Iranilaissyntyinen Annahita Parsan on ensimmäinen muslimitaustainen nainen, joka on vihitty papiksi Ruotsin kirkossa. Hammarbyn kirkossa Tukholman kupeessa hän on nyt kastanut lukuisia muslimeja kristityiksi.
Kodikkaassa toimistossa Hammarbyn kirkon siivessä on kukkia ja pieni kahviautomaatti. Annahita Parsan tarjoilee kahvia ja suklaata. Vuonna 1969 tummasta tiilestä ja betonista rakennettu kirkko on hieman synkkä, mutta toimistossa on vaalea sisustus ja kirkas valaistus.
Pappina vuoden 2012 alusta lähtien toiminut Annahita Parsan, 55, ojentaa painotuoreen englanninkielisen kirjan Stranger no more. Se on hänen elämäkertansa, jonka on julkaissut suuri amerikkalainen kustantaja Nelson Books. Kirjoittajana on britti Craig Borlase.
Lipaston päällä on valokuva, jossa Parsan poseeraa kuningatar Silvian kanssa. Hän on kertonut elämäntarinaansa niin kuninkaallisille kuin lukuisille pakolaisillekin.
– Näin siinä vain on käynyt, ovet ovat avautuneet, Parsan toteaa hymyillen.
Viime kesästä lähtien Annahita Parsan on ollut päätoimisesti persialaisen EFS-seurakunnan pappi.
EFS eli Evankelinen isänmaasäätiö on matalakirkollinen herätysliike Ruotsin kirkossa. Se painottaa maallikkotoimintaa ja lähetystyötä. Jäseniä sillä on noin 15 000. Hammarbyn kirkossa kokoontuu sen piiriin kuuluva persialainen seurakunta.
– Persialaisessa seurakunnassa on nyt noin 300 jäsentä, Parsan kertoo.
Persialainen seurakunta sai alkunsa kolmen hengen rukouspiiristä
Persialaisen seurakunnan juuret ovat toistakymmentä vuotta sitten kokoontuneessa kolmen hengen rukouspiirissä. Parsan oli silloin yrittäjänä ja mukana St. Claran kirkon toiminnassa. Kun kirkkoherra Carl-Erik Sahlberg sai kuulla rukouspiirin kasvavan, hän kehotti sitä kokoontumaan kirkossa. Pian ryhmä oli kasvanut kuuteenkymmeneen henkeen.
Silloin Parsanilla ei ollut ajatustakaan pappisurasta, vaikka hänessä näytti olevan johtaja-ainesta ja puhujanlahjojakin löytyi. Hänen kulttuuritaustaansa vasten se tuntui mahdottomalta.
Parsanilla oli Tukholmassa liike, jossa hän ompeli juhlapukuja ja korjasi vaatteita.
– Yritys oli lempilapseni. Halusin laajentaa, mutta sitten oli huono vuosi. Yritys oli melkein konkurssikypsä. Siinä vaiheessa jouduin autokolariin ja neljäksi kuukaudeksi petipotilaaksi, Parsan kertoo.
Yrittäjä rukoili johdatusta elämäänsä ja mietti kuumeisesti. Hän kertasi mielessään elämänsä dramaattisia vaiheita ja muisti tanskalaisen naispoliisin lohduttavat sanat, jotka kuuli hakiessaan suojaa väkivaltaiselta mieheltään: ”Kyllä kaikki järjestyy! Sinun olkapäälläsi on enkeli.”
Iranissa vaimo oli miehen omaisuutta
Onnellisimmat hetkensä Annahita Parsan oli kokenut kotimaassaan Iranissa 17-vuotiaana saadessaan ensimmäisen lapsensa. Onnea ei kuitenkaan kestänyt kuin kymmenen päivää. Aviomies joutui auto-onnettomuuteen ja kuoli. Nuori vaimo oli surun murtama.
Lesken asema ei ollut helppo 1980-luvun Iranissa. Parin vuoden kuluttua Parsan kuitenkin tapasi leskimiehen ja, koska halusi katon päänsä päälle, oli valmis menemään naimisiin. Miehellä oli pieni lapsi, joka oli loukkaantunut auto-onnettomuudessa.
Heti häiden jälkeen aviomies kuitenkin pyörsi lupauksensa muodollisesta avioliitosta ja osoitti väkivaltaisesti, missä on vaimon paikka. Iranissa vaimo oli miehen omaisuutta, jolle tämä sai tehdä mitä halusi.
Kuohuva Iran kävi tuolloin sotaa naapurimaansa Irakin kanssa. Eräänä päivänä Annahita Parsanin mies ilmoitti, että sotilaspoliisi etsi häntä. Pariskunnan oli heti paettava maasta, vaikka heille oli juuri syntynyt lapsi. Imetettävä lapsi mahtui kassiin, mutta Annahitan neljävuotias poika jäi hänen vanhempiensa hoitoon.
Turvaan sodalta, muttei perhehelvetiltä
Pako lumisen vuoriston yli Turkkiin ihmissalakuljettajan opastamana oli täynnä vaaroja. Lapsi oli heikko ja äiti loppuun väsynyt. Parsan luuli lapsen kuolevan ja toivoi itselleenkin kuolemaa.
Lopulta salakuljettaja jätti perheen lähelle Turkin rajaa ja turkkilaiset rajavartijat löysivät heidät lämmittelemästä nuotion äärellä. Turkissa heihin suhtauduttiin epäilevästi, ja miestä kuulusteltiin kaksi viikkoa tietojen saamiseksi sotaa käyvästä Iranista.
Oltuaan kolme ja puoli kuukautta turkkilaisessa vankilassa perhe sai apua YK:n työntekijöiltä ja pääsi vapaaksi. Seuraavat yhdeksän kuukautta he anoivat Istanbulista käsin turvapaikkaa. Se järjestyi Tanskasta.
Sodassa oltiin nyt turvassa ja Iraniin jäänyt poika saatiin 18 kuukauden odotuksen jälkeen kotiin, mutta perhehelvetti jatkui. Kaikista yhdessä koetuista vaikeuksista huolimatta mies jatkoi väkivaltaista käytöstään, josta nyt lapsetkin saivat osansa.
Turvapaikka Vadstenan luostarista – ”Koin ensi kertaa elämässäni syvää rauhaa”
Lopulta Annahita Parsan hälytti poliisit, ja Tanskan sosiaaliviranomaiset auttoivat hänet ja lapset turvaan. Hän haki avioeroa, mutta mies vastusti sitä ja suunnitteli lasten sieppaamista. Onneksi poliisi kuunteli miehen puhelinta ja sai todisteet siitä, että tämä oli hankkinut itselleen ja lapsille passit vaimon tietämättä.
Annahita Parsan pakeni Ruotsiin ja hankki itselleen uuden identiteetin. Asuttuaan jonkin aikaa turvakodissa hän yritti päästä kiinni tavalliseen elämään. Poliisi sai kuitenkin tietää, että aviomies oli päässyt hänen jäljilleen. Silloin kirkko tarjosi Parsanille ja lapsille turvapaikan Vadstenan luostarissa.
– Siellä koin ensi kertaa elämässäni syvää rauhaa. Olin ollut aiemmin vihainen Jumalalle ja olin sitä mieltä, että kaikki uskonnot olivat yhtä ja samaa. En tuntenut ketään kristittyä. Mutta kun aloin rukoilla Jeesusta, tunsin kerta toisensa jälkeen, että siinä oli voimaa, Annahita Parsan kertoo.
Tanskassa Parsan oli saanut käsiinsä persiankielisen Raamatun, jota hän oli vähän lukenut. Se oli vanhaa persiaa, jota oli vaikea ymmärtää. Tuntui lohdulliselta suudella kirjaa.
”Rukoilin oikeudessa: Jeesus Marian poika, auta minua”
Kun Parsan vuonna 1994 matkusti Iraniin tavatakseen vanhempiaan ja sukulaisiaan, matka osoittautui kohtalokkaaksi. Iranin viranomaiset huomasivat hänen passissaan jotain vikaa. Hänet pidätettiin ja tuomittiin 1 000 dollarin sakkoihin, minkä lisäksi häntä uhkasi vuosi iranilaisessa vankilassa.
– Viimeisessä oikeuden käsittelyssä olin epätoivoinen ja rukoilin: ”Jeesus Marian poika, auta minua. Jos pääsen vapaaksi, minusta tulee kristitty.” Itkin pää painuksissa. Tuomari ihmetteli, miksi itken ja kysyi sitten, auttaisiko se asiaa, jos hän peruisi vankilatuomion. Selviäisin sakoilla. En ollut uskoa sitä todeksi, mutta niin hän vapautti minut, ja kaksi päivää myöhemmin olin Ruotsissa.
Ruotsiin päästyään Annahita Parsan meni lastensa kanssa kirkkoon.
– Sytytin kynttilän ja sanoin, että nyt olemme kristittyjä.
Armahtava Jumala oli jotain uutta
Hammarbyn kirkon pappina Annahita Parsan päivittelee nyt, miten vähän hän silloin tiesi kristinuskosta. Armahtava Jumala oli jotain aivan uutta hänelle, joka oli kasvatettu islamin tiukkoihin sääntöihin. Hän oli päättänyt kääntyä kristityksi, mutta ei tiennyt mitään kasteesta, ennen kuin joku rupesi kyselemään häneltä, oliko hänet kastettu. Hän alkoi ottaa selvää asioista ja tutustui kristittyihin iranilaisiin ja ruotsalaisiin. Kastekin järjestyi pian.
Parsan kävi lyhyen raamattukoulun, jossa hän tutustui kristinuskon perusteisiin. Ensin hän torjui kaikki kannustavat ehdotukset lähteä pastorin uralle. Hän ei halunnut julkisuuteen vaan teki töitä ompelimossaan. Monet asiakkaat kyselivät rististä, joka hänellä oli kaulassaan. Usein asiakkaiden kanssa kehkeytyi puhetta uskosta ja he pyysivät esirukousta.
Kerran Uppsalassa Parsan osui sattumalta Johannelundin teologisen instituutin eteen. Hän tiedusteli paikalle osuneelta naiselta, mikä tämä koulu oli. Nainen olikin koulun vararehtori. Annahita Parsan kertoi tälle tarinansa ja tiedusteli opinahjon pääsyvaatimuksista. Hän totesi pian, ettei hän täyttäisi niitä, mutta hänellä oli kova halu opiskella teologiaa.
– Jos Jumala kutsuu ja valitsee, mikä minä olen sen kieltämään, totesi vararehtori.
Ruotsin kielellä opiskeleminen oli alkuun työlästä. Parsan ei ollut osannut kuvitella, miten paljon uutta hänen piti omaksua.
– Opettajat olivat erittäin kannustavia ja niin jaksoin lukea. Ajoittain yöunet jäivät vähiin. Se oli kuitenkin upeaa aikaa. Samaan aikaan myös aikuiseksi varttuneet lapseni opiskelivat yliopistossa. Kannustimme toinen toisiamme, Annahita Parsan kertoo hymyillen.
Kaikki kristityt maanmiehet eivät hyväksy naispappia
Pappisvihkimys oli tammikuussa 2012.
Kun Annahita Parsan naisena ja entisenä muslimina puki papinpaidan ylleen, hän teki historiaa. Hän on ensimmäinen entinen musliminainen, joka on vihitty papiksi Ruotsin kirkossa.
Kaikki Parsanin kristityistä maanmiehistä eivät kuitenkaan olleet asiasta iloisia. Jotkut ovat kieltäytyneet ottamasta häneltä ehtoollista vastaan.
– Tietenkin se surettaa minua, etteivät he hyväksy naispappeja. Mutta en minä välitä heidän mielipiteistään, koska Jumala on minut kutsunut, Parsan sanoo.
Julkisuuteen astuminen pappisvihkimyksen jälkeen on ollut myönteistä. Se on tuonut kutsuja puhumaan eri puolille Ruotsia ja muuallekin. Kirjaprojektikin lähti liikkeelle kristillisestä konferenssista Isossa Britanniassa. Ruotsin television SVT:n tekemä dokumenttiohjelma on myös avannut uusia ovia. Runsas myönteinen palaute on antanut rohkeutta jatkaa avoimuuden tiellä.
”En voinut kuvitella, että seurakunta kasvaa tällä tavalla”
Siirrymme kuvaukseen kirkkosalin puolelle. Muut kirkon työntekijät ovat lounastauolla, ja salissa häärää siivooja, joka on yksi persiankielisen seurakunnan vapaaehtoisista avustajista.
Ruotsissa seurakunnat ovat yleisesti huolissaan jäsenkadosta. Hammarbyn kirkossa kehitys on aivan päinvastainen. Parsan on kuudessa vuodessa kastanut satoja kristityiksi kääntyneitä. Persiankielinen seurakunta on kasvanut. Lisäksi jumalanpalveluksissa käy paljon niitä, jotka eivät uskalla tai halua liittyä jäseniksi. Tiistaisin ja torstaisin pidettävät raamattutunnit vetävät 30–100 kuulijaa.
– En osannut odottaa tällaista, tämä on Jumalan armoa. En voinut kuvitella, että seurakunta kasvaa tällä tavalla, Parsan sanoo.
Pappisuransa alkuvaiheessa Parsan myöntää tehneensä virheen, kun hän puheissaan vertaili Muhammedia ja Jeesusta.
– En tee enää niin, koska ei Jeesuskaan verrannut itseään muihin. Minä saarnaan nyt ilosanomaa Jeesuksesta. Kun Pyhä Henki on mukana, sana alkaa elää.
”Elämme todeksi apostolien tekoja”
Parsan kertoo muslimimiehestä, joka tuli ensimmäistä kertaa kirkkoon ja papin juttusille. Pappi kysyi, saisiko hän rukoilla miehen puolesta. Mies suostui.
Kuukauden kuluttua mies tuli kertomaan, ettei hänellä enää ollut ollut yhtään migreenikohtausta. Migreeni oli vaivannut häntä pitkään.
– Kolme kuukautta myöhemmin sain kastaa hänet kristityksi, Parsan sanoo.
Hammarbyn kirkon persialaiseen seurakuntaan kerääntyy lääkäreitä, insinöörejä ja muuta hyvin koulutettua väkeä. Kaikkiaan eri ryhmissä on mukana 70 vapaaehtoista työntekijää. Parsan on ainoa seurakunnan palkattu työntekijä.
– Elämme todeksi apostolien tekoja. Rakennamme seurakuntaa ja opettelemme, mitä se on, ja kyselemme Jumalalta, mitä hän haluaa, Parsan sanoo.
Kuva: Kaj Aalto
***
Kuka?
Annahita Parsan, 55
Ammatti: Ruotsin kirkon pappi, persiankielisen seurakunnan pappi
Kotipaikka: Tukholma
Perhe: Aikuiset lapset Roksana ja Daniel
Elämäkerta Stranger no more (Ei enää muukalainen) julkaistiin Yhdysvalloissa marraskuussa 2017.
Ilmoita asiavirheestä