Eeva Raunistola-Juutisen mukaan naisten pappeus ei ole ortodoksisessa maailmassa ajankohtainen asia, mutta lännessä on ortodoksiteologeja, joiden mielestä se ei ole poissuljettu.
– Tällä hetkellä ei ole paineita ja tarvetta naisten pappeudelle tai keskustelulle siitä. Mutta ortodoksisessa ajattelussa on näkemyksiä, joiden mukaan ei voida ehdottomasti sanoa, etteikö naisten pappeus voisi olla mahdollinen. Tutkimusaineistoni oli kansainvälinen, joten Suomen tilanteen voi katsoa heijastavan sitä, hän kertoo.
Hän uskoo, että naisten pappeus on avoimeksi jätettävä asia, johon ei ole yksiselitteistä vastausta.
Teologian lisensiaatti Eeva Raunistola-Juutinen selvitti väitöstyössään, millainen naiskuva on ortodoksisen teologisen ajattelun taustalla. Lähteenä hän käytti Kirkkojen maailmanneuvoston järjestämän naisten ekumeenisen vuosikymmenen (1988–1998) aikana pidettyjen ja siihen liittyneiden edeltävien kokousten ortodoksista kirkkoa koskevaa materiaalia.
Aineistossa tulevat esille naisen asemaan ja naiskuvaan vaikuttaneet kulttuuriset tekijät, kuten sukupuoleen perustuva erottelu, johon periaatteessa suhtaudutaan jyrkän kielteisesti. Naisen asemaa koskevan keskustelun lähtökohtaisena ajatuksena on, että kyse on esimerkiksi protestanttisten kirkkojen ja feministisen liikkeen ortodoksiselle kirkolle tarjoamista ongelmista, jotka eivät kirkon sisällä muutoin olisi nousseet esille.
Raunistola-Juutisen mukaan ortodoksinen kirkko vastaa esille tuleviin haasteisiin vetoamalla Traditioon. Kirkon Traditio on ortodoksien ajattelun mukaan Jeesuksen apostoleille antama uskon takaus, joka kulkee kirkon piirissä sukupolvelta toiselle muuttumattomana. Laajamerkityksinen Traditio rajattiin tutkimuksessa kanoniseen traditioon. On asioita, joista se vaikenee kokonaan tai jättää avoimiksi, kuten naisten esimerkkinä pappeus.
Tutkimus osoitti, että kirkon Traditio ja käytännöt eivät ole yhteneviä kaikilta osin. Kulttuuriset traditiot ovat saattaneet olla vaikuttamassa kirkon Tradition muotoutumiseen. Ristiriidat tai jännitteet, jotka toisinaan vallitsevat niiden välillä, eivät kokonaan kantaudu loppuasiakirjoihin.
Naisten pappeuden esteenä ikonisuuden vaatimus
Naisten pappeuskysymys rajautui naisten vuosikymmenen agendan ulkopuolelle, mutta sitä käsiteltiin lähdeaineistossa silti. Yhdeksi esteeksi naisen pappisvihkimykselle esitetään papin ja Kristuksen ikonisuus, joka tulkitaan merkitsevän miessukupuolta. Tätä ikonisuuden vaatimusta ei esiinny vanhemmassa kanonisessa traditiossa.
Tradition mukaista naisdiakonaatin uudelleen käyttöön ottamista kannatetaan aineistossa yksimielisesti, vaikka tehtävän varsinainen luonne ja sen sijoittuminen pappeuden hierarkiassa jääkin avoimeksi. Naisdiakonin tehtävä on siten esimerkki unohdetusta traditiosta. Päinvastaisesta liikkeestä esimerkkinä on pyrkimys luoda uutta traditiota esitettäessä pappien puolisoille erityistä asemaa, joka vahvistettaisiin siunauksella.
– Naisdiakonaatti on varmasti lähempänä toteutumista ortodoksisessa maailmassa kuin naisten pappeus. Naisdiakonaatti on myös kanonisen tradition tuntema ja se sai tutkimusaineistossa myönteisen kannatuksen. Mutta tehtävän tarkempi sisältö – vastaisiko se nykyistä diakonin virkaa, joka sijoittuu osaksi sakramentaalista pappeutta vai painottuisiko se enemmän esimerkiksi sosiaalityöhön – jäi avoimeksi, mutta naisdiakonaatin käyttöönottoa kannatettiin, Raunistola-Juutinen toteaa.
Teologian lisensiaatti Eeva Raunistola-Juutisen väitöskirja Äiti ja nunna – Kirkkojen maailmanneuvoston naisten vuosikymmenen ortodoksiset naiskuvat tarkastetaan Itä-Suomen yliopiston filosofisessa tiedekunnassa Joensuun kampuksella 12.12.
Ilmoita asiavirheestä