Muistamme: Lyyli Maximkova 1933-2024

Risti ja kaksi pientä oksalla istuvaa kivilintua hautakivellä.
Kuva: Jukka Granström

Uuttera opettaja, inkerinsuomalainen Lyyli Maximkova on poissa. Hän oli syntynyt 10.7.1933 Harlussa, nykyisen Pietarin alueella ja kuoli 91-vuotiaana 13.9.2024 Punkaharjulla. Lyyli siunattiin 5.10.2024 Punkaharjun kirkossa.

Hänen elämäänsä kuului erikoisia elämänvaiheita, muun muassa inkeriläisten karkotukset Stalinin vainojen aikaan. Lyylin vanhemmat kahdeksan lapsensa kanssa siirtyivät ensin Viroon ja sieltä Suomeen, josta matka jatkui Sääksmäelle, Tarttilan kylään, Santin tilan maille. Lyyli aloitti ensimmäiset kouluvuotensa Tarttilan koulussa, kunnes tuli tieto siitä, että he voivat palata takaisin kotiinsa. Kun perhe pääsi rajan yli, junan vaunujen ovet suljettiin ja kohteena olikin Siperia.

Monet Karjalan tasavallassa ja Inkerin kirkon ystävyysseurakunnissa vierailleet muistavat Lyyli ja Vladimir Maximkovan vieraanvaraisen kodin, jossa kahvipöytä oli usein se portti, jonka kautta tutustuminen Inkerin kirkkoon alkoi. He olivat loistava pari johdattamaan vieraita eteenpäin. Lyyli oli toiminut Osuuskauppaopiston opettajana, eli myyjien kouluttajana. Hän toimi tulkkina, kartanlukijana ja oppaana, milloin minäkin, aina tarpeen tullen.

Olin tutustunut Maximkovien pariskuntaan ensimmäisen kerran Sisälähetysseuran leirikeskuksessa Rautalammin Törmälässä juhannuksena 1988.Omalle osalleni tuli Inkerin kirkon työ Petroskoissa ja Kontupohjan seurakunnissa Sisälähetysseuran lähettämänä vuosina 1993–1994. Asetuin asumaan Maximkovien kotiin Petroskoin Klytsevajankadulla. Pian Lyyli alkoi esitellä minua vieraille vanhimpana tyttärenään.

Lyyli oli erinomainen tehtävien suunnittelija ja toteuttaja, joten tiimityömme sujui luontevasti yhteen. Teimme ahkerasti monipuolista ja laaja-alaista diakoniatyötä Karjalan alueella erilaisissa laitoksissa kuin kodeissakin. Hänellä oli myös ilmeinen kyky vetää nuoret lähelle ja kuunnella heitä.

Lyyli teki Petroskoin seurakunnassa uskollisesti pyhäkoulutyötä lasten parissa. Yksi oppitunti jäi erityisesti mieleeni. Hän piti pyhäkoulun ja kun se päättyi. Lyyli sanoi: Minulla oli kaksi kalaa. Missä se toinen kala on? Yksi pojista tunnusti. ”Minä söin sen, kun minulla oli niin nälkä!”

Maximkovien tytär Elvira oli tullut Punkaharjulle suomen kieltä oppimaan, samoin kuin vävy Ronaldkin. Joulukuun alussa 2002 Elvira ja Ronald menehtyivät auto-onnettomuudessa Moskovassa. Heillä oli kolme pientä lasta. Surun ja hautajaisten lisäksi alkoi pitkä taisteluprosessi lastenlasten huoltajuudesta. Huhtikuussa 2004 tulleen päätöksen myötä tytöt saivat jäädä isovanhemmilleen.

Kun Lyylin arkkua lähdettiin ruumisautolla Punkaharjun kirkosta hautausmaalle kuljettamaan, tapahtui se viimeinen ihme. Pieni lintu lensi auton etuovesta sisään ja kulki siellä Lyylin saattajana hautausmaalle asti. Perillä se lensi lähellä oleviin puihin hautaan laskua katsomaan. Kirkossa oli juuri viimeisenä veisattu virttä: ”Jumalan kämmenellä ei pelkää lintunen”. Lyyli saateltiin Elviran ja Ronaldin haudan välittömään läheisyyteen.

Inkerinsuomalainen Lyyli siunattiin ihmeellisen aurinkoisena ja kirkkaana Inkerin päivänä kuolleiden ylösnousemusta ja tulevan maailman elämää odottamaan. Virressä 593 on sama ajatus. ”Kun takaa maiden, merien hän pienen muuttolintusen tuo kotiin turvaisasti, niin miksi pelkään, vapisen? Myös minut niin kuin lintusen hän johtaa kotiin asti.”

***

Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!

Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.

Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.

Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.

Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliPirjo Vahtola innostui runonlausunnasta eläkkeelle jäätyään – alussa jännitti
Seuraava artikkeli300 seurakuntalaista vaatii Vaasan suomalaista seurakuntaa järjestämään sateenkaarimessuja

Ei näytettäviä viestejä