”Oli vaikeaa mutta palkitsevaa tehdä viimeinen palvelus rakkaalle isälle” – Nuorisopappi Emmi Gong täyttää 30 vuotta

Keravan seurakunnan nuorisopappi Emmi Gong, kuva: Yu Gong

Nuorisopappina Keravalla toimiva Emmi Gong täyttää 30 vuotta Runebergin päivänä 5.2. ja haaveilee vakituisesta työpaikasta, jossa kaiken työenergian voisi käyttää seurakuntayhteisön hyväksi. Nyt osa siitä menee seuraavan pätkätyön etsintään ja luopumisen suruun.

Nuorten mielenterveysongelmat Gong kehottaa ottamaan vakavasti. Ongelmien yleisyys osoittaa, että kyse ei ole pelkästään yksilöiden haasteista, vaan jostakin laajemmasta ja rakenteellisesta.

Kotimaa.fi:n sarjassa julkaistaan syntymäpäivähaastatteluja.

Millaisessa perheessä kasvoit ja miten kiinnostuit hengellisistä asioista?

– Olen kotoisin Lahden seudulta Nastolasta. Nuorena olin tyypillinen pikkupaikkakunnan nuori, joka halusi sieltä pois, mutta vanhemmiten kotiseuturakkaus on nostanut päätään. Keräilen esimerkiksi vanhoja postikortteja ja viirejä lapsuuden kotiseudulta.

– Kasvoin työläisperheessä. Äiti oli töissä Lahden kaupungilla ja isä Nastolassa tehtaassa. Itsekin sain ensimmäiset työkokemukseni tehtaan kesätyttönä. Kukaan perheessämme ei kuulunut kirkkoon, mutta kävin veljen kanssa seurakunnan kerhossa. Mökillä luin lapsena läpi kaikki punakantiset Ikuisia kertomuksia -kirjat, mutta vasta rippikoulun jälkeen tulin uskoon ja jäin seurakuntaan. Kristinusko veti minua puoleensa ja minusta tuntui, että siinä on totuus. Koska en kasvanut uskoon, oli luonnollista, että myöhemmin käännyin siihen. Silloin koin, kuinka tietyssä hetkessä ja tietyssä paikassa minuun laskeutui rauha ja Pyhä Henki.

Seitsemänvuotias Emmi Gong jouluna 1999 yhdessä nyt jo edesmenneen isänsä Matti Mäkisen kanssa. Kuva: Kotialbumi

Mitkä muut tapahtumat elämässäsi ovat olleet käänteentekeviä?

– Kun muutin omilleni 19-vuotiaana ja opiskelemaan Helsinkiin, elämäni sai tietyllä tavalla uuden alun. Oli upeaa huomata, että pärjään kämppiksen kanssa omassa kodissa ja suuressa kaupungissa. Innostuin jo seurakuntanuoriaikoina kovasti Raamatusta ja sisäinen kiinnostus vei opiskelemaan teologiaa. Halusin opettajaksi, koska papin työn hengellinen vastuu pelotti. Mietin, miten osaisin tehdä pappina oikealla tavalla kunniaa Jumalalle. Muut tiet kuitenkin sulkeutuivat edessäni ja tunsin vahvaa sisäistä kutsumusta papin työhön.

– Pappisvihkimys toukokuussa 2018 oli vaikuttava. Silloinen Espoon piispa Tapio Luoma vihki meidät pappiskokelaat ja läsnä olivat monet läheiseni. Tahdotko-kysymykset olivat ravistelevia. Erityisen mahtavalta tuntui, kun seurakunta vastasi myöntävästi kysymykseen: Uskotteko, että Jumala itse on kutsunut heidät palvelemaan Kristuksen kirkkoa?

Olet tehnyt lähes koko työurasi Keravan seurakunnassa, kaksi viime vuotta nuorisopappina. Monissa tutkimuksissa on käynyt ilmi, että nuorten mielenterveys on nyt erityisen paljon koetteilla. Ahdistus, yksinäisyys ja uupumus ovat lisääntyneet hälyttävästi. Mistä arvelet tämän johtuvan?

– Nykyään yhä nuorempana pitää tehdä yhä kauaskantoisempia päätöksiä. Ensikertalaiskiintiöt opiskelupaikoissa ja todistusvalinnan vahva painottuminen ovat johtaneet siihen, että nuoren pitäisi tietää jo yläkouluikäisenä, mitä aikoo opiskella ja tehdä isona. Tämä kasaa nuorille valtavat paineet. Kaikilla ei ole resursseja tai kodin tukea näihin suuriin päätöksiin. Matalan kynnyksen mielenterveyspalveluja tarvitaan lisää, ja seurakunnat voivat hyvin toimia tässä yhteistyökumppaneina.

– Lisäksi nykyään pitää opiskella taas lainarahalla, jollei tee täysipäiväisen opiskelun ohessa töitä, vaikka valmistuu hyvin epävarmaan työllisyystilanteeseen. Selkeys ja varmuus tulevaisuudesta on kadonnut. Toivoisin, että nuorten kuormittuminen nähtäisiin aitona ongelmana eikä vedottaisi vanhoihin hyviin aikoihin ja vieritettäisi syytä nuorten harteille. Ongelmien yleisyys osoittaa, että kyse ei ole pelkästään yksilöiden haasteista, vaan jostain laajemmasta ja rakenteellisesta, johon pitäisi puuttua monin tavoin. Rahaa riittää sinne, mikä katsotaan tärkeäksi.

Mikä on oma viestisi nuorille, joiden kanssa työskentelet?

– Haluan vahvistaa nuoressa tunnetta siitä, että sinä voit vaikuttaa, sinä osaat ja pystyt ja sinulla ja mielipiteilläsi on merkitystä. Haluan tukea aktiivista osallisuutta, jossa nuori luottaa itseensä ja uskaltaa ottaa itselleen tilaa, mutta pyytää myös rohkeasti apua sitä tarvitessaan. Olen Keravan seurakunnassa nuorten vaikuttajaryhmän yhteyshenkilönä ja haluan rohkaista nuoria myös kirkon päätöksentekoon. He ovat kirkon tulevaisuus, joten heitä pitää innostaa vaikuttamaan sisältäpäin.

Mikä pappeudessa on parasta ja mikä raskainta?

– Parasta on tulla osaksi yhteisöä, se, että ihmiset tietävät ja tuntevat minut ja luottavat minuun. Kun voin tuoda lahjani seurakunnan käyttöön ja kohdata ihmisiä heidän elämänsä monissa herkissä käännekohdissa, työlläni on merkitystä. Nuorten kanssa parasta ovat yhtä lailla riparihulluttelut kuin syvälliset raamattupohdinnatkin.

– Raskainta on työn määräaikaisuus. Koko ajan on oltava valmis irtautumaan, vaikka haluaisi sitoutua. Luopumisen suru ja uuden työn etsintä vievät energiaa, jonka haluaisin antaa seurakunnalle ja seurakuntalaisille.

– Toisella tavalla raskasta työssä on ihmisten kivun, surun ja pettymyksen kohtaaminen, mutta yleensä se on samalla valtavan merkityksellistä. Yksi raskaimmista tehtävistä oli, kun siunasin oman isäni hautaan syksyllä 2020. Oli vaikeaa mutta palkitsevaa tehdä viimeinen palvelus rakkaalle ihmiselle.

Mistä haaveilet?

– Eniten haaveilen vakituisesta työpaikasta. Myöhemmin ehkä myös lapsista ja lemmikkieläimistä. Olen ollut naimisissa mieheni Yu Gongin kanssa nyt seitsemän vuotta. Hän muutti perheineen Kiinasta Suomeen ollessaan neljävuotias.

– Ukin vanha mökki Posiolla on nyt minun. Haaveilen sen laittamisesta kuntoon veljeni kassa. Kesällä toivottavasti teemme remppaa siellä ja siistimme pihaa.

– Haaveissa oli myös isot 30-vuotissynttärit kavereille, mutta koronan vuoksi kutsun meille vain muutaman läheisen ystävän. Käymme ensin pelaamassa pakohuonetta ja sitten laittaudumme näteiksi, syömme, pelailemme ja muistelemme ehkä menneitä. Lähimmät ihmissuhteet korostuvat tänä aikana, ja lopulta pienillä asioilla saa juhlan tuntua kotiinkin.

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliAnalyysi: Kiina käyttää olympialaisia mahtinsa esittelyyn maailman vaietessa ihmis­oikeuksista
Seuraava artikkeliPääkirjoitus: Valaise pimeä ja poista pelot

Ei näytettäviä viestejä