Eeva kulki paratiisissa ja käärme tuli hänen luokseen. Se teki kuuluisan kysymyksen ”Onko Jumala todella sanonut…” Keskustelun seurauksena käärme yllytti Eevaa ottamaan hedelmän kielletystä puusta ja maistamaan sitä.
Kristillinen taide on kuvannut naisen omena kädessään. Kuva haukatusta omenasta on syntiinlankeemuksen vertaus.
– Voi tuota ihmistä, sanoo Jumala joka kerta, kun näkee omenaa käytettävän taideteoksissa tai mainoksissa syntiinlankeemuksen merkkinä.
– Eivätkö ne ihmispolot tiedä, mikä hedelmä oli kyseessä. Granaattiomenakin olisi parempi arvaus kuin tarhaomena, Jumala puuskuttaa teatraalisesti.
– Ehkä se johtuu siitä, että niin harva ihminen enää muistaa millaista paratiisissa oli, arvelee totinen filosofienkeli.
Omena on tarhaomenapuun (Malus domestica) hedelmä. Kasvitieteilijät pitävät omenaa epähedelmänä, sillä sen pääosa ei ole syntynyt emin sikiämisestä vaan kukkapohjuksesta. Omenan siemenkota on sen varsinainen hedelmä.
Omenaa viljellään kaikkialla lauhkealla ilmastovyöhykkeellä. Villiä tarhaomenapuuta tavataan Keski-Aasiassa.
Omena on ainoa kaupallisesti merkittävä hedelmä Suomessa. Eniten viljelty lajike on ollut Lobo.
Suomeen omena tuli arviolta jo 1100–1200-luvuilla Ruotsista ristiretkeläisten mukana.
Jutun alussa mainittu granaattiomena ei ole omena lainkaan, vaan rantakukkakasveihin kuuluva puu, jonka hedelmät ovat omenan kokoisia ja näköisiä. Halkaistua granaattiomenaa on käytetty hedelmällisyyden vertauksena eri kulttuureissa, sillä se on täynnä mehukkaita siemeniä.
Kiitos omenasta. Sen haukkaaminen ei ole syntiin lankeamista, vaan luomakunnan hyvyydestä nauttimista.
Juttu on julkaistu aikaisemmin Kotimaa-lehdessä.
Ilmoita asiavirheestä