Näkökulma: Nyt ei pidä lusmuilla

Osallistuin kesällä Nollatoleranssi- mielenosoitukseen, jossa peräänkuulutettiin hallituksen irtisanoutumista rasismista. Paikalla oli ainakin 5 000 ihmistä. Menin mielenosoitukseen virkapaidassa. Tämä oli minulle työtehtävä.

Paikalla oli muitakin “kirkkotyyppejä”, mutta toista virkapaitaa en nähnyt. Kirkon arvojohtajia tai mielipidevaikuttajia ei näkynyt tai kuulunut. Se teki minut surulliseksi, mutta ei yllättänyt. Pride-viikkoa ja Suomi Areena- pönötystä lukuun ottamatta en kuule kirkkoa osallistumassa yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Kirkko toki itse pitää itseään tärkeänä yhteiskunnallisena keskustelijana. Siunauksen signaalit -tulevaisuusselonteossa kirkon tärkeimpien tehtävien joukkoon nousee ihmisten kohtaaminen ja auttaminen sekä toivon rakentaminen epävarmassa maailmassa.

Millaista toivon viestiä välittää se, että nyt kun maassamme on talous- ja sosiaalipolitiikaltaan kirein hallitus vuosikymmeniin, kirkkomme mandaatinkantajat vaikenevat? Miksi esimerkiksi piispat eivät ota näkyvästi kantaa siihen, kuinka perusturvasta kaavaillut leikkaukset asettavat ihmisiä entistä eriarvoisempaan asemaan ja nakertavat luottamusta yhteiskunnan järjestelmiin?

KOKONAISKIRKON STRATEGIA Ovet auki huomioi tuloerojen kasvun, politiikan polarisaation ja globaalit muutokset suurina haasteina kirkon viestin kannalta – ja toteaa heti perään, että kirkko ei voi vaikuttaa näihin suoraan. En voisi olla enempää eri mieltä. Nyt jos koskaan on sosiaalinen tilaus toimia, eikä lusmuilla jäsenkadon pelossa.

Evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluu kolme ja puoli miljoonaa ihmistä, joista suurin osa kokee yhdeksi tärkeimmäksi kirkon tehtäväksi heikomman auttamisen. Voisiko yhteinen toimintaperiaatteemme diakonia- ja kriisityön ulkopuolellakin olla, että jos näemme jonkun katuojassa naamallaan, käännämme tämän selälleen? Voisimmeko vaatia tätä myös poliittisilta päättäjiltä?

RESURSSEJA PITÄÄ tulevina vuosina käyttää niiden kokoamiseen, jotka haluavat vaikuttaa mutta eivät oikein tiedä, miten. Pitää etsiä niitä, jotka ovat jo luovuttamassa, ja yhdessä miettiä, miten asiat saataisiin paremmiksi. Löytää rikkinäiset rakenteet ja tutkia keinoja niiden korjaamiseksi. Me kentällä toimivat voimme kerätä tiedon, ja antaa sen niille, jotka istuvat saunoissa vallanpitäjien kanssa.

Rohkaisenkin kaikkia kirkossamme valtaa käyttäviä vaatimaan politiikkaa, joka suojelee heikoimmassa asemassa olevia. Mitä menetettävää radikaalia lähimmäisenrakkautta osoittavalla kansanliikkeellä voisi olla?

Amanda Hiekkataipale

Kirjoittaja on yhteisödiakoni Helsingin Malmilla.

* * *

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.

Antoisia lukuhetkiä!

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliKirkon juhlat -kaupunkifestivaalin lipunmyynti alkoi – uudessa tapahtumassa Tampereella toukokuussa 2024 mukana laaja kattaus erilaisia esiintyjiä
Seuraava artikkeliEssee: Toivo on väkevä terapeutti

Ei näytettäviä viestejä