Nurmijärven seurakunnan Seurakuntaviesti kertoi 25.10., että seurakunnan iltapäivätoiminta muuttuu tunnuksettomaksi. Käytännössä tämä tarkoittaa lyhyen katkelman mukaan sitä, että ruokarukouksia ei enää lueta, kirkkovuotta ei seurata ja lasten hengellisiä lauluja ei lauleta.
Sosiaalisen median alustoilla alkoi kuohunta. Ihmiset olivat järkyttyneitä, kauhistuneitakin. Kotimaahan tuli pienellä aikavälillä useita vinkkejä, että tästä täytyy uutisoida. Kirkon todettiin sahaavan omaa oksaansa ja myyvän arvonsa.
Närkästys on ymmärrettävää, minäkin pahastuin aluksi. Sitten oivalsin, että näkökulmaa voi yrittää laajentaa.
MONI KAIPAA takaisin yhtenäiskulttuurin aikaan, jolloin koulussa opeteltiin ulkoa virsiä ja aamuhartaudet siivittivät arkea. Ymmärrän sen hyvin. Tämä aika on kuitenkin toinen. Ilmassa on uskontoallergiaa, ja kirkko on kaukana monen perheen arkitodellisuudesta. Kyse on suurista yhteiskunnallisista ja kulttuurillisista linjoista, ei vain seurakuntien iltapäiväkerhojen toiminnasta.
Iltapäiväkerhotason muutokset peilaavat laajempaa kokonaisuutta. Ne voivat kertoa karua kieltään ennakkoluuloista ja hengellisyyden pelosta. Se on vakava asia. Mutta onko Nurmijärven suhteen todella syytä huoleen?
Jos seurakuntaviestin uutisen lukee myönteisesti, voi moneen asiaan olla tyytyväinen. Iltapäiväkerhotoiminnassa luvataan tutustua kristillisyyteen perinteiden ja katsomuskasvatuksen kautta. Lisäksi kerrotaan, että lapset tulevat vierailemaan kirkossa ja joulupolulla eikä tilojen tunnustuksellisia elementtejä, kuten ikoneja, alttareita ja muuta vastaavaa raijata minnekään piiloon. Luvassa on siis paljon hyvää.
Tosin, omituiselta tuntuu se, jos kirkkovuotta ei seurata. Kirkkovuoden tunteminen on yhteistä kulttuuriperintöä ja jopa kalenterin tuntemista.
KYSEESSÄ ON Nurmijärven kunnan ja seurakunnan yhteinen palvelu, jossa kaikki ovat sitoutuneet yhteisiin pelisääntöihin. Nurmijärvellä on alueita, missä seurakunta on ainoa iltapäiväkerhon järjestäjä. Tällöin iltapäiväkerhotoimintaa halutaan tarjota kaikille lapsille perheen vakaumuksesta riippumatta.
Tuttavani Nurmijärveltä kertoo, että kunnan ja seurakunnan yhteistyö on ollut sujuvaa. Papit ovat saaneet käydä kouluvierailuilla, ja luottamusta löytyy suuntaan ja toiseen. Juuri tällaista kuntien ja seurakuntien yhteistyötä tarvitaan. Näinä aikoina kun monet perheet ovat tiukoilla kiireen ja talouden kanssa, on hienoa, että kirkolla on tarjota auttava kätensä avunsaajan ehdoilla. Se, jos mikä, on kristillistä.
ON ERINOMAISTA, jos monet lapset kertovat kotona mukavista iltapäivähetkistään seurakuntatalolla. Se silloittaa kotien ja seurakunnan väliä ja madaltaa kynnystä osallistua muuhunkin toimintaan. Ehkä seurakunnan muutkin kerhot, nuortenillat ja perhemessut tuntuvat houkuttelevimmilta, kun tilat ja työntekijät ovat jo käyneet tutuiksi. Seurakunta ei jää etäälle etäisempienkään perheiden elämästä, vaan se voi muodostua suureksi avuksi. Eikö se ole arkista evankeliumia?
Toki joidenkin mielestä juuri ala-asteen aloittaneille pitäisi tarjota hengellistä opetusta ja hartaushetkiä. Jokainen lapsi- ja nuorisotyötä tehnyt kuitenkin tietää, että joskus myös biljardinpeluu ja muovailuvaha-askartelu välittävät jotain oleellista evankeliumista.
Hengellisyyttä ja kristillistä kasvatusta tarvitaan seurakunnassa, mutta Kristuksen kirkon asiaa edistetään usein myös ystävällisen kanssakäymisen ja läsnäolon kautta.
* * *
Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?
Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran. Antoisia lukuhetkiä!
Ilmoita asiavirheestä