Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt ovat osa Kristuksen ruumista”

Ei näytettäviä viestejä