Paholaisen suu ei piittaa sätkimisestä vaan jatkaa kärventyvän lihan mutustamista. Kristilliseen kuvastoon ja ajatteluun syvästi vaikuttanut runoilija Dante Alighieri ei säälinyt erehtynyttä opetuslasta Juudas Iskariotia vaan sijoitti hänet Jumalaisessa näytelmässään Luciferin suuhun. Eino Leinon suomennoksen mukaan Juudaksen sielulla on kadotuksen suurin tuska: ”pää hältä suuhun uppoo, sääret näkyy”.
Armo ei yllä Juudakseen evankeliumeissakaan. Eksynyttä lammasta ei kutsuta takaisin. Kavaltamiseen kylläkin viitataan ja itsemurhaan johtaneella katumuksen sävyttämällä kauhulla mässäillään kernaasti. Pienenä lievennyksenä Juudaksen kerrotaan sentään palauttaneen rahat ylipapeille. Siihen jää evankelistojen ymmärrys.
Jo Juudakseen kohdistettu kieli kertoo opetuslapsen saamasta epäreilusta kohtelusta. Varauksetta häntä syytetään varkaaksi. Pisimmälle menee evankelista Johannes, joka kertoo Saatanan menneen Juudakseen.
JOHANNEKSEN PANETTELU ei tunnu oikeutetulta. Miksi Saatana olisi tahtonut edistää valtansa raukeamista? Ristinkuolema oli pelastushistoriallisesti välttämätön tapahtuma, joka mursi kuoleman vallan. Eikö Juudasta kävisi oikeastaan kiittäminen?
Juudas ei voinut ymmärtää rooliaan suunnitelmassa, mutta hänen hahmonsa on ilmeisen välttämätön profetioiden täyttymisessä. Olen usein pohtinut Juudaksen uhria. Juudaksen kannettavaksi jää kova taakka: rooli arkkityyppisenä petturina, kristikunnan luottohylkiönä. Jeesus kantoi ristiään lävitse kärsimysten tien, mutta Juudas kantaa ristiään yhä. Teon mainehaitta on mittaamaton. Alttaritauluissa ja kiitosvirsissä ei mainita Iskariotia. Kirkkoja ja katedraaleja ei pyhitetä kavaltajalle. Vain yksi on joukosta poissa.
Mielenkiintoinen on myös käsitys Juudaksesta seloottina, juutalaiskapinallisena kiihkomielenä, joka peräänkuulutti Jeesuksen kuninkuutta tässä ja nyt. Ehkä Juudaksen usko Jeesuksen mestariuteen oli niin syvää, että hän ajatteli petoksensa pakottavan Kuninkaan lunastamaan kruununsa.
Antti Marjanen ja Ismo Dunderberg väläyttelevät tällaista mahdollisuutta gnostilaisen Juudaksen evankeliumin tulkintaosuudessa. Heidän mukaansa Juudas tahtoi mahdollisesti ”painostaa opettajansa sellaiseen poliittiseen tai uskonnolliseen toimintaan, johon hän uskoi tämän pakon edessä kykenevän”.
Ajatus kuulostaa liikuttavalta. Jos Juudas oli uskossaan näin vahva, voisiko jopa sanoa Jeesuksen pettäneen Juudaksen?
GNOSTILAISET EVANKELIUMIT ymmärsivät Juudaksen kavalluksen moniulotteisen luonteen jo varhain. Kaanonin ulkopuolelle jäänyttä, mutta jo 100-luvulla tunnettua Juudaksen evankeliumia värittää käsitys Juudaksen erityisestä tehtävästä: Juudakselle kerrottiin valtakunnan salaisuudet, ja hän tunnisti Vapahtajan. Muiden opetuslapsien kääntäessä kasvonsa poispäin Juudas seisoi Jeesuksen edessä lausuen: ”Minä tiedän, kuka sinä olet ja mistä sinä olet tullut.”
Kristikunta ei kuitenkaan kelpuuttanut Juudasta joukkoonsa. Marjanen ja Dunderberg lainaavat kiinnostavan katkelman varhaisen ja melko tuntemattomaksi jääneen teologin Pseudo-Tertullianuksen kirjoituksesta, jossa kirjoittaja lyttää petturi Juudaksen sympatiseeraajat maan rakoon. Pseudo-Tertullianuksen mukaan jotkut väittävät Juudaksen pettäneen Jeesuksen, koska Juudas halusi ihmiskunnan pelastuvan. Mutta eikö juuri Juudaksen kavalluksen avulla ihmiskunta pelastunut?
SAMANKALTAISTA POHDINTAA harjoittaa kreikkalainen kirjailijamestari Nikos Kazantzakis, jonka romaanissa Viimeinen kiusaus Juudaksen hahmo on keskeinen. Serafim Seppälän mukaan Kazantzakiksen Juudaksesta ”tulee samankaltainen hahmo kuin Saatana islamilaisessa mystiikassa: Jumalan rakastaja, joka uhraa itsensä eroon Rakkaastaan”.
JUTTU JATKUU KUVAN JÄLKEEN
Kaksiluonto-opin mukaan Jeesus oli sekä tosi ihminen että tosi Jumala, ei kumpaakaan toista vähempää. Kazantzakiksen kiistelty teos kuvaa järkyttävästi Jeesuksen inhimillisen puolen inhimillisiä kiusauksia. Väkevimpänä ja viimeisimpänä kiusauksena Jeesus kohtaa ajatuksen normaalista elämästä työn, kauniin kodin ja perheen ympäröimänä.
Unelmoinnin keskeyttää Juudas: mies, joka ei anna Jeesuksen luopua tehtävästään. Juudaksen monologi lukeutuu kirjallisuudenhistorian vaikuttavimpiin: ”Sinä poltit sydämeni, sinä puusepän poika. – – Ja miten minä sinua rakastinkaan, miten sinuun luotinkaan. Minä sanoin kyllä ja menin ja petin sinut. – – Miksi sinua ei ristiinnaulittu? Kurja pelkuri, luopio, petturi!”
LOPULTA JUUDAKSEN painostus pakottaa Jeesuksen kohtaamaan tehtävänsä. Jumalallinen kutsumus voittaa viimeisen kiusauksen, kiitos Juudaksen.
Juudaksen ymmärtäjät ovat harvassa. Miksi Jeesuksen paimenvertaus tai kertomus tuhlaajapojasta ei resonoi hänen kohdallaan?
Populaarikulttuuri on tulvillaan ihmissuhdelauluja ja fraaseja, joissa petturille on annettu Juudaksen nimi. Ystävänsä hylännyt nainen on Hectorin laulussa ”kuin Juudas”, Juudaksesta ovat riimitelleet niin Juice Leskinen kuin Lady Gaga. Hahmo on kiehtonut myös kirjailijoita aina Juha-Pekka Koskisesta Pirkko Saisioon.
Pirkko Saision Jukka Larssonin nimellä kirjoittaman Viettelijä-romaanin Juudas ei ole kaukana Kazantzakiksen tulkinnasta. Jopa pettävä suudelma taittuu Saisiolla Mestaria jumaloivan opetuslapsen kömpelöksi rakkaudenosoitukseksi: ”Ja hänen huulensa kysyvät, onko ketään, joka seuraisi häntä loppuun saakka. Ja minun huuleni vastaavat, että minä seuraan”.
* * *
Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?
Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.
Antoisia lukuhetkiä!