Uskonnon määrittely on vallankäyttöä. Siksi siinä pitäisi olla varovainen.
Useimmiten uskonnon ja muiden kulttuurin ilmiöiden erottaminen toisistaan on helppoa. Kristinusko ja hindulaisuus ovat uskontoja, kun taas karppaaminen tai Bob Dylanin fanittaminen eivät ole – siitä huolimatta, että niitä voidaan tarkastella uskonnon kaltaisina ilmiöinä.
Kaikkien ilmiöiden kohdalla rajanveto ei kuitenkaan ole näin selvä. Onko parodiauskonto pastafarismi uskontoa? Entä sellaiset buddhalaisuuden muodot, joiden maailmankuva on melko naturalistinen? Entä ateistinen Sunday Assembly, jonka toiminta muistuttaa erehdyttävästi protestanttisten seurakuntien toimintaa?
Uskontotiede ei ole tähän mennessä tarjonnut kovin selviä vastauksia helpottamaan uskonnon ja ei-uskonnon välistä rajanvetoa. Erilaisia uskonnon määritelmiä on kyllä uskontotieteen historiassa esitetty lukuisia, mutta mikään niistä ei ole saavuttanut valta-asemaa.
Nykyään suosituin lienee perheyhtäläinen malli. Sen mukaan ei ole olemassa mitään yksittäistä kaikkia uskontoja yhdistävää piirrettä, vaan uskonnot linkittyvät toisiinsa erilaisten useita – mutta ei kaikkia – yhdistävien piirteiden kautta.
Ufouskonnollisuuteen perehtynyt uskontotieteen tutkija Jaakko Närvä kritisoi uusimmassa Uskonnontutkija-verkkolehdessä vanhoja määritelmiä ja ehdottaa uutta: ”Uskonto on psyykkisesti normaalia tai tervettä ajattelua, kokemista ja käyttäytymistä, jossa otetaan spontaanisti tai tunneperusteisesti todesta ei-empiirisiä intuitionvastaisia olentoja.”
Määritelmä on tieteellisellä kielellä ilmaistuna se, mitä me juutalais-kristillisen kulttuurin kasvatit usein uskonnolla ymmärrämme: uskonto on uskoa sellaisiin olentoihin, joiden olemassaolosta ei ole luotettavia havaintoja, siis esimerkiksi uskoa Jumalaan. Tämän määritelmän mukaan pastafarismi, jotkut buddhalaisuuden muodot tai Sunday Assemblyn kaltainen ateismi eivät ole uskontoa.
En halua ottaa kantaa uskontotieteen sisäiseen keskusteluun. Toimittajana olen kuitenkin kiinnostunut siitä, minkälaisia vaikutuksia uskonnon määrittelyllä on ihan tavallisten ihmisten arkeen. Niitä on paljon, eivätkä ne ole aivan mitättömiä.
Uskonto määritellään laissa
Kun Kainuun islamilaisen yhdyskunnan moskeijan portaat, ikkuna ja seinä töhrittiin verellä vuonna 2006, kyse ei Itä-Suomen hovioikeuden mukaan ollut uskonrauhan rikkomisesta. Hovioikeus kumosi Kajaanin käräjäoikeuden tuomion, sillä uskonrauhaa suojeleva laki koskee vain rekisteröityjä uskonnollisia yhdyskuntia eikä Kainuun islamilainen yhdyskunta tekohetkellä ollut sellainen.
Uskonnonvapauslain mukaan rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan toiminnan tulee perustua ”uskontunnustukseen, pyhinä pidettyihin kirjoituksiin tai muihin yksilöityihin pyhinä pidettyihin vakiintuneisiin toiminnan perusteisiin.” Vaikka lakitekstissä ei sellaista vaatimusta tarkalleen ottaen esitetä, usein on vaadittu sekä uskontunnustusta että pyhiä kirjoituksia.
Kainuun islamilainen yhdyskunta toki täyttää lain asettamat vaatimukset, kuten kaikki suuria maailmanuskontoja edustavat yhteisöt. Se ei vain ollut vielä tullut hakeneeksi virallista asemaa.
Sen sijaan moni uuspakanallinen tai uususkonnollinen liike ei täytä tiukkoja ehtoja. Uskontunnustus ja pyhät kirjoitukset ovat tyypillisiä suurille kirjanuskonnoille.
Rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan asema tuo mukanaan joukon etuja. Sen lisäksi, että niitä suojelee laki uskonrauhan rikkomisesta, ne voivat laatia opetussuunnitelman, jonka pohjalta yhdyskunnan jäsenille voidaan antaa oman uskonnon opetusta. Lisäksi ne saavat oikeuden vihkiä avioliittoon.
Määrittely on vallankäyttöä
Pohjimmiltaan erilaisten ilmiöiden määritteleminen uskonnollisiksi tai ei-uskonnollisiksi on päätös. Ei ole olemassa luonnollista uskonnon olemusta tai kategoriaa, johon ilmiöt sijoittuvat tai ovat sijoittumatta. Uskontoja ovat sellaiset ilmiöt, joita päätämme kutsua uskonnoiksi. Jos päätämme, että uskontoja ovat vain sellaiset ilmiöt, joihin kuuluu uskontunnustus ja pyhiä tekstejä, sitten uskontoja ovat sellaiset ilmiöt. Jos päätämme, että uskontoja ovat sellaiset ilmiöt, joihin kuuluu usko yliluonnolliseen, sitten asia on niin.
Tällaisia päätöksiä tehdessä tulisi kuitenkin muistaa, että uskonnon määrittely on vallankäyttöä.
Kun Opetusministeriön asettama kolmihenkinen asiantuntijalautakunta päättää, hylkääkö vai hyväksyykö se jonkun liikkeen hakemuksen rekisteröidyksi uskonnolliseksi yhdyskunnaksi, se käyttää valtaa hyvin konkreettisella tavalla.
Arkipuheessa vallankäyttö on hienovaraisempaa. Kun sanomme, että vaikkapa ateismi on uskonnollista, usein tarkoitamme, että ateismi on epätieteellistä, epäempiiristä tai jopa epätotta. Ehkä myös dogmaattista, institutionaalista, jäykkää ja fanaattista. Sellaisena me arkikielessä ymmärrämme uskonnon. Siksi nykysuomalainen ei hevin ilmoittaudu uskovaiseksi vaan on mieluummin henkinen.
Toisaalta kun Suomen vapaa wicca-yhdyskunta 2000-luvun alussa haki rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan asemaa, se toivoi tulevansa tunnustetuksi kunniallisena uskonnollisena yhteisönä erotuksena vaikkapa saatananpalvojista. Samanlainen ajatus oli suomenuskoisen Karhun kansan hakemuksen taustalla. Ensisijaiset tavoitteet eivät olleet lainopillisia.
Karhun kansan hakemus meni valituksen jälkeen läpi, wiccojen hakemus hylättiin. Kielteisen päätöksen ovat saaneet myös skientologit ja pastafarit.
Uskontotieteilijät eivät ehkä halua uskontoa määritellessään ottaa kantaa siihen, miten uskonto ymmärretään arkikielessä, tai siihen, mitä uskonnolla tarkoitetaan laissa. Niin he kuitenkin väistämättä tekevät. Olisi outoa, jos tieteessä muotoutunut käsitys ei vaikuttaisi mitenkään yliopiston ulkopuolella.
Siksi määrittelyvaltaa käyttäessään olisi suotavaa olla varovainen. Jos päätämme, että uskonto on nimenomaan uskoa yliluonnolliseen, rajaamme pois joukon sellaisia ilmiöitä, joita on aikaisemmin pidetty uskonnollisina. Samalla päätämme siitä, mikä uskonnossa on tärkeää. Sitä ei enää ole yhteisöllisyys, rituaalit, myytit tai edes oppi, vaan nostamme keskiöön uskon. Monelle kristitylle se saattaa olla ihan luontevaakin, mutta ei kaikille.
Mitä pitäisi ajatella tapaluterilaisesta agnostikosta tai ateistista, joka tyypilliseen tapaansa suuntaa aattoiltana jouluyön messuun? Hän ei välttämättä pidä totena ”ei-empiirisiä intuitionvastaisia olentoja”, mutta hankalalta tuntuu sekin, ettei yhteiseen rituaaliin osallistuminen ja vanhaan myyttiin liittyminen olisi uskonnollista.
Ilmoita asiavirheestä