Jos osallistut nyt viikonloppuna herättäjäjuhlille Tampereella ja näet tämän pariskunnan samassa paikassa samaan aikaan, voit onnitella itseäsi. Tapani Rantala, 57, ja Jaana Rantala, 55, tulevat juhlille yhdessä, kuten he ovat tehneet 1990-luvun alusta lähtien. Viikonlopun aikana heillä on kuitenkin tapana mennä omia teitään.
Tämänvuotiset juhlat ovat Rantaloille erityiset. Viime syksynä Tapani Rantala valittiin herättäjäjuhlia järjestävän Herättäjä-Yhdistyksen puheenjohtajaksi. Hän pitää lauantain päiväseuroissa juhlapuheen, johon suhtaudutaan körttiliikkeen linjapuheena.
Kun Rantalat lähtevät herättäjäjuhlille, heillä on tavallisesti seuraavat odotukset:
Jaana Rantala miettii uteliaana, mitä hän mahtaa näiltä juhlilta saada. Kokemus on osoittanut, että jonkin seurapuheista muistaa vielä vuosien päästä. Tapani Rantala viihtyy seurapenkissä vaikka yksin. Tuttujen ei tarvitse olla edes lähistöllä. Ison joukon kanssa voi veisata ja olla kaiken keskellä itsekseen.
Puoli kuudelta lauantai-iltana Jaana saattaa lähettää Tapanille viestin: ”Missä olet? Olen sopinut iltaohjelmaa. Tuletko mukaan?”
Me ei olla synnytty körttikoteihin, mutta me ehkä kuollaan sellaisessa.
Kesäkuisena tiistai-iltana Helsingin Haagassa sijaitsevaan kerrostaloasuntoon on juuri kannettu sohva. Asunto on turkulaisen Rantalan perheen tukikohta Helsingissä. Täällä asuu Jaanan ja Tapanin poika, teologian opiskelija Niilo Rantala, 22. Niilo on tosin viettänyt alkukesän Lontoossa, ja asuntoa on lainannut hänen siskonsa Ilona Rantala, 18. Hän on tullut kesätöihin helsinkiläiselle huoltoasemalle.
Toisinaan täällä yöpyy myös Jaana Rantala. Hän opiskelee teologiaa pari vuotta poikaansa alemmalla kurssilla ja työskentelee kesäteologina Helsingin Oulunkylässä.
Tapani Rantala on ajanut peräkärryn ja sohvan kanssa Helsinkiin Turusta. Siellä, Turun kristillisellä opistolla, on Rantaloiden koti- ja työpaikka. Tapani on herännäistaustaisen opiston rehtori ja Jaana koulutussuunnittelija.
Rantalat muuttivat Turkuun 1990-luvun puolivälissä. Kulttuurituottajaksi opiskellut Jaana aloitti työt kristillisellä opistolla. Papiksi vihitty Tapani toimi avustajana arkkipiispan kansliassa.
Jaana ja Tapani olivat lyöneet hynttyyt yhteen Helsingissä kolmikymppisinä. Kaikki alkoi körttiseuroista.
Virsiin ui sisään. Kun niihin uppoaa, sanoitukset ja rukoukset alkavat tuntua ravitsevilta.
Tapani Rantalasta tuli körttiläinen nuorena Lapualla. Perhe oli tavallista seurakuntaväkeä. Herättäjäjuhlilla Tapani kävi lapsena vanhempiensa kanssa ja myöhemmin seurakuntanuorten bussilla. Siionin virsiin hän mieltyi nauhoittaessaan niitä Lapuan nuorisokuoron mukana. Kun Tapani lähti opiskelemaan teologiaa, tuntui luontevalta hakea asumaan Heränneiden ylioppilaskodille Helsinkiin.
Jaana Rantala sai ensimmäisen kokemuksensa heränneistä 1980-luvun alun Helsingissä, missä hän vieraili ystävänsä kanssa Körttikodilla. Ensivaikutelma oli sisäänpäin lämpiävä. Vasta myöhemmin herännäisyys tuli ystävien kautta tutuksi.
– Me ei olla Jaanan kanssa synnytty körttikoteihin, mutta me ehkä kuollaan sellaisessa, Tapani Rantala sanoo.
Jaana Rantala ajattelee, että he ovat Tapanin kanssa ”hengellisesti hyväosaisia”. Seurakunta on ollut aina osa elämää, eikä uskoon ole sisältynyt dramatiikkaa.
Kotiseurat Pajamäessä keväällä 1992 ei ollut ensimmäinen tilaisuus, jossa Tapani Rantala ja Jaana (s. Nikulainen) kohtasivat. Se oli kuitenkin ensimmäinen, joka heille jäi mieleen.
– Me keskusteltiin ja lähdettiin istumaan pienellä porukalla iltaa sen jälkeen, Tapani kertoo.
– Nivalan herättäjäjuhlille mentiin seuraavana kesänä jo samoja matkoja, Jaana toteaa.
Tapani Rantala ajattelee yhä, että virret saattelivat hänet herännäisyyteen. Oma kokemus osoittaa, että nuoretkin voivat rakastua virsiin.
– Ne rupeavat soimaan itsessä sen myötä, että niitä veisaa. Virsiin ui sisään. Kun niihin uppoaa, sanoitukset ja rukoukset alkavat tuntua ravitsevilta, Tapani sanoo.
– Minä en tiedä uppoamisesta, Jaana jatkaa.
– Mutta tuntuu, että virret liittyvät elämänvaiheisiin ja tilanteisiin. Sitä muistaa, että tämä virsi liittyy johonkin paikkaan tai että tämä veisattiin, kun näin jonkun ihmisen viimeisen kerran. Virsistä tulee rakkaita muistin kerrosten myötä.
Ihmisten elämäntilanteet ja arvostukset voivat olla perustellusti hyvin erilaisia.
Avaraa uskoa. Sellaisena herännäisyydestä puhutaan. Tapani Rantala on miettinyt, mitä se tarkoittaa. Hän huomauttaa, että liikkeen historiassa on ollut ”piukean tiukkoja” vaiheita. Herätys on voinut merkitä tiukkaa rajanvetoa ja ankaraa sitoutumista ulkoisiin muotoihin.
Rantalan mielestä herännäisyyden avaruus on sitä, että nykyään liikkeessä tunnustetaan elämän syvä moninaisuus. Avarassa ilmapiirissä ei vaadita yhdenmuotoisuutta. Kirkkoon, seurakuntaan ja herännäisyyteen täytyy mahtua erilaisia ihmisiä.
– Ihmisten elämäntilanteet ja arvostukset voivat olla perustellusti hyvin erilaisia. Jokainen elää omantuntonsa kanssa, tekee totta omasta elämästään ja myös vastaa siitä.
Herännäisyydessä on Rantalan mukaan myös hyvää yksiäänisyyttä. Se syntyy korostuksesta, jonka mukaan kaikki ovat Jumalan edessä armoa tarvitsevia syntisiä. Ihmisen ikävöinti Jumalan puoleen voi jo olla merkki Kristuksen läsnäolosta.
Tapani Rantala toteaa, että herännäisyydestä löytyy monenlaista raamatuntulkintaa. Liikkeessä elää kirkon raamattukäsitysten kirjo. Eri tavalla ajattelevat istuvat samoissa seuroissa.
– Kun rukoillaan tai veisataan yhdessä, kaikki ovat samalla viivalla. Jokainen on Jumalan edessä Kristuksen varassa.
Tiedän heti Turun seudulta niitä ihmisiä, jotka ovat pyytäneet seuroihin hirveän paljon ihmisiä. Kosmetologinsa, kampaajansa, lastensa opettajan!
Seurat ovat radikaali yhdessäolon muoto, Tapani Rantala sanoo. Ovi on auki, kuka tahansa voi tulla ja puhua mistä tahansa.
Rantalat kertovat, että Turun alueen seuroissa käy mukavasti ihmisiä. Suomen monikulttuurisimpiin lähiöihin kuuluvalla Varissuolla on alkanut seuratoiminta. Turun Koroistenniemellä järjestetään elokuussa piknikseurat.
Tapani Rantalan mielestä herännäisyydessä on syytä kysyä, mitkä liikkeen aarteet ovat ja ovatko ne totta. Onko liikkeessä sitä ystävyyttä, josta paljon puhutaan? Onko uuden kävijän helppo tulla seuroihin ja herättäjäjuhlille?
Jaana Rantalan mielestä körttiläisten pyrkimys hienotunteisuuteen menee joskus liian pitkälle. Tykö tulemisen pelko kääntyy väistämiseksi.
– Herännäisyyteen liittyy sellaista hiljaisuutta, jota en ihan ymmärrä. Taustalla on se, että ei haluta tyrkyttää, mutta mukana on väärääkin vaikenemista.
Tapani Rantala toteaa, että joillain ihmisillä tuntuu olevan erityinen mukaan kutsumisen armolahja.
– Joo, tiedän heti Turun seudulta niitä ihmisiä, jotka ovat pyytäneet seuroihin hirveän paljon ihmisiä. Kosmetologinsa, kampaajansa, lastensa opettajan! He ovat esikuvallisia kutsujia, Jaana Rantala innostuu.
Tapani Rantala toteaa, että tänä aikana on hyvä etsiä tapoja, jotka kokoavat ihmisiä. Halu jakaa elämää toisten kanssa ei ole kadonnut. Körttiläisyys tarjoaa siihen yksinkertaisen muodon.
Rantalat huomauttavat, että seurojen formaattia voi vaihdella. He ovat pitäneet nuortensa ja näiden kavereiden kanssa miniseuroja. Niissä jokainen saa puhua minuutin. Siis kertoa yhden ajatuksen.
– Seurathan ovat hengellisten kuulumisen jakamista, Jaana Rantala sanoo.
– Erilainen muoto voi saada ihmiset kuulostelemaan itseään uudella tavalla ja sanoittamaan elämäänsä toisin. Se saattaa tapahtua paremmin, jos tulee itsekin yllätetyksi. Voidaanhan me pitää vaikka ratikkaseurat ensi vappuna Helsingissä!
{kuva_e7187296-4593-4969-8894-e2295d733577}
Kansanopistoja ei olisi enää olemassa, jos ne eivät olisi etsineet olemiseensa uusia muotoja. Turun kristillisen opiston rehtorina Tapani Rantala tietää, että opisto on luonut nahkansa monta kertaa. Herännäisopisto perustettiin vuonna 1925.
Jaana Rantalan mielestä on puhuttelevaa jutella ihmisten kanssa, joille pääsy opintielle oli 1940-luvulla käänteentekevä kokemus.
Tapani Rantala toteaa, että opisto avaa ovia edelleen. Sieltä saa ammattitaidon tai pääsee elämässä eteenpäin. Nyt Turun kristillisellä opistolla opiskelee paljon maahanmuuttajia. Alkuaikojen sadan ihmisen yhteisön sijaan koulutettavia on vuosittain 700.
– Ilman kansanopistoa moni tie voisi katketa tai olla vaikeampi.
Enää opiskelijat eivät tule herännäiskodeista. He eivät tunne herännäisyyttä välttämättä vielä silloinkaan, kun lähtevät opistolta.
– Moni sanoo kuitenkin, että opistolla on hyvä olla. Ihmiset otetaan todesta ja ystävällisesti vastaan. Se kuuluu herännäisyyden arvoihin, Tapani Rantala sanoo.
Kaksi kertaa vuodessa Turun kristillisen opiston elämä mullistuu viikoksi. Kirkolliskokous on istunut opistolla keväisin ja syksyisin vuodesta 1973. Opiston suuri auditorio moderneine kokoustekniikoineen on rakennettu kirkolliskokouksen tarpeisiin.
– Olemme iloisia ja ylpeitä, että kirkolliskokous kokoontuu meillä, Tapani Rantala sanoo.
– Sille jengille, joka opistolla tekee kirkolliskokoustyötä, se on juhlaviikko, Jaana Rantala toteaa.
Herännäisyyteen liittyy sellaista hiljaisuutta, jota en ihan ymmärrä.
Rantalat ovat olleet työkavereita 11 vuotta. Työpari he olivat myös 2000-luvun alussa pyörittäessään Lontoon merimieskirkkoa. Samoihin työpaikkoihin ei ole tähdätty, mutta yhdessä on ollut kiva tehdä töitä.
Jaana kiittelee sitä, että Tapani pystyy innostumaan myös toisten ideoista.
– Olen hyvä laittamaan alulle, mutta en ole loppuun saattaja. Tapani on tarkka ja huolellinen. Hän katsoo, että se, mistä innostun, myös tehdään.
Toisessa riittää hämmästelemistä vielä 24 avioliittovuoden jälkeen.
– Ihmettelen Jaanan luovuutta. Hän on valtava luovuusgeneraattori ja edelleen kivaa ja yllättävää seuraa, Tapani Rantala sanoo.
– Tapanilla taas on lehmänhermot. Olen aika haastava seuralainen, mutta Tapani ei ikinä hermostu, Jaana Rantala toteaa.
Nyt Rantalat elävät uudenlaista vaihetta. Kuopus aloittaa viimeisen lukiovuoden. Jaana seilaa Helsingin ja Turun väliä. Eletään kahden kaupungin elämää.
Jaana Rantala ajattelee olevansa siinä iässä, että voisi valita kaiken olevan huonosti. Hänen mielestään viiden- ja kuudenkymmenen ikävuoden välillä täytyy määrätietoisesti päättää, tuleeko ikäväksi narisijaksi vai jaksaako olla positiivinen.
Tapani Rantala viittaa lietolaiseen sanontaan: Antaa olla entiselläns vaan, sano Liedon äijä.
– Tunnistan itsestäni tällaisen Liedon äijän. Samalla tajuan, että tuollaisessa lauseessa on kalman haju. Haluan ravistella itseäni.
Voidaanhan me pitää vaikka ratikkaseurat ensi vappuna Helsingissä!
Ravistelua tarvitsevat niin yksilöt kuin yhteisöt. Tapani Rantalan mielestä herännäisyys ravisteli itseään ottaessaan viime vuonna käyttöön uudistetut Siionin virret. Niissä näkyvät aiempaa vahvemmin yhteisöllisyys ja vastuu maailmasta.
– Teologinen avartuminen kertoo koko liikkeen tuoreesta hengestä. Siitä, että otetaan ympäröivä todellisuus huomioon, Tapani Rantala sanoo.
Jaana Rantala muistelee, kuinka hän kävi joitakin vuosia sitten kertomassa herännäisyydestä kristillisen opiston nuorille opiskelijoille.
– Sanoin, että ottakaa nämä Siionin virret ja tulkaa kirjoittamaan tänne taululle sanoja, joita te ette ymmärrä. Taulu oli aivan täynnä. Tajusin, että on ihan hyvä uudistaa virsien kieltä niin, että ihmiset ymmärtävät.
Jaana Rantalan ajatukset muutoksesta tiivistyvät muistoon vuodelta 2005. Turun kristillisellä opistolla järjestettiin arkkipiispa Mikko Juvan muistotilaisuus. Rantala kertoo, kuinka arkkipiispa John Vikström piti puheen. Hän sanoi, että Mikko Juva syntyi vanhan ja uuden rajalla ja jo varhain hän päätti olla uuden puolella.
Jaana Rantala epäilee, että jokainen sukupolvi kokee ajallaan olevansa vanhan ja uuden rajalla. Hän kokee niin nyt.
– Kunpa olisi rohkeutta olla uuden puolella.
Kuvat: Jani Laukkanen
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.