Jumala loi ihmiset, ja he alkoivat elää ja asuttaa maan pintaa. Silloin enkelit halusivat tehdä tarkastuskäynnin ja seurata, mitä ihmiset oikein puuhaavat.
Enkelien ilmestyminen melko karvaisten ja alkukantaisten ihmisten joukkoon aiheutti pelkoa. Ihmiset eivät tunnistaneet taivaan väkeä vaan alkoivat kertoa tarinoita aaveista ja kummituksista.
– Ette te voi tuolla tavalla rynnätä ihmisten luokse, sanoi Jumala. – Te tarvitsette valepuvun.
Niin Jumala antoi sanansaattajilleen tekoparat.
Niiden ansiosta enkelit pystyivät tarkkailemaan ihmisiä.
Lopulta Jumala katsoi kelloaan ja totesi, että alkaa olla aika kutsua taivaallinen sotajoukko takaisin. Ja niin enkelit palasivat Jumalan luokse.
Mutta valepartansa ne jättivät puiden oksille ja siellä ne ovat vieläkin. Ihmiset kutsuvat niitä naavaksi.
Naava on yleisnimi jäkäläsuvulle Usnea, jota myös partajäkäläksi kutsutaan. Sen lajit kasvavat puiden oksilla roikkuen. Naavaa tavataan eri maanosissa. Sitä tunnetaan useita satoja eri lajeja, Suomessakin tavataan toistakymmentä, kuten riippunaava ja tupsunaava.
Kuten muutkin jäkälät, naavat koostuvat sienien, levien ja bakteerien symbioosista eli yhteiselosta. Naava saattaa kasvaa jopa 20 sentin pituiseksi.
Naava on erityisen herkkä ilmanlaadun vaihteluille. Varsinkin rikkidioksidi tuhoaa naavaa. Ponnistelut ilmanlaadun parantamiseksi ovat tuoneet naavan takaisin Suomen metsiin.
Naavalla on terveydellisiä vaikutuksia, sitä on käytetty kansanlääkinnässä muun muassa haavojen hoitoon.
Jäkälien – ja siis myös naavojen – kerääminen ei kuulu jokamiehenoikeuksiin.
Korkean kuusikon oksistossa roikkuvat naavat herättävät kunnioitusta. Ne synnyttävät koskemattoman luonnon vaikutelman, kuin olisi päässyt kurkistamaan luomisen alkuhetkiin.
Juttu on julkaistu aikaisemmin Kotimaa-lehdessä.
Ilmoita asiavirheestä