Suomen evankelisluterilainen Lähetyshiippakunta perustettiin noin vuosi sitten. Sillä on tällä hetkellä noin 1 500 jäsentä ja seurakuntia syntyy lisää. Hiippakunta ei ole aivan entiseen tahtiin näkynyt julkisuudessa, mutta tällä hetkellä sen 15 pappia uhkaa jopa pappisoikeuksien menetys.
Lähetyshiippakunnassa on paitsi omia pappeja myös luterilaiseen kirkkoon vihittyjä pappeja, joita selvitykset nyt koskevat. Kyse on siitä, että luterilaisen kirkon piispat ovat linjanneet, ettei Lähetyshiippakunnan pappi voi olla Suomen luterilaisen kirkon pappi.
– Toivon, että tutkinnassa olevat papit voivat säilyttää pappisoikeutensa. Ymmärrän, että omat kysymyksensä siinä on. Jokainen mukana oleva on tietenkin kustannukset laskenut, Lähetyshiippakunnan hiippakuntadekaani Juhana Pohjola sanoo. Hän on yksi 15:sta.
Soramies vihkii ensimmäiset pappinsa
Asiat ovat siis muuttuneet: Aiemmin Pohjolalla oli tuomiokapitulista virkamääräys toimia Suomen Luther-säätiön palveluksessa. Määräys poistettiin kuitenkin parisen vuotta sitten. Jollakin toisella Lähetyshiippakunnan papilla virkamääräys oli tiettävästi aina tähän vuoteen saakka.
– Kapituli on tulkinnut, että Luther-säätiön työ ei ole evankelisluterilaista kirkkoa rakentavaa työtä. Minä en ole niin arvioinut, Pohjola sanoo.
Nykyinen Lähetyshiippakunta sulkee sisäänsä myös Luther-säätiön.
Hiippakunnan ensimmäinen pappisvihkimys on helatorstaina. Neljä miestä, Antti Leinonen, Marko Kailasmaa, Otto Granlund ja Samuli Siikavirta vihitään papeiksi Turun Betel-kirkossa, joka on adventtikirkko. Heidät vihkii Lähetyshiippakunnan piispa Risto Soramies, joka on erotettu Suomen luterilaisen kirkon pappisvirasta.
”Elämme jo kirkon tulevaisuutta”
Lähetyshiippakunnalla on nykyisin toimintaa jo yli 30 paikkakunnalla ja messuissa käy arviolta puolet enemmän väkeä kuin hiippakunnalla on jäseniä, eli 3 000 henkeä. Lähetyshiippakunnan 21 palkatusta työntekijästä vain yksi ei ole pastori.
Pohjolan mukaan nyt vakiinnutetaan hiippakunnan toimintaa.
– Ruotsinkielinen työ on vahvistunut. Omaa organisaatiotamme vahvistetaan niin, että pystymme palvelemaan seurakuntia. Toiminta kehittyy, meillä on kaikki elementit, joita seurakunnan elämään tarvitaan. On nuorisotyötä, nuorteniltoja, lastenleirejä, rippikoululeiri ja erilaista diakoniatyötä. Kaikki tapahtuu paikallisen seurakunnan yhteydessä.
Pohjola toteaa, että Lähetyshiippakunnassa eletään jo nyt kirkon tulevaisuutta, sillä hiippakunnassa on vähän palkattuja työntekijöitä mutta paljon maallikoita vapaaehtoisina.
– Tähän kirkkokin joutuu tulevaisuudessa, halusi tai ei.
Sanoessaan näin Pohjola tulee asettaneeksi vastakkain Lähetyshiippakunnan ja kirkon, vaikka ennen hiippakunnasta on painotettu voimakkaasti tahtoa pysyä kirkon sisällä. Onko jokin muuttunut?
– Olemme oma itsenäinen kirkollinen rakenne, meillä on omat seurakuntamme, mutta suuri osa jäsenistämme on myös evankelisluterilaisen kirkon jäseniä. On kysymys, miten tämä määritellään viime kädessä suhteessa evankelisluterilaiseen kirkkoon – mutta tämä on tilanne.
Lähetyshiippakunnan ja evankelisluterilaisen kirkon välillä ei ole Pohjolan mukaan käyty mitään virallisia keskusteluja.
– Me olemme kyllä halukkaat suoriinkin keskusteluihin, koska käytännön ongelmakysymyksiä on paljon pinnalla.
Jolkkonen Pohjolan vastaväittäjänä
Pohjola on tehnyt suurin piirtein samaa työtä kohta 15 vuotta. Toki toiminta ympärillä on koko ajan kasvanut. Puolitoista vuotta hän oli virkavapaalla ja teki väitöskirjaansa.
– Väitös on tulossa elokuussa, raskas työ vaatii raskaat huvit.
Pohjola väittelee pappisvihkimyksestä ja virasta ordinaatiokaavojen valossa. Väitös on systemaattisen teologian alalta. Hänen vastaväittäjänään Helsingin yliopistossa on Kuopion piispa, dosentti Jari Jolkkonen.
Entä Pohjolan arkinen työ, miltä se maistuu?
– Perusnäky seurakuntien rakentamisesta on pysynyt samana ja yhtä innostavana. Työn uusien haasteiden kautta se muovaantuu. Tämä on jatkuvasti juoksussa opettelua. Meillä on hyvä työyhteisö, kyvykäs porukka. Kyllä minä hyvin motivoituneesti palvelen edelleen työntekijäkuntaa ja seurakuntiamme.
Monta kertaa on ennustettu, että Luther-säätiö tai Lähetyshiippakunta hajoaisivat, esimerkiksi vahvojen persoonien välisiin opillisiin erimielisyyksiin. Näin ei ole kuitenkaan käynyt.
– Me olemme hyvin yhtenäinen porukka. Meillä on monia persoonallisuuksia, ja seurakunnissa voi olla erilaisia painotuksia. Työntekijäpäivät eivät ole rasitus vaan kohokohta. Jaamme riittävästi yhdessä asioita, pyrimme tietoisesti ehkäisemään väärinkäsitykset.
Kuvaaja: Tomas Garaisi. Kuvassa Juhana Pohjola.
Ilmoita asiavirheestä