Aihe on ollut kuuma ja jotkut seurakunnat ovat muuttaneet järjestöjen tukipolitiikkaansa näiden kantojen pohjalta.
Kirkon ulkoasiain neuvosto keskusteli asiasta ja merkitsi sen tiedoksi. Ohjauskeskustelun koosteen mukaan kirkon lähetysjärjestöt ovat yksityisoikeudellisia yhdistyksiä, joiden on noudatettava työsopimuslakia. Työnantaja ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa työntekijöitä eri asemaan esimerkiksi iän, sukupuolisen suuntautumisen, vakaumuksen tai perhesuhteiden vuoksi.
Koosteessa todetaan, että eri asemaan asettamiselta edellytetään perusteltua työhön liittyvää painavaa syytä. Työnantajan on noudatettava syrjintäkieltoa myös ottaessaan työntekijöitä työhön. Työsopimuslain esitöiden mukaan työntekijät voidaan asettaa eri asemaan, jos siihen on työhön ja sen tekijälleen asettamiin vaatimuksiin liittyvä perusteltu syy, muistio jatkaa.
Kirkon lähetystyön keskuksen johtaja Risto Jukko pyytää kääntymään juristin Vuokko Piekkalan puoleen kysymyksen kanssa, mikä voisi olla sellainen perusteltu syy, että työntekijät voitaisiin asettaa eri asemaan. Piekkala on kirkon työmarkkinalaitoksen työmarkkinajohtaja.
Lähetystyössä toimittava kirkon päätösten mukaan
Piekkalan mukaan kirkon mahdollisuudet vaikuttaa lähetysjärjestöjen sen koommin kuin herätysliikkeidenkään rekrytointiin ovat vähäiset.
– Periaatteessa lähetysjärjestö voi rekrytoida palvelukseensa henkilöitä, joilla on yhtäläinen eetos. Ei kirkko voi sanella uskonnolliselle yhdistykselle, miten siellä pitää uskoa, koska myös yhdistyksessä työskentelevillä on uskonnonvapaus. Uskonnollinen yhteisö voi siis periaatteessa edellyttää työntekijöiltään samansuuntaista vakaumusta kuin yhteisöllä on.
– Mutta kun järjestö toimii lähetystyössä, silloin po. sopimus edellyttää sen toimivan kirkon päätösten mukaan, esimerkiksi on tehtävä yhteistyötä naispappien kanssa. Mutta ei ihmisten tarvitse silti omaa vakaumustaan muuttaa.
Piekkala ei osaa antaa tarkkaa vastausta siihen, voisivatko parisuhteen rekisteröimistä hyväksymättömät yhdistykset tai lähetysjärjestöt jättää rekrytoimatta omaan sisäiseen toimintaansa parisuhteensa rekisteröineen.
– Sitä pitäisi selvittää kyseisten yhdistysten työnantajaliitosta. Mutta jos henkilöt tekevät kirkon lähetystyötä, sopimus edellyttää järjestön toimivan kirkon linjausten mukaan.
Paikallisten kirkkojen näkemykset nähdään tärkeiksi
Ohjauskeskustelussa katsottiin, että lähetysjärjestöt ovat uskonnollisia yhdyskuntia ja ne voivat siten vaatia työntekijöiltään tiettyä uskonnollista vakaumusta. Monet järjestöt korostivat työntekijöidensä omantunnonvapautta toiminnassaan. Kaikki neuvotteluissa olleet järjestöt pitävät kiinni kirkon avioliittokäsityksestä, jonka mukaan avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto.
Kirkon tiedotuskeskuksen tiedotteen mukaan yksikään järjestöistä ei kysy rekrytoitavien seksuaalista suuntautumista. Minkään järjestön työntekijälle ei ole annettu kieltoa siitä, että hän ei voisi toimia naispapin kanssa. Kaikki järjestöt ilmoittivat toimivansa yhteistyössä seurakuntien kanssa seurakuntien ehdoilla.
Kaikki järjestöt ilmoittivat toimivansa yhteistyössä seurakuntien kanssa seurakuntien ehdoilla. Ulkomaisessa työssään järjestöt toimivat paikallisten kirkkojen tai muiden yhteistyökumppaneiden kutsusta. Rekrytoidessaan lähetysjärjestöt yleisesti ottaen painottavat paikallisten yhteistyökirkkojen näkemystä naispappeudesta ja niiden suhtautumista samaa sukupuolta olevien parisuhteisiin.
Monessa järjestöjen toimintamaassa paikallinen kirkko ei hyväksy naispappeutta ja/tai samaa sukupuolta olevia parisuhteita. Kyseisessä maassa saatetaan joko syrjiä tai kriminalisoida samaa sukupuolta olevien parisuhteet. Näin ollen työturvallisuutta ei voida taata eikä rekrytointia näihin olosuhteisiin voida tehdä. Tiedostuskeskuksen tiedotteen mukaan valinnoissa noudatetaan yleensä kokonaisharkintaa ja järjestöt puolustavat työalueillaan mahdollisuuksien mukaan kaikkien ihmisoikeuksia.
Kirkon lähetystyön keskuksen johtaja Risto Jukko, tarkoittaako se, että työntekijöitä rekrytoidessaan lähetysjärjestöt painottavat paikallisten yhteistyökirkkojen näkemystä naispappeudesta ja samaa sukupuolta olevien parisuhteista sitä, että pitäisikin palkata näiden asioiden vastustajia? Monessa kohdemaassahan esimerkiksi naispappeutta vastustetaan.
– Tämä kuvaa sitä, että koska kutsu työhön valtaosin tulee paikalliselta kirkolta, lähetysjärjestö x ei voi rekrytoida maahan y naispappia, jos paikallinen kirkko ei hyväksy naispappia. Jos taas rekrytoidaan rekisteröidyssä parisuhteessa oleva maahan, jossa siitä seuraa esimerkiksi vankeusrangaistus, työntekijän turvallisuus vaarantuu.
Vaikka yksikään lähetysjärjestö ei omien sanojensa mukaan kysy rekrytoitavien sukupuolista suuntautumista, sekä Piekkala että Jukko pitävät järkevänä, että lähetystyöhön pyrkivien parisuhde olisi rekrytoivan järjestön tiedossa. Tämä taas johtuu siitä, että moni maa saattaa olla parisuhteen rekisteröineelle jopa vaarallinen. Jukko tosin sanoo, että parisuhdeasia tulee muutoinkin ilmi, kun lähetystyöhön lähdetään yleensä perheen kera.
Mitä tarkoittaa se, että järjestöt sanovat puolustavansa mahdollisuuksien mukaan ihmisoikeuksia?
– Se tarkoittaa sitä, että kaikki järjestöt sanovat olevansa valmiit puolustamaan kaikkien oikeuksia, esimerkiksi homoseksuaalien. Mutta jos paikallinen yhteistyökumppani tai oma työntekijä tai koko yhteistyö vaarantuu, kustannukset pitää laskea.
Ovatko kaikki seitsemän kirkon virallista lähetysjärjestöä nyt sitoutuneet kirkon linjauksiin ja ihmisoikeuksiin?
– Näissä keskusteluissa lähdetään siitä, että lähetysjärjestöjen johto kertoo meille asiat totuudellisesti. Ei tämä ole mikään tuomioistuin vaan avoimessa hengessä käytävä keskustelu. Jos he sanovat, että he ovat näihin sitoutuneet, en voi lähtökohtaisesti epäillä sitä, Risto Jukko vastaa.
– Se, että olemme saaneet ohjauskeskustelut käyntiin, on hyvä asia. Perussopimuksen allekirjoittamisesta on vasta puoli vuotta, ja meidän tarkasteluajanjaksomme lähtee viime kesäkuusta liikkeelle. Nyt eletään sitä vaihetta, että järjestöt joutuvat tarkoin miettimään, mitä tarkoittaa sitoutuminen kirkon tunnustuksiin ja päätöksiin. Ilmeisesti allekirjoittaneet järjestöt katsovat, että ne ovat tähän valmiita. Luulen, että seuraavassa vaiheessa on tarkennettava, mitkä ovat kirkon päätökset erilaisissa kysymyksissä, ettei synny ali- tai ylitulkintoja. Tämä on aikamoinen kolmiodraama siinä mielessä, että on kyse kirkon, yhteiskunnan ja lähetysjärjestöjen välisestä suhteesta. Oikeastaan neliödraama, koska valtion ja kirkon lainsäädännön lisäksi lähetysjärjestöjen on otettava huomioon myös kohdemaan lainsäädäntö ja paikallisten kirkkojen päätökset.
Oikeudet ja velvollisuudet määritelty
Seitsemän lähetysjärjestöä eli Suomen Lähetysseura, Suomen Pipliaseura, Medialähetys Sanansaattajat, Evankelis-luterilainen Lähetysyhdistys Kylväjä, Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys ja Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys sekä Svenska Lutherska Evangeliföreningen i Finland allekirjoittivat viime kesänä perussopimuksen kirkkohallituksen kanssa viideksi vuodeksi. Myös Kirkon Ulkomaanavun kanssa on laadittu sopimus ja sen kanssa järjestetään samoin ohjauskeskustelut.
Perussopimuksen katsotaan vahvistavan kirkon omistajuutta omasta lähetystehtävästään. Sopimuksessa määriteltiin järjestöjen oikeudet ja velvollisuudet.
Ohjauskeskusteluissa käytiin läpi järjestöjen toimintaa ja taloutta. Ohjauskeskusteluiden käyneiden mielestä järjestöt näyttävät olevan halukkaita tiiviimpään yhteistyöhön keskenään ja erityisesti kirkon ja sen seurakuntien kanssa.
Ohjauskeskusteluja ovat käyneet Risto Jukon lisäksi, kirkon ulkoasiain osaston johtaja Kimmo Kääriäinen, piispa Simo Peura (vain osittain) ja sihteerinä on toiminut ulkoasiain osaston johtajan sihteeri Sari Blom.
KotimaaPro pyysi Risto Jukkoa ja Kimmo Kääriäistä vastaamaan Kotimaa24:ssä eilen julkaistuun vantaalaisten kirkon luottamushenkilöiden Johanna Korhosen ja Sari Roman-Lagerspetzin
kommenttiin.