Aamuvarhainen usva leijuu Espoon Suvisaariston yllä. On peilityyntä. Vain pienten kalojen piipahtaminen pinnalla rikkoo veden kalvon.
Rannalla istuu jakkaralla kookas mies useita onkia edessään. Kädessään hänellä on Torsti Lehtisen kirja Kainin merkki. Häntä naurattaa.
– Luen tästä, miten Torsti ja Kalle Holmberg pohtivat, miten Jeesuksen ylösnousemus ilmaistaisiin stadin slangilla, hän sanoo.
Mies on legendaarinen Yleisradion radiotoimittaja Risto Nordell. Tunnettu erityisesti viikoittaisesta ohjelmastaan Riston Valinta. Kulttuurihahmo vailla vertaa: musiikki, kuvataiteet, kirjallisuus, historia, kirkkohistoria – kaikki samassa levollisessa paketissa. Yhtä hyvin Valamon luostarin kuin Rooman Villa Lanten ystävä. Ekumeenikkokin, siis.
Myös kalaruoka on lähes pyhää
Tänään emme tapaa Helsingin Uspenskin katedraalissa, vaan Luojan katedraaleista komeimmassa, luonnossa. Ja sitäkin Risto Nordell rakastaa. Näitä Espoon vesiä, mutta erityisesti Kemiön saaren Västanfjärdin maisemia. Ja merta ylipäätään, saaria, salmia, avoimia purjehtijan selkiä.
Ja kaloja. Niin, kaloja. Niitä pitää kalastaa ja valmistaa niistä herkullisia aterioita. Sillä myös kalaruoka on lähes pyhää.
Nyt on siian pohjaonginnan aika rannalta. Kala tulee matalalle, ja siellä ovat onget odottamassa. Aivan erityiset onget, joissa raskas paino heitetään kauas rannasta. Painon läpi kulkee reiässä siima, jonka päässä on koukku ja mato.
– Koukun pitää ehdottomasti näkyä, Nordell valistaa.
Kun kala sitten ottaa madon ja lähtee viemään sitä, kiristyvä siima saa vavan päässä olevat kellot kilisemään. Silloin on kala hoidettava maihin.
– Ja tuoreena pannuun. Nopein aikani täällä on ollut kolmekymmentäkahdeksan minuuttia.
Jätämme onget matoineen pyydystämään siikoja, ja ryhdymme pohtimaan elämän valintoja. Niitä on Nordellilla ollut.
”Se on tosi siisti, se Sibelius”
Aloitetaan musiikista. Musiikki soi aina. Jos ei soittimista ja tai radio-ohjelmissa niin päässä. Aina.
– Soitin rokkia 14–15-vuotiaana, niin kuin kaikki soittavat, Risto Nordell kertoo.
Kotikaupungissa Salossa oli nuorisotalo, jossa kaikki bändit harjoittelivat.
Kävipä sitten erään kerran siten, että erään bändin kitaristi oli mennyt Salon ainoaan musiikkiliikkeeseen. Hän oli löytänyt sieltä klassisen levyn, jossa oli Sibeliuksen ensimmäinen sinfonia ja Karelia-sarja.
Seuraavana päivänä kitaristi tuli harjoituskämpälle ja sanoi, että nyt hän oli tehnyt mielettömän löydön.
– Menkää ostamaan se levy. Se on tosi siisti, se Sibelius, hän kehui.
Risto Nordell meni.
– Muistan vielä hyvin, että oli maaliskuinen iltapäivä. Olin kuudentoista. Minulla oli autotalliin tehty huone. Laitoin stereot päälle ja Sibeliuksen soimaan.
– Sinfonia alkaa pitkällä, yksinäisellä klarinettisoololla ja sitten jouset heläyttävät F-duurikolmisoinnun. Jonkinlainen kirkkaus helähtää musiikissa.
Sibeliusta seuraavana päivänä Nordell myi kaikki sähkökitaransa
Kristillisyydessä puhutaan joskus uskoontulosta.
– Vähän samalla tavalla minulle tapahtui klassisessa musiikissa, jonkinlainen havahtuminen. Hiukseni nousivat pystyyn. Yhtäkkiä havaitsin, että maailmassa on paljon enemmän kolmisointuja kuin ne kolme, joita rokissa soitetaan.
Toki Nordell tunsi klassisenkin musiikin.
– Olin soittanut pianoa, sillä meillä oli porvarillinen kulttuurikoti, jossa äiti soitti pianoa ja isä viulua ja iltapäivisin soitettiin joskus jotakin Schubertin serenadiakin.
Sibeliusta seuraavana päivänä Nordell meni myymään kaikki sähkökitaransa. Hän soitti Salon musiikkiopistoon, että voisi ruveta opiskelemaan klassista musiikkia.
Pianonsoiton vakavan opiskelun aloittamiseen Nordellilla oli jo liikaa ikää.
– Mutta osaatko laulaa, rehtori kysyi.
– Menin koelauluun, lauloin laulun On kesän kirkas huomen ja pääsin opiskelemaan.
Lauluopiskelu jatkui lukioajan.
”Maailmassa on ihan tarpeeksi keskinkertaisia laulajia”
Ylioppilaskirjoitusten jälkeen Nordell opiskeli vuoden kotona väkisin pianonsoittoa, minkä jälkeen hän jatkoi vuoden Helsingin konservatoriossa. Sitä seurasi Sibelius-Akatemian solistisen laulun opinnot professori Matti Lehtisen laululuokalla.
Opiskeluputkesta Risto Nordell putkahti ulos musiikin maisterina (MuM). Mutta hän ei ollut tyytyväinen.
– Maailmassa on ihan tarpeeksi keskinkertaisia laulajia, ja minä olin sellainen. Oli minulla toki pedagoginen pätevyys ja olin opiskeluaikana tuntiopettajanakin esimerkiksi Forssassa musiikkiopistossa, mutta opettaminen ei ollut minua varten.
Koska oli saanut klassisen musiikin herätyksen, Nordell alkoi jo Sibelius-Akatemian aikanaan kirjoittaa Suomen Kuvalehteen ja Rondo-lehteen musiikkiarvosteluja. Hän otti yhteyttä myös Helsingin Sanomien legendaariseen musiikkikriitikkoon Seppo Heikinheimoon ja alkoi avustaa HS:n levysivua. Hän teki juttuja myös Yleisradion
Äänirauta-ohjelmaan.
Näin toimittajan työ kulki aina vain enenevässä määrin opiskelun rinnalla, kunnes vuoden 1988 lokakuussa Risto Nordell kiinnitettiin vakituisesti Yleisradioon.
Siitä asti hän on istunut Yleisradion studioissa mutta kirjoitellut samalla muun muassa Suomen Kuvalehteen ooppera-arvioita.
Kristoforoksen ikoni johdatti tielle
Risto Nordellin koti oli perusluterilainen. Isä, opetusneuvos, KTM Reijo Nordell oli seurakunnallisissa luottamustehtävissäkin ja äiti Leeni oli seurakunnan päiväkerhon toiminnanjohtaja.
Lauluopiskelijana Nordell lauloi luonnollisesti paljon myös kirkkomusiikkia.
– Evankeliumit ja psalmit olivat tuttuja, samoin passiot. Mutta ne olivat vain laulun sanoja. Ne piti ääntää oikein ja piti ehkä hieman tulkitakin.
Ei sen enempää. Mutta sitten tie lähti taas viemään miestä.
Nordell sai kirjeen tunnetulta ikonimaalarilta Liisa Kuninkaalta vuonna 2011.
– Siinä hän kirjoitti tosi kauniisti, että olen tuonut hänen elämäänsä paljon hyvää ohjelmillani. Hän kertoi maalanneensa Pyhä Marttyyri Kristoforoksen ikonin, ja nyt hän kysyi, haluaisinko ottaa sellaisen vastaan?
– Se olisi valtavan hienoa ja kiitoksia kovasti, vastasin.
Posti toi ikonin. Se oli tosi iso. Ja kummallinen. Kristoforoksesta on kaksi erilaista ikoniperinnettä, mutta sitä ei Nordell silloin tiennyt.
– Kun avasin paketin, niin se oli se koirapäinen versio. Olin ihan pihalla. Soitin ja kysyin, että mikä tämä nyt on. Kysyin myös Kristoforoksen legendasta ja mitä ikonille pitäisi tehdä.
Se tuli laittaa paikkaan, jossa ei ole muuta lähellä, oli vastaus.
– Laitoin sen makuuhuoneeseen sängyn yläpuolelle tuijottelemaan, mutta oli se vähän outoa.
Serafim Seppälän kirja kolahti ja vigiliassa oli hyvä olla
Kaikki uusi kiinnostaa kuitenkin toimittajaa ja niin Nordell ryhtyi lukemaan ikoniteologiaa ja ottamaan vähän selvää asioista.
Samaan aikaan toinen kuuntelija lähetti Nordellille serkkunsa Serafim Seppälän kirjan Tie ylösnousemukseen – Suuren paaston ja pääsiäisen sanoma, joka käy läpi lähes päivä päivältä ortodoksisen kirkon matkan paastosta pääsiäisen riemuun. Se kolahti. Nordell alkoi googlettaa kaikkea ortodoksisuuteen liittyvää. Hän huomasi, että ortodoksisuus on enemmän sydämen kuin järjen juttu, johon kaikkein parhaiten pääsee sisälle käymällä palveluksissa.
Kalastellessaan syksyllä 2011 taas Västanfjärdissä Nordell osui netissä surffaillessaan Turun ortodoksisen seurakunnan sivuille. Siellä mainittiin, että samana iltana kello 18 on vigilia.
– Ihmettelin, että mikä ihmeen vigilia? Kello oli kolme ja mietin, että jos nyt heti lähden, niin kerkiän siihen. Ja niin hyppäsin autoon ja ajoin siltä istumalta Turkuun.
– En ymmärtänyt mistään mitään. Istuin jossakin pylvään takana ja seurailin, milloin joku teki ristinmerkin ja kumpaan päin ja miten ne kolme sormea kuuluu pitää ja niin edelleen.
Mitään kummallista vigiliassa ei tapahtunut.
– Mutta siellä oli tosi hyvä olla. Olin jännittänyt, että mitähän ne sanoo ja kysyykö ne jotain, että onko veli uskossa? Minä inhoan sellaista! Mutta sain olla ihan rauhassa.
”Ortodoksisuudessa minulle on tärkeää, että uskoon liittyy myös iloa”
Vigilioissa käymistä jatkui koko seuraavan syksyn Helsingin Uspenskin katedraalissa.
– Huomasin, että niihin liittyy liturgia ja että koko homman juju on eukaristia, ehtoollinen. Samalla huomasin, että meitä erotti ehtoollispöytä: minulla ei ollut pääsyä siihen. Ja se oli tosi kipeä kohta.
Aikanaan Nordell sitten liittyi ortodoksiseen kirkkoon.
– Se oli sellainen puolentoista vuoden prosessi. Oli ikään kuin olisin tullut kotiin. Olin sitä kaivannut, mutta en ollut oikein osannut etsiä.
Asiat vain selkiintyivät ja kirkastuivat.
– Koen, että ortodoksisuudessa ydin on se, että ihmisellä on vapaa tahto suurissa ja pienissä asioissa, siinä miten hän valitsee. Joskus valitsemme väärin, koska olemme vain ihmisiä. Mutta ei se mitään, seuraavana päivänä yritämme valita paremmin. Ja minulla on sellainen ajatus, että ei ihminen voi vaikuttaa pelastumiseensa, mutta ei hänen tarvitse aivan passiivinenkaan olla.
– Vierastan hieman sellaista asennetta, että ihminen ei voi olla mitään muuta kuin vain täysi paska. Ja siihen hän sitten keskittyy masentuneena. Ortodoksisuudessa minulle on tärkeää, että uskoon liittyy myös iloa.
”Nyt aktiivisena ortodoksina ymmärrän paljon paremmin luterilaisuutta”
Ortodoksisuudessa puhutaan jumalallistumisesta, joka on ihmiselämän tarkoitus.
– Se on hieno termi, eikä siinä pääse kukaan alkua pidemmälle. Lopputuloskin jää kovin kaukaiseksi, vaikka olemme Jumalan kuvia. Itse asiassa jäämme jo lähtötelineisiin, mutta toisaalta meillä on suunta, jonne menemme ja voimme nousta ja asettua taas uuteen lähtöön. Pidän sitä syvästi inhimillisenä ajattelutapana.
Risto Nordell on vahvasti ekumeeninen.
– Kaikkein jännin juttu on se, että nyt aktiivisena ortodoksina ymmärrän paljon paremmin luterilaisuutta. Olen havainnut, että siinä on paljon hienoja asioita, joista olen vasta nyt ottanut selvää.
– On hienoa, että luterilainen ja katolinen kirkko ovat sopineet vanhat riitansa, jotka liittyivät pääasiassa vanhurskauttamisoppiin. Nyt ollaan matkalla vastakkainasettelusta yhteyteen. Siksi emme enää juhlineet uskonpuhdistusta, joka mielestäni sanana loukkaa katolista kirkkoa, vaan vietimme reformaation muistoa.
Uudessa kirjassa käydään läpi kirkkovuoden suuret kirkkomusiikkiteokset ja kalareseptit
Katolilaisuus on tullut Ristolle tutuksi lukuisilla Italian matkoilla.
– Olin vuonna 2015 Italiassa kuukauden Villa Lantessa. Sain siellä jonkinlaisen visuaalisen herätyksen. Oli aikaa tutkia samaa museota kaksi, kolmekin päivää.
– Ihastuin myös Villa Lanten ilmapiiriin, koska siellä on yhteiskeittiö. Se on sellainen mesta, että Wikipedia on kovin kevyttä tavaraa siihen verrattuna: Kymmenen ihmistä juo punaviiniä, vaihtaa tietoja ja näkemyksiä ja kokemuksia. On antiikin tutkijoita, taidehistorioitsijoita, arkeologeja, kirjailijoita…
Parhaillaan Nordellilla on meneillään kirjaprojekti, jonka puitteissa hän oli vuonna 2017 Villa Lantessa kaksi kuukautta. Tuotos ilmestyy ensi syksynä. Kirjassaan Riston Valinta – parasta mahdollista musiikkia vuoden matkalle hän käy läpi koko kirkkovuoden. Joka kuukausi esitellään neljä suurta kirkkomusiikkiteosta, käsitellään kirkkovuoden juhlia, puhutaan vuoden kierrosta, ortodoksisuudesta, kalastuksesta…
– Ihan hirveästi kalastuksesta, kalastaja naurahtaa. – Joka kuukausi on kalaresepti!
”Kristillinen maailmankuva on suurin perusarvo”
Entä onko Risto Nordell miettinyt eri valintoja tehdessään, mitkä ovat hänen elämänsä arvot?
Hän miettii hetken.
– Kyllä minusta kristillinen maailmankuva on suurin perusarvo, koska se sisältää niin paljon. Kauneutta, totuudellisuutta.
– Uskon taiteen arvoon. Taide pistää ihmisen ajattelemaan, ja aina, kun ihminen ajattelee, voi syntyä jotakin myönteistä. Ettet mene vain tuolla koko päivän ostoskeskuksissa – vaikkei niissäkään mitään pahaa ole – mutta taide antaa jotakin muuta ajateltavaa.
– Seuraavaksi kysyt varmaan, että mikä on elämän tarkoitus, Nordell hymähtää.
– Mutta sehän tiedetään: se on siian kalastus, naureskelemme.
Varhainen aamu on kirkastunut aamupäiväksi. Sumu on hälvennyt ja aurinko paistaa. Tikka hakkaa päänsäryn vimmalla puuta. Kevään joutsenet uivat ruovikon edessä. Tiira syöksyy noutamaan pikkukalan tyynestä lahdesta. Luonto on parhaimmillaan.
Muutama siika on vielä onkimatta niin täällä kuin Västanfjärdissäkin.
– Sinne pitää lähteä. Ostaa paikallisesta Eriksonin kyläkaupasta eli Knalliksesta vähän evästä, hypätä siitä veneeseen ja merelle. Päässä soi Buxtehuden kantaattisarja Membra Jesu Nostri…
– Minä rakastan sitä musiikkia, jota soitan. Olen sillä lailla itsekäs ihminen.
Kuva: Antti Tuomikoski
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.