Lahtelaissyntyinen Eija Murto valittiin vuonna 2004 Anjalankosken seurakuntaan kuuluvan Myllykosken kappalaiseksi ja aluepapiksi.
– Myllykoski oli silloin vilkas taajama, ja paperitehdas vielä voimissaan. Asukkaitakin oli paljon nykyistä noin viittätuhatta enemmän.
Kymenlaaksossa tehdas on ollut iät ajat vahva vaikuttaja. 1910-luvulla Myllykoskella käynnistynyt paperinvalmistusteollisuus työllisti parhaina 80-luvun vuosina lähes 1 500 ihmistä.
Yhtyneiden Paperitehtaiden perustaja Rudolf Walden nosti Myllykosken paperiteollisuuden keskuspaikaksi. Patruuna myös julisti kirkon yhteiskunnan kulmakiveksi, ja vuonna 1936 Myllykosken tehdaskyläkin sai oman kirkon. Pitkäkirkon 45-metrisen tornin huipulle Walden tahtoi neonristin, jonka rahoittajana myös sai.
Raskaimmistakin tilanteista selviää.
Loppukesällä 2011 Kouvolaan putosi pommi, jota oli ounasteltu jo Voikkaan paperitehtaan lopettamisesta lähtien: UPM sulkee myös Myllykosken tehtaan. Voikkaalta työttömäksi jäi vuonna 2006 lähes tuhat, Myllykoskelta miltei neljäsataa.
– Shokkitilaa kesti kolmisen vuotta, sitten alkoi näkyä seurauksia muun muassa väen vähenemisenä, muistelee Murto.
Seurakunta tarjosi tukeaan, ja työttömäksi jääneiden ja koko alueen puolesta rukoiltiin.
– Sitä rukousta jatkamme yhä. Olemme siihen sitoutuneet, nytkin kun taas näkyy valoa.
Viesti on tullut selväksi. Ei kannata vaipua epätoivoon, vaan säilyttää rohkeutensa ja luottamuksensa. Raskaimmistakin tilanteista selviää, ja lopulta niistä voi koitua hyvää.
Jeremian kirjan jakeesta 29:7 Eija Murto löysi sopivat sanat Myllykoskelle, joka elää nyt vahvassa taitekohdassa: ”Toimikaa sen kaupungin parhaaksi, johon minä olen teidät siirtänyt. Rukoilkaa sen puolesta Herraa, sillä sen menestys on teidänkin menestyksenne.”
{kuva_0c85a2f6-95c4-4bca-b0a0-1392eceab54e}
Hyviä uutisia on tipahdellut tasaisesti jo muutaman vuoden. Tammikuussa 2016 julistettu kirkkolaajennuksen suunnittelukilpailu on yksi parhaista.
Vuonna 2007 remontoidun kirkon nykyisten, noin viidensadan neliömetrin rinnalle rakennetaan saman verran lisätilaa. Valmista tavoitellaan vuodeksi 2020, seuraavien kahdensadan vuoden varalle.
Onhan tämä historiallinen satsaus tulevaisuuteen.
Neljäsataapaikkainen kirkkosali jää ennalleen, mutta ympärille nousee monitoimitilaa. Uuskirkko on herättänyt kiinnostusta kautta Kouvolan ja laajemmaltikin – enimmäkseenhän seurakuntarakennuksia myydään tai puretaan.
– Kirkon laajennus oli valtava signaali. Elämä jatkuu, toivo kannattaa! Onhan tämä historiallinen satsaus tulevaisuuteen. Toiveemme on yhteisöllinen tila, jossa seurakuntalaiset ovat vahvasti läsnä ja jonne kaikkien on helppo tulla. Toivomme mukaan etenkin nuoria perheitä, viime kesänä Anjalankosken kirkkoherraksi valittu Murto toteaa.
Tehdas on viimein saatu kaupaksi, ja sinne kaavaillaan yritystoimintaa.
Kirkkoherran kahvit juotiin 3.9.2017 Myllykosken seuratalolla, joka rakennettiin samana vuonna kuin kirkko keskelle tehdaskylää.
– Seuratalokin on pelastettu, sitä remontoidaan ja siellä järjestetään monenlaista toimintaa, kirkkoherra iloitsee.
– Lisävaloa toi myös tämä tuorein uutinen. Tehdas on viimein saatu kaupaksi, ja sinne kaavaillaan yritystoimintaa.
Myllykoskella asuva Murto sanoo kokeneensa kirkkoherraksi valinnan vahvasti johdatuksena. Hän näkee itsensä – ei pelkästään myllykoskelaisena, vaan laajemmin – kymenlaaksolaisena.
– Ehdin toimia pappina ympäri Anjalankoskea ja tutustua seurakuntien erilaisiin perinteisiin. Paikkakuntalaisille tärkeinä ne pitää säilyttää.
Työtään paljolti hallinnolliseksi, välillä jopa yksinäiseksi luonnehtiva kirkkoherra on kiitollinen saadessaan olla vaikuttamassa laajempaan kokonaisuuteen.
– Työni helmiä ovat hetket ja toimet, joissa saan olla mukana seurakuntalaisten elämässä.
Näinä vaikeina vuosina teatteri on ollut sydän, joka yhä sykkii.
Eeva Joenpellon näytelmällä Vetää kaikista ovista nelikymppisiään syksyllä juhliva Anjalankosken teatteri tarttuu kipeisiinkin aiheisiin tuoreeltaan.
Vuoden 2011 pikkujoulunäytelmänsä harrastajateatteri pani oitis uusiksi. Viimmiin sammuttaa valot! käsitteli tehtaan loppua raastavasti huumorilla.
Nyt keväällä Reko Lundánin
Aina joku eksyy ravisteli katsojiaan itkun ja naurun kautta puhdistumisen tunteeseen.
– Näinä vaikeina vuosina teatteri on ollut sydän, joka yhä sykkii. Monelle mylsäläiselle se on tarjonnut kasvualustan, suunnan eteenpäin ja uusia ystäviä.
Teatterin kannatusyhdistyksen pitkäaikaisen puheenjohtajan Marja Timonen-Pillin juna toi Myllykoskelle Tampereelta vuonna 1986. Vuosien mittaan teatterista on tullut toinen koti Saviniemen ala-asteen luokanopettajalle ja koko Pillin perheelle.
– Meidän jo täältä muuttaneiden poikiemmekin teatterikipinä jatkuu yhä harrastuksena.
{kuva_4358741f-1379-4d09-903f-50742f25cce9}
Teatterilla toimii lasten ja nuorten ryhmiä. Vuodesta toiseen mukana pyörii viitisenkymmentä eri-ikäistä aktiivia.
Tästä kunnia kuuluu etenkin Antero Raanojalle ja perustajajäsenelle Jaana Kuritulle, Timonen-Pilli muistuttaa.
Vuonna 1926 työväentaloksi tehty rakennus Rautakorventiellä on ollut kulttuurikehtona bänditiloista lauluiltoihin.
– Näen Myllykosken tulevaisuuden valoisana, ja siinä kirkolla on mielestäni suuri merkitys, Timonen-Pilli toteaa.
– Meillä sanotaan, että ”Myllykoski on aina Myllykoski”. Vaikka tulee täystyrmäys päin lättyä, siitäkin noustaan.
Se toimii kuin laturi: puoli tuntia teatterilla, ja taas on virtaa.
Mylsäläin henkee ja veree! Näin sen ilmaisee Ninni Partanen, Myllykosken ”autokoulun sihvoloita”.
Matti-pappa aloitti vuosikymmeniä sitten autokoulun matkustajakodilla. Sitä jatkoi Ninnin isä Jukka Sihvola, jonka saattohoitajana perheen ainokainen toimi pari vuotta sitten. Isä kuoli 71-vuotiaana.
– Neljä kuukautta vietin iskän vierellä. Onneksi minulla silloin työttömänä oli aikaa tärkeimpään.
Kaikkea mahdollista työkseen tehnyt mylsäläinen naurahtaa nauttineensa ehkä eniten bingoemännän työstä, jossa sai puhua mikrofoniin.
{kuva_36587aed-7bf7-4094-975a-8f4190f0a2c0}
Kymmenisen vuotta sitten Ninni Partanen sairastui fibromyalgiaan ja kouluttautui koulunkäyntiavustajaksi. Sitten löytyi teatteri ja nyt kahvila.
– Tykkään olla ihmisten kanssa ja puhua. Teatteriin minut pyydettiin. Aluksi ajoin valoja, nyt jo näyttelen. Se toimii kuin laturi: puoli tuntia teatterilla, ja taas on virtaa.
Teatteri on kakkoskoti myös Partasen miehelle, Marko Partaselle, joka vastaa esitysten äänistä.
Ninni Partasen Kahvila Mummila vietti alkuvuodesta avajaisiaan yhdessä Kustantamo ja Kirjakauppa Reunan kanssa Myllykoskentien Wanhassa Rautakaupassa. Talossa toimivat myös valokuvaamo ja galleria.
– Kasvoin yrittäjyyteen. Oma kahvila pyöri mielessä pitkään, ja nimikin oli jo valmiina: Café Mummola Myllykoski. Kun se ei viranomaisille kelvannut, muutin Mummilaksi.
Vanhassa Kouvolassa oli aikanaan viisi kirjakauppaa.
Ninni ja Marko Partanen ovat ortodokseja, kuten Reunan kustantajapariskunta Tarja ja Göran Tornaeuskin.
– Aamulla kuulemme kotiimme sekä luterilais- että ortodoksikellot, Tarja Tornaeus hymyilee.
Jumalan synnyttäjän tsasouna Myllykoskella on yksi Haminan ortodoksisen seurakunnan neljästä pyhäköstä. Vuonna 1954 valmistuneen rukoushuoneen esikuva on Karjalan Ägläjärven tsasouna.
Kulttuuritalo Wanhan Rautakaupan helmikuisissa avajaisissa vieraili satojen muiden joukossa myös isä Mitro Repo, Tornaeuksen suvun perhepappi.
{kuva_8c2a3dfa-2dd1-403b-9310-415d6c137026}
Myllykoskella 1958 syntynyt Tarja Tornaeus on omaa sukuaan Kilpeläinen. Hän kävi täällä koulunsa, lähti opiskelemaan Turkuun ja jäi vuosiksi sille tielle, kunnes muutama vuosi sitten palasi juurilleen. Mutkien kautta matka toi Myllykoskentielle, joka aikoinaan oli kylän pääväylä.
Kadun ja koko kylän entistä loistoa on palauttamassa myös Reuna Kustantamo, joka toi taajamaan kaivatun kirjakaupan.
– Vanhassa Kouvolassa oli aikanaan viisi kirjakauppaa, enää keskustassa ei ole ainuttakaan!
Vuonna 2009 kuuden kunnan yhteenliittymä, uusi Kouvola imaisi sisuksiinsa myös Myllykosken, joka aikanaan oli erikoiskauppojen keskittymä, etenkin Myllykoskentiellä, joka johti rautatieasemalta tehtaalle.
Kouvolan keskustaan Mylsältä pääsee junalla yhdessä hujauksessa ja puolessa tunnissa Kotkaankin, minne VR juuri lisäsi parikymmentä vuoroa.
Vaatimattomuus ei kaunista!
Tornaeukset asuvat Rautakaupan yläkerrassa. Siellä majailee myös kahdeksanvuotias Nappi, joka vasta nimitettiin kaupan ilmapiirijohtajaksi. Ilmeikästä kissaa voi ihailla postikorttisarjassa.
– Meiltä on sata metriä juna-asemalle ja 300 tsasounalle. Myllykoskentie on Kouvolan kaavoituksessa kohennustoimien listalla. Kohta tästä kulkee kevyenliikenteenväyläkin, joka yhdistää meidät market-alueelle, Tarja Tornaeus listaa.
Eikä tämä vielä mitään!
Äskettäin Tarja Tornaeus kertoi paikallislehdessä käynnistävänsä Myllykoskella kirjamessut ensi vuonna. Niistä on tulossa oikea supersesonki koko Kouvolalle.
Korialla järjestetään asuntomessut, ja naapurissa Iitissä saanee siunauksensa Pohjois-Euroopan johtavaksi moottoriradaksi tähyävä Kymi Ring. Kirjamessut on syytä saattaa nimeään myöten samaan mittakaavaan kuin muutama vuosi sitten järjestetty Myllykosken maailmannäyttely.
– Vaatimattomuus ei kaunista! Tornaeus puuskahtaa.
– Eikä Myllykoski ole sisäänlämpiävä paikka. Tänne on tultu kautta aikain muualta, isänikin Sotkamosta vuonna 1956 kipsille töihin. Äitini muutti lähempää Jaalasta.
Tornaeuksen lapsuudessa Myllykoskentiellä oli esimerkiksi hyvä urheilukauppa, kirjakauppa ja leipomo. Koivusaaressa kokoonnuttiin suurin joukoin, seuratalolla esiintyi kuuluisuuksia, tivoli kävi säännöllisesti ja lentokoneesta tiputettiin lentolehtisiä.
– Tuo sotienjälkeinen postitalo vastapäätä olisi kuin tehty hostelliksi. Kukahan ryhtyisi pitämään sitä, kustannusjohtaja kaavailee.
Wanha Rautakauppa on nyt kulttuuri- ja kylätalona kokoamassa ympärilleen tiiviin tukijoukon ja jatkuvan tapahtumatulvan. Kylämattoa kudotaan kirjakauppa-kahvilan tiloissa, on galleriaa ja luentosalia, joogatunteja ja lukupiiriä, kahvikonsertteja ja kirjailijavierailuja. Pihan halliin suunnitellaan kesäkinoa.
Kirjamessujen kylkeen on kasvamassa eri taiteita yhdistävä kirjoituskilpailu, jonka teemana on joki.
Olen saanut valtavasti kehuja, ja ihanan vakioasiakasjoukonkin.
Kymijoki on keskeinen osa Myllykoskea. Se ei ole kaukana keskustasta, jossa on jo nähty ihme: S-marketin jonossa ihmisiä iloisesti juttelemassa keskenään.
Uuden elpymisen merkkejä on kaikkialla.
– Tässä taannoin minulle toi kukkia rouva, joka kertoi asuneensa neljäkymmentä vuotta Myllykoskella ja vasta nyt nähneensä kunnon ruuhkan, tässä kahvilamme edessä, naurahtaa Satu Polat, jonka Bon Bon Cafe Bakerystä on tullut ilmiö.
– Olen saanut valtavasti kehuja, ja ihanan vakioasiakasjoukonkin. Tänne on tultu kaukaa ja luvattu tulla ehdottomasti uudestaan, iloitsee tammikuussa kahvilan Kenraalintiellä avannut yrittäjä.
– Isoisä tuli lapsenlapsensa kanssa, joka oli kuullut päiväkodissa ihanasta kahvilasta. Kassalla vanharouva kertoi hiukan arasti, että tänään on hänen syntymäpäivänsä. Eihän syntymäpäivää saa viettää yksin! Saisinko tulla vieraaksi, kysyin. Ja me pidimme hyvät synttärit Bon Bonin pöydässä.
{kuva_9e768bcf-5d57-4a6f-873e-aa01ac2b427c}
Polat on yhä hämmentynyt suosiosta, joka ulottuu kahvilasta myös sen pitäjään. Hän arvelee syyn piilevän siinä, että on niin tavallinen ihminen, jota on helppo lähestyä.
– Kahvilaankin on helppo tulla. Pöydät ovat sen verran lähekkäin, että juttua syntyy luontevasti vieraidenkin kesken.
Ennen avaamista Polat istui pitkät ajat kahvilatilassa yksin miettien, miten itse tahtoisi tulla kohdatuksi. Niin, että joku katsoisi silmiin, huomaisi, näkisi ja välittäisi.
Entä miltä valojen pitäisi vaikuttaa, miltä kupin tuntua kädessä.
– Olen panostanut näkymättömiin asioihin ja tunteeseen, sillä olen sataprosenttisesti tunneihminen.
Tunne hänet vei pois hoitoalaltakin. Hän olisi jatkanut sillä ihmisten tähden muttei herkkyydessään kestänyt rankkoja asioita, joihin ei itse voinut vaikuttaa.
– Hatunnosto heille, jotka siellä jaksavat! Hoitoalalta sain jo paljon ihmistuntemusta ja tuntosarvia kohdata kunnioittavasti toinen ihminen.
Bon Bonissa syntyy jonoja, kun viisitoistapaikkaiseen kahvilaan ei kerta kaikkiaan mahdu enempää asiakkaita. Leivonnaisetkin saattavat joskus loppua kesken, vaikka Satu Polat aloittaa niiden tekemisen aamuviideltä.
Vihalla ja katkeruudella ei voita mitään.
Näinä aamuina vetovuoron kotona ottaa puoliso Nevzat Polat, joka aloittaa myöhemmin työpäivänsä kahvilan viereisessä pitseriayrityksessään.
Uusperheen kotona Kouvolan keskustassa asuvat 8-, 5- ja 3-vuotiaat lapset. Vuonna 2013 avioituneen parin perheeseen kuuluu kaikkiaan kuusi lasta, joista kaksi on yhteisiä. Sadun pojat aiemmasta liitosta asuvat jo omillaan.
Satu Polat sanoo olevansa allerginen vihapuheelle, rasismille, kaikelle tässä ajassa vellovalle pahalle.
– Toivon kahvilani saavan ihmiset iloisiksi. Olen huomannut joidenkin häkeltyvän siitä, miten lämpimästi puhun miehestäni ja perheestäni, rakkauden ja läheisyyden puolesta, mutta aion jatkaa sitä puhetta. Olen elämässäni oppinut, että vihalla ja katkeruudella ei voita mitään.
Moni vain näyttää rakastuneen kurjuuteen niin, ettei suostuisi siitä luopumaan, kuten ei ”Kel’ onni on, se onnen kätkeköön” -asenteestakaan.
Nautin nyt tästä ihanasta turvallisuuden tunteesta, jonka saan tutun tavallisesta mokkapalasta.
Tässä ajassa saattaa Bon Bonin aiheuttama reaktio tuntua yllättävältä, toisaalta hyvin luontevalta.
– Tehtaan menetys oli koko seudun yhteinen suuri suru, puntaroi Kouvolassa ikänsä asunut Satu Polat.
– Ehkä nyt pienetkin toivonpilkahdukset saavat ihmiset ilahtumaan ja tulemaan kauempaakin porukalla kannattamaan yhteistä asiaa, Myllykosken nousua.
Vaikka valtaosa palautteesta on yltiöpositiivista, mahtuu sekaan toppuuttelijoita.
– Mylsällähän kuolee kaikki – mitä teet, kun kahvila ei enää kannata? on Satu Polatilta kysytty.
Hän hymyilee ja vastaa:
– Panen oven kiinni.
– Entä koska aiot laajentaa, udellaan.
– En aio. Nautin nyt tästä ihanasta turvallisuuden tunteesta, jonka saan tutun tavallisesta mokkapalasta.
{kuva_3afc623d-42c9-47d6-83f6-96e22fe9996b}
Iltapäiväneljältä Myllykosken nykyisellä keskuskadulla Kenraalintiellä alkaa näkyä enemmän autoja, mutta uudenkarhean paloaseman pihalla niitä on vain kaksi. Onko ketään kotona?
Talossa sattumalta ollut vanhempi sammutusmies Antti Pakarinen hälyttää paikalle Myllykosken palokunnan varapäällikön Jorma Laisin. Yhdessä he päättävät edustaa myllykoskelaismiehiä, jotka uhkaavat lehtijutussa jäädä unohduksiin.
Myllykosken nousu ei totisesti ole yksin naisten asia.
– Iso valo näkyy taas tunnelin päässä, toteaa neljäkymmentäkolme vuotta palokunnassa palvellut, paljasjalkaiseksi myllykoskelaiseksi esittäytyvä Laisi, jolle palokunta on harrastus. Päivätyö on tehtaan jälkihoito.
– Suurin alamäki on Myllykoskella nyt saavutettu ja lähdetty taas nousuun. Seuratalo ostettiin ja MyPa saatiin kakkoseen. Olen itsekin hankkinut sekä seuratalon että MyPa-talon osakkeita.
– Ja nyt vielä tämä tehdaskauppa! Laisi hehkuttaa. – Kuntalaisena olen ymmärtänyt, että sinne suunnitellaan yrityspuistoa.
Kahdeksantoista vuotta Myllykosken palokuntaan kuulunut Antti Pakarinen näkee jalkapallojoukkue Myllykosken Pallon taipaleessa symboliikkaa, joka selittää koko seutua.
– Vuonna 2005 Suomen mestari, kymmenen vuotta myöhemmin pudotus sarjaan Ö ja koko seura konkurssiin.
Kaikki linkittyy tehtaaseen, josta aavistuksia saatiin jo 1730-luvulla, kun Kymijoen länsirannan vanhalle myllypaikalle perustettiin saha. Sen ympärille syntyi Myllykosken tehdaskylä, jonka keskelle kohta kasvaa entistä komeampi kirkko.
Mitä on kaksisataa, kolmesataa vuotta maailmankaikkeudessa!
Kuvat: Johannes Wiehn
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.