Seurakuntatyössä joutuu joskus kulkemaan almanakka kuumana ja kelloa vilkuillen – varsinkin pappi kiireisenä toimituspäivänä. Mutta kuinka aikataulurumbasta selviävät piispat? Kotimaa Pro kysyi asiaa.
Kyselyn yhteydessä kävi ilmi myös, että arkkipiispa Mäkinen ei ole 30 vuoteen omistanut henkilökohtaista kelloa. Hän katsoo aikaa kännykästään.
Kysymykset kuuluivat: 1.
Oletko kellon orja? 2.
Onko sinulla jokin aikafilosofia tai -motto?
Arkkipiispa Kari Mäkinen:
1) Olen yleensä koko ajan tietoinen ajan kulusta; elämää ohjaa kuitenkin kalenteri enemmän kuin kello.
2) Ei.
Turun piispa Kaarlo Kalliala:
1) Kellon orja en suinkaan ole, vaan allakan.
2) Pois juoksee aika joutuisaan, me väistymme kuin varjo vaan. Mutt’ alla kaikkein vaiheitten on armos iankaikkinen.
Tampereen piispa Matti Repo:
1) En mielestäni ole kellon vaan laadun orja. Teen töitä sen mukaan, milloin asiat viimeistään on parasta aloittaa ja lopetan kun tulee valmista. Kummassakin kyllä kello ja kalenteri auttavat kovasti… Aikamääreiden noudattaminen on osa yhteisöllistä elämistä; jokainen meistä toimii niin arjessa kuin pyhänä siten, että vaikuttaa muihinkin ihmisiin ja heidän menemisiinsä ja tulemisiinsa. Kellon seuraaminen antaa yhteisen käsityksen siitä, missä ollaan menossa ja milloin pitää lopettaa.
2) Minulla ei ole mitään omaa aikafilosofiaa. Mietiskelen kuitenkin jonkinlaista kansanmiehen kosmologiaa: aika ja avaruus luotiin samalla kertaa – jos ihmiselle on tilaa, hänelle on myös aikaa. Jaa, on minulla joskus tällainen aikamotto: ellei viime tinkaa olisi, moni hyvä asia jäisi tekemättä.
Porvoon piispa Björn Vikström:
1) En omasta mielestäni vilkuile kelloa, mutta tunnen kyllä itseni epävarmaksi, jos kello jostain syystä on kadoksissa. En ole tottunut tarkistamaan kellonaikaa kännykästä.
2) [Aika]mottoa minulla ei ole. Lapset kuitenkin muistuttavat minua usein siitä, kuinka minä aina olen yrittänyt opettaa heille, että kun edessä on joku vaikea tehtävä, niin on parasta suorittaa se heti alta pois. Tällöin sitä ei tarvitse murehtia niin pitkään.
Helsingin piispa Irja Askola:
1) En tunnista tällaista orjuutta itsessäni. Mutta sovittuja aikatauluja yritän noudattaa, joten kyllä kellolle käyttöä on.
2) Jumala luo koko ajan lisää aikaa.
Lapuan piispa Simo Peura:
1) Katselen kelloa aika ajoin mutta levollisesti. En ole kellon orja. Silti on sanottava, että koen epämiellyttäväksi sen, jos myöhästyn. Työpäivä on yleensä etukäteen aikataulutettu. Jos vaikkapa istunto päättyy pari tuntia etuajassa, tuntuu kuin olisi saanut ylimääräisen lahjan. Lomalla pidän kelloa mutta se ei vaivaa.
2) Ei oikeastaan [ole aikafilosofiaa]. Saarnaajan sanonta, että kaikella on määrähetkensä taivaan alla, rauhoittaa kummasti. Toisinaan mielessä käy Matti Nykäsen kuolematon lausahdus ”Elämä on ihmisen parasta aikaa”. Aluksi se hymyilytti, sittemmin olen arvellut siihen sisältyvän viisauden. Elämä kun on elettävä nyt eikä tuonnempana. Oma ihmeellisyytensä on ikuinen elämä. Jos Jumala sellaisen suo, mitä mahtaa ollakaan sen ajattomuus?
Mikkelin piispa Seppo Häkkinen:
1) En vilkuile jatkuvasti kelloa, mutta kyllä aikataulut ja kiire tuntuvat olevan osa elämääni. Kiireettömät ja ”kellottomat” päivät ovat siksi arvokkaita.
2) ”Minun aikani ovat sinun kädessäsi” (Ps. 31:16).
Oulun piispa Samuel Salmi:
1) Kello kulkee kanssani yleensä aina. Se määrittää ajankäyttöäni. Kello on myös kohteliaisuuden väline, on oltava ajoissa paikalla.
2) Joskus unelmoin ajasta, jolloin ei tarvitsisi katsoa kelloa, vaan voisi seurata vain auringon nousua ja laskua.
Kuopion piispa Jari Jolkkonen:
1) Juuri nyt tunnen olevani alakynnessä kamppailussa kiirettä vastaan. Mutta en aio luovuttaa.
2) Isä Rauno Pietariselta opin hyvän moton: ”ajan tappaminen on syntiä”. Aika on lahja ylhäältä, ei sitä pidä tappamaan ruveta.
Espoon piispa Tapio Luoma:
1) En koe olevani kellon orja, vaikka pyrinkin noudattamaan sovittuja aikatauluja. Kiire on tuttua, mutta tietoisesti koetan pitää panikoitumisen kaukana..
2) Mitään erityistä mottoa ajan suhteen en saa mieleeni, ellei sellaiseksi lasketa ajatusta aikaa ei oteta – se annetaan.
Kenttäpiispa Pekka Särkiö:
1) Kellontarkkuus ja täsmällisyys ovat sotaväessä hyveitä ja koetan noudattaa niitä – antamatta kellon orjuuttaa.
2) Haluaisin elää tietoisesti ja aktiivisesti, en ajelehtien. Yritän tarttua hetkeen. Paljon asioita on menossa, mutta en koe hektistä kiirettä. Välillä hetkeen tarttuminen merkitsee lepoa ja rauhoittumista.
Yksityiskohtaisempaa tietoa piispojen kelloista löytyy Olli Seppälän Tiuku repii -blogista.
Ilmoita asiavirheestä