Näkökulma: Kellot soivat Euroopan lisäksi koko maailmalle

Kuva: Jukka Granström

Yhdysvaltalaisen kirjailijan Ernest Hemingwayn tunnetuimman teoksen nimi on Kenelle kellot soivat. Kirjan nimi lainaa 1600-luvulla eläneen runoilija ja kirkonmies John Donnen rukousta.

Siinä todetaan muun muassa näin: Yksikään ihminen ei ole saari, täydellinen itsestään; jokainen on pala mannermaata, kokonaisuuden osa – – Älä siis koskaan lähetä kysymään, kenelle kellot soivat, ne soivat sinulle.

Eurooppa ja EU-vaalit ovat syystäkin hallinneet alkukesän uutisvirtaa. Vaalien lopputulosta, suuria voittoja ja tappioita, ei osattu ennustaa. Kansan tahto on arvaamaton.

Vaikka laitaoikeisto ei pohjoismaissa saanut niin suurta voittoa kuin etukäteen oli ennustettu, uuden EU-parlamentin 720 mepin kokoonpano kiteytyy sanaan sirpalemainen. Euroopan poliittinen jakautuminen on entisestään syventynyt.

Siksi on vielä matkaa siihen, että Euroopalla olisi isoissa, tulevaisuuteen eniten vaikuttavissa asioissa yhteinen käsitys ja tahtotila. Ilman Euroopan Unionia kokonaistilanne olisi kuitenkin vielä paljon sirpaloituneempi ja sitä kautta huonompi.

ILMASTONMUUTOS JA VENÄJÄ ovat Euroopan suurimpia kysymyksiä. Se mitä Euroopan Unioni päättää niistä ja lukuisista muista asioista, vaikuttaa jokaisen ihmisen elämään. Yksikään suomalainen ei ole saari, täysin irrallaan päätöksenteosta Brysselissä, John Donnea vapaasti muokaten.

Heinäkuussa viisivuotiskautensa aloittaville mepeille pitää toivottaa onnittelujen lisäksi viisautta ja kestävyyttä päätöksentekoon. Ja vielä kerran viisautta.

Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi Euroopan Unioni on tähän mennessä tehnyt oikeita päätöksiä esimerkiksi päästöjen vähentämisen suhteen. Silti ilmastonmuutosta koskevia päätöksiä olisi pitänyt tehdä enemmän, tilanne ilmaston ja elinolojen suhteen heikkenee päätösten vaikutuksia nopeammin.

Suhtautuminen Venäjän aloittamaan hyökkäyssotaan ja Ukrainan tukemiseen vaihtelevat eri Euroopan parlamentin ryhmien lisäksi myös EU:n jäsenmaissa.

Venäjän etua ajaa se mitä enemmän EU-parlamentin erimielisyydet hidastavat sen päätöksentekoa.

MAAILMAN KÖYHIMMISSÄ MAISSA elävien ihmisten tappio on puolestaan ilmastomuutoksen torjumisen hitaus. Säiden ääri-ilmiöiden seuraukset ovat jo pakottaneet ihmisiä lähtemään kodeistaan liikkeelle, usein kohti Eurooppaa.

Samalla kun yksittäinen kansalainen odottaa Euroopan Unionilta rakentavia päätöksiä, on tärkeä ymmärtää, ettei Eurooppa yksin voi vaikuttaa maapallon tulevaisuuteen. Eurooppa ei ole, jälleen John Donnea vapaasti lainaten, saari irrallaan muusta maailmasta.

Eikä se myöskään ole kaiken keskus, vaikka esimerkiksi käytössä olevat kartat tukevat tätä käsitystä näyttäessään Euroopan mittasuhteiltaan todellista kokoaan huomattavasti isompana.

EU:n jäsenmaiden yhteenlaskettu väkimäärä on 448 miljoonaa ihmistä. Se on noin viisi prosenttia koko maailman väkiluvusta. Pelkästään Intiassa, jossa käytiin keväällä parlamentin alahuoneen vaalit, on yli kaksi kertaa enemmän ihmisiä kuin koko EU:n alueella.

VIIME PÄIVINÄ OLEN AJATELLUT Ernest Hemingwayn kirjaa Kenelle kellot soivat.

Kirja kuvaa Espanjan sisällissotaa vuosina 1936–39. Äärioikeistolaiset joukot voittivat sisällissodan kenraali Francisco Francon johdolla. Diktaattorina jatkaneen Francon aikakausi jatkui 1970-luvulle asti. Vasta sen jälkeen Espanja alkoi demokratisoitua.

Toinen maailmansota alkoi vain puoli vuotta Espanjan sisällissodan päättymisen jälkeen. Toisen maailmansodan aikana oli todellinen uhka fasistien ja stalinistien voitosta, Euroopan putoamisesta pimeyteen. Sota päättyi kuitenkin natsivallan kukistamiseen, demokratia voitti isossa osassa Eurooppaa.

Tässä maailmassa mikään voitto ei ole lopullinen. Siitä huolimatta ei kannata luopua toivosta, eikä toiminnasta paremman huomisen hyväksi. Niin Euroopassa kuin koko maailmassa kellot soivat jokaiselle ihmiselle. Toivoa on niin kauan kun ne soivat.

***

Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!

Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.

Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.

Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.

Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliJuhannusta juhlitaan seurakunnissa ympäri Suomen – tarjolla monenlaista ohjelmaa ja yhdessäoloa
Seuraava artikkeliIlmastoetiikka tarjoaa selkänojaa politiikan ja arjen valinnoille

Ei näytettäviä viestejä