Ella Heleena Ikonen nukkui 9. syyskuuta 2024 ikiuneen 94 vuoden ikäisenä. Hän oli syntynyt 1. elokuuta 1930 Ylivieskassa Löytynojan perheeseen. Kotipaikassa Huhtalan kylässä Ämmälän talossa oli äidin ja isän lisäksi viisi sisarusta Kerttu, Kaarlo, Esteri, Veikko ja Alli ja Ella.
Kansakoulun Ella lienee käynyt Sorviston koulussa ja keskikoulun Raudaskylässä. Suomen sotien aikana pikkulotta-Ella vei suruviestejä koteihin yhdessä isän kanssa kannelta soittaen. Surusoiton taustalla soi oman äidin sairastuminen ja menetys alle kahdeksanvuotiaana.
Vartuttuaan Ella tapasi tulevan puolisonsa, Arvo Ikosen. Heidät vihittiin avioliittoon 16. lokakuuta 1955. Kihlaparina heidän ensimmäinen yhteinen matkansa suuntautui Herättäjäjuhlille Kiuruvedelle. Meitä sisaruksia on kolme, kaksi lapsenlasta ja lapsenlapsenlapsi.
Ella Ikosen työura alkoi ensin opettajana. Myöhemmin hänen mielenkiintonsa suuntautui lasten ja nuorten sosiaalisiin kysymyksiin, toimintaan oppilaiden asuntolan hoitajana. Ella kävi opettajaseminaarin yhteydessä toteutuneen asuntolanhoitajaseminaarin Kemijärvellä ja sitten pätevöityi myös työn ohella käydyissä koulutuksissa. Viimeisin työpaikka oli Koillis-Lapissa Sallassa. Sieltä hän eläköityi 1990- luvun alussa.
Kodin lisäksi musiikki ja yhteiskunnalliset asiat, erityisesti sanoma- ja aikakauslehtien lukeminen, olivat Ellan kiinnostuksen kohteita viimeisiin elinpäiviin saakka. Lisäksi hänellä oli kuoroharrastus.
Ella oli työorientoitunut. Työ oli tärkeintä, ja sen hän hoiti harkitusti ja huolella. Asuntolan koululaisten oppimisvalmiuksista, terveydestä ja hyvinvoinnista huolehdittiin. Useinkin asuntolan lapset olisivat halunneet jäädä viikonlopuksikin asuntolaan.
Äidille ihminen ja ihmisarvo oli tärkein, lapsen oikeudet. Myös vammautuneet lapset saivat inhimillisen lämmön ja kohtelun. Johtavassa asemassaan hän käytti valtaa hienotunteisesti. Hän osoitti rohkeutta puolustaessaan lasten turvallisuutta ja sujuvaa arkea. Työyhteisön kehittämisessä hän oli edistyksellinen järjestäessään asuntolan henkilökunnalle psykologista työnohjausta.
Äitiä pidettiin puheliaana. Puhetta tuli sekä perhepiirissä että vapaa-ajalla, vaikka hän olisi ollut kipeänäkin. Hengelliset arvot olivat hänelle myös tärkeitä.
Ellalla oli luottamustoimia Opettajien ammattijärjestössä OAJ:ssa, Lapin lääninhallituksessa asuntolanhoitajien koulutuksen asiantuntijana, Sallan kunnassa opetus- ja sivistystoimen lautakunnassa ja lukion johtokunnassa. Tunnustuksena kirkkomusiikin hyväksi tekemästään työstään hänelle oli myönnetty Kirkkomusiikkiliiton ansiomerkki ruusukkeineen, hopeinen virsimerkki, hopeinen ansiomerkki toiminnasta sotaveteraanien hyväksi ja Tasavallan presidentin myöntämä Suomen valkoisen ruusun ritarikunnan I luokan mitali.
Ella Heleena sai asua kotonaan Pikku-Pietarissa viimeisiin päiviin saakka sekä lapsenlapsen että Pohteen kotiavun turvin. Hän on saanut viimeisen leposijansa kauniin Pyhän Kominaisuuden kirkon hautausmaalle äitinsä Selman ja sisarensa Kertun, Allin ja puolisonsa Arvon viereen.
Me kiitämme kaikesta siitä hyvästä, mitä Ella äiti, mummi ja isomummi on antanut meille ja maamme lapsille elämällään.
Pekka Ikonen
Kirjoittaja on pappi ja Ella Ikosen poika.