Ministeri Hautala: Kehityspolitiikan parannettava naisten asemaa

Hautala_Heidi

Ulkoministeriö järjesti toimittajille tiistaina keskustelutilaisuuden uuden kehityspoliittisen ohjelman suunnasta. Kehitysministeri Heidi Hautala nosti tilaisuuden aikana useita kertoja esille naisten aseman ja tasa-arvon.

Muita syrjittyjä ryhmiä, joita linjauksessa pitäisi huomioida, ovat vammaiset ja lapset.

Hallitusohjelmassa päätettiin, että kehitysyhteistyörahoista entistä suurempi osa ohjataan suomalaisille kansalaisjärjestöille. Tuoreessa ulkoministeriön Kehitys-lehdessä Hautala sanoo olevansa tyytyväinen tähän linjaukseen.

Hän lisäisi tukea myös kansainvälisille kansalaisjärjestöille, koska ne ovat taitavia nostamaan esille yhteiskunnallisia epäkohtia.

Hautalan mukaan kansalaisjärjestöt pitää saada mukaan myös kehityspolitiikan suunnitteluun. Hän toivoi samojen kysymysten parissa työskenteleviltä järjestöiltä enemmän yhteistyötä. Lasten parissa toimivien järjestön kesken yhteistyö toimii jo hyvin, Hautala kehui.

Kansalaisyhteiskunta mukaan

Suomen kehityspoliittiset uudistukset ovat osa koko EU:ssa parhaillaan käytävää kehityspolitiikan uudelleenarviointia. Syksyn muotisana näissä keskusteluissa on omistajuus.

Ennen kehitysyhteistyön omisti kehitysavun antaja. Sittemmin on puhuttu kumppanimaan omistajuudesta. Nyt omistajuus halutaan ulottaa kumppanimaan hallituksen tasolta entistä päättäväisemmin myös parlamentin ja kansalaisyhteiskunnan tasolle.

Suomen kehityspolitiikan painopisteitä tulevat edelleen olemaan Afrikka ja kaikkein köyhimmät maat. Hautala muistutti, että pelkällä kehityspolitiikalla köyhyyttä ei voi poistaa. Siihen tarvitaan myös kauppapolitiikkaa, globaalien markkinoiden säätelyä, ilmastonmuutoksen torjumista ja oikeudenmukaista verotusta.

Ministeri Hautala pohtii syksyn aikana myös suoran budjettituen toimivuutta. Hänen mukaansa kumppanimaan hallituksen suora tukeminen antaa Suomelle hyvän mahdollisuuden edellyttää ihmisoikeuksien kunnioittamista.

(Kuva: Mari Mäkiö)

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliLuterilaisia seurakuntia sittenkin mukana pääkaupunkiseudun mediakampanjassa
Seuraava artikkeliLääkäriliitto: Paperittomillakin oikeus terveydenhuoltoon

Ei näytettäviä viestejä