Opiskeluaikanani 1970-luvun lopulla virkakysymys oli paljon esillä. Kantani ei ollut tuolloin vielä muotoutunut. Olin avoin erilaisille teologin kutsumuksille. Vuonna 1980 minut vihittiin lehtorin virkaan Evankelisen ylioppilasliiton palvelukseen. Olin kasvanut eteläpohjaisen evankelishenkisen seurakuntaelämän piirissä.
Kun olin nuori perheenäiti, työskentelin Ilmajoen seurakunnassa seurakuntalehtorina. Teologian jatko-opiskelu 1990-luvulla avarsi ajatteluani ja tarjosi elämään erilaisia viitekehyksiä. Näin yhä selvemmin, miten suuren ja tasapainottavan panoksen naiset ovat antaneet kirkolle eri viroissa, kanttoreina, lehtoreina ja pappeina.
Erityisen tärkeä oivallus oli se, että naispappeus ei ole raamattukysymys vaan raamatuntulkintakysymys. Ekumeeninen hengellisyys hiljaisuuden liikkeineen teki myös työtään minussa.
Jokainen saa julistaa evankeliumia
Kun 2000-luvulla työskentelin hiippakunnan palveluksessa, rekrytoimme väkeä kirkon työhön. Silloin tuntui yhä tärkeämmältä tehdä näkyväksi se, että kuulun kirkon virkakunnista juuri papistoon. Koin naispastorit lähimmiksi kollegoikseni.
Eri tavoin, monenlaisten sisäisten ja ulkoisten kutsujen kautta, kasvoin pyytämään pappisvihkimystä ja iloitsin perheeni ja sukuni kanssa sen saamisesta. Evankeliumia saa jokainen kaikin keinoin julistaa ja kaikki saavat sen omistaa.
Hengellinen kotini on ennen kaikkea maailmanlaajassa kirkossa ja kotiseurakunnassa. Toki toivoin – ja toivon yhä – että vanhat herätysliikkeet voisivat olla iloisia ja ylpeitä piirissään kasvaneiden naisteologien kutsumuksista.
Sydämestäni toivon myös, että äskettäin vihityt, lestadiolaisuudessa kasvaneet pappisnaiset jaksaisivat pysyä liikkeessään ja voisivat rikastuttaa sen uskon- ja elämäntulkintaa. Samaa toivon viidennen liikkeen ja evankelisuuden keskelle.
”Tiedän mitä on murroksessa eläminen”
Naiset ovat hoitaneet pappistehtäviään paneutuneesti ja tuoreesti. He ovat tuoneet perheen näkyväksi kirkossa, ja hengellisyydestä on tullut kokonaisvaltaisempaa. Kirkolle naispappeus on merkinnyt uudistumista ja kiinnittymistä sukupuolten esiin nostamisen sijaan evankeliumin sanomaan, Kristukseen.
Nykyisessä työssäni kirkon perheneuvonnassa olen iloinen pappeudestani. Se syventää omassa mielessäni tämän terapeuttisen työn pohjaa ja avaa sinne sielunhoidon ja kohtaamisen mysteeriä. Tiedän myös oman kokemukseni kautta, mitä on murroksessa eläminen ja sisäinen kasvu kohti uutta.
Ilmoita asiavirheestä