Nummela: ”Kiristyksen kohteeksi” joutuneet järjestöt voisivat kerätä toisilleen kolehteja

nummela_leif_205Uusi Tie -lehden päätoimittaja Leif Nummela ehdottaa pääkirjoituksessaan, että herätysliikkeet ja kristilliset järjestöt voisivat kerätä toinen toisilleen taloustukea, jos niiden tukea vähennetään. Yhtä lailla hän sanoo, että jos ”yhtä järjestöä kohdellaan väärin, muut voisivat puolustaa sitä julkisesti”.

”Tasapainoisen aikuisen tuntomerkki on, että jaksaa keskittyä omien murheittensa lisäksi myös muihin ihmisiin ja kantaa muidenkin taakkoja kuin omiaan. Eikö se voisi olla myös aikuiseen ikään ehtineen herätysliikkeen tai kristillisen järjestön tuntomerkki?”, Nummela perustelee.

Hän vaatii järjestöiltä solidaarisuutta, mikä viestisi kirkolliseen kenttään ”rohkaisevan viestin, että kristityt osaavat tehdä muutakin kuin kiistellä”.

Pääkirjoituksessaan Nummela ei erittele tarkemmin syitä, miksi hän kolehtivaihtoa ehdottaa. Kotimaa24:lle hän selventää, että pääkirjoituksen taustalla on kirkollinen keskustelu, joissa naispappeuteen kielteisesti suhtautuvilta järjestöiltä on vaadittu kolehtien epäämistä. Samaa keskustelua on käyty homoseksuaalisuuteen liittyvien kantojen takia.

Nummela kuvaa tällaisia vaateita kiristykseksi.

– Kiristystähän se on, jos ei saa kolehtia siitä syystä, että haluaa pysyä klassisessa kristillisessä näkemyksessä jossain asiassa.

Yhtä lailla, jos seurakunta tai kirkko ei luovuta tiloja jollekin herätysliikejärjestölle, Nummelan mukaan tällaisessakin tapauksessa järjestöt voisivat tukea toisiaan. Nummela viittaa siihen, että espoolaisessa Espoonlahden seurakunnassa Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys ei saanut järjestää messuja, vaikka kirkkoherra oli tätä puoltanut.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliTutkija: Brittitelevisio ajoi alas hartausohjelmat
Seuraava artikkeliIL: Koivuniemen lahkoon liitetty yritys erittäin kannattava

Ei näytettäviä viestejä