Onko rukousnauha jengisymboli?

RuusukkoDSC_1899

Jengitoiminta on ongelma monissa yhdysvaltalaiskaupungeissa. Siksi useat koulut ovat kieltäneet kaikki esineet ja vaatteet, joista voisi tulkita niiden kantajan jengin jäseneksi. Varotoimet ovat johtaneet myös ylilyönteihin.

Esimerkiksi 14-vuotias tyttö Texasin osavaltiossa ja 15-vuotias poika Minnesotan osavaltiossa joutuivat puhutteluun heidän kauloissaan roikkuneiden ruusukoiden vuoksi. Molemmat olivat pitäneet korua kunnianosoituksena isovanhemmilleen. Perinteisesti katolilaiset kantavat rukousnauhaa taskussa tai kotelossa, mutta osa heistä kantaa sellaista myös kaulassaan.

Jengisymbolikiellot eivät ole osuneet pelkästään kristittyihin. Vuonna 1999 juutalaispoikaa kiellettiin kantamasta Daavidin tähteä kaulassaan, ja vuonna 2003 nuori tyttö erotettiin määräajaksi koulustaan, koska tämä oli pukeutunut muslimien hijab-huiviin.

Uskonnon- ja ilmaisunvapaus on taattu Yhdysvaltain perustuslaissa, ja samat vapaudet koskevat myös koululaisia. Lasten vanhemmat ovatkin voittaneet tapauksista nousseet mahdolliset oikeusjutut. Oikeuden päätöksistä huolimatta koulut jatkavat jengejä vastaan taistelemista laajoilla koru- ja huivikielloilla.

Asiasta kertoi Washington Post

Kuva: Minerva Seppälä

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliTapiolan kirkon ”betonibrutalismi” puhuttelee Kari Peitsamoa
Seuraava artikkeliKysely: Osa papeista ei usko perisyntiin

Ei näytettäviä viestejä