Ellei oopperaesitys saa katsojan ajatuksia ja mielikuvitusta liikkeelle, vika ei ole katsojassa vaan toteutuksessa. Laulu-, kuva- ja näyttämötaiteen yhdistyessä joku niistä tavoittaa ihmisen mielen.
Joonas Kokkosen
Viimeiset kiusaukset -ooppera oli monelle seurakunta- ja herätysliikeaktiiville ensimmäinen kosketus oopperataiteeseen. Kiusauksia tultiin katsomaan maakuntia myöten ja Helsingin Albertinkadulla silloin sijainneen Kansallisoopperan eteen pysähtyi linja-auto toisensa perään. Teos oli ohjelmistossa
yli kymmenen vuoden ajan.
Paljon ihmisiä vaelsi myös Olavinlinnan silloin vielä varsin tuuliseen katsomoon. Kokkosen oopperaa esitettiin neljänä kesänä 1970-luvun lopulla.
Herätysliikkeiden ytimessä ovat puheet ja laulut tai virret, joiden kautta liikkeeseen kasvaminen tapahtuu. Oopperassa puheet vaihtuvat kertomukseen vaivatusta miehestä ja hänen läheisistään, kutsumuksestaan ja sen hinnasta. Samalla musiikki niin sanotusti pudotti monen kuulijan silmiltä lasit, joiden läpi liikettä ja sen antia oli siihen asti totuttu tarkastelemaan.
Viimeisten kiusausten synnyttämästä oopperaherätyksestä huolimatta oopperataide ei vieläkään saa kristikansaa herkästi liikkeelle. Vasta jos teoksen aihe liittyy suoraan kristityn vaellukseen, ihmiset havahtuvat.
Oopperoiden vakiosisältöä tragediat, ahneus, ja vallan houkutukset
Kesällä 2012 Savonlinnassa esitettiin kokeellinen yhteisöooppera Free Will eli Vapaa tahto. Sen henkilöihin kuuluivat muun muassa Lucifer, Jeanne d’Arc ja muutama arkkienkeli. Vaikka se oli uutuusooppera, näytöksissä vilahteli kristillisiltä kesäjuhlilta tuttua väkeä. Teoksen eettinen lähtöasetelma oli kiinnostava hyvän ja pahan kiistellessä näyttämöllä.
Jos oopperoita valikoi sen mukaan, ovatko niiden aiheet suoraan uskonnollisia tai kristinuskon kannalta merkittävien ihmisten elämään perustuvia, haaviin ei jää kovin suurta määrää.
Sen sijaan oopperoiden vakiosisältöä ovat ihmiselämän tragediat, eettisesti vaikeat ratkaisut, vääriin ihmisiin rakastuminen, suvun etuja ajavat avioliitot sekä ahneus, ylpeys ja vallan houkutukset.
Suurinkvisiittorin ja kuninkaan kiistellessä Don Carlos -oopperassa valtaistuin joutuu alistumaan kirkolle. Kuulija alkaa pohtia, miten paljon tilanteet ovat muuttuneet 1600-luvulta tähän päivään? Millainen on kirkon ja valtion nykyinen suhde länsimaissa tai niiden ulkopuolella?
Tupakkatehtaan kaunis ja itsekeskeinen työntekijä Carmen kiusaa ja pilkkaa miehiä ilokseen. Onko Carmen tunteeton nainen, joka oikeasti ei välitäkään miehistä, vaan ainoastaan käyttää heitä hyväkseen? Mikä hänestä on sellaisen tehnyt?
Savonlinnan oopperajuhlien ohjelmistossa ei ole selkeästi kristillisiä teoksia
András Battan laajassa ja arvostetussa hakuteoksessa Ooppera: säveltäjät, teokset, esittäjät on listattu 1600-luvulta lähtien lähes 400 oopperaa. Yhtään suomalaista ei kirjaan mahtunut, joten varmaan suuri määrä muitakin kansallisesti kiinnostavia oopperoita puuttuu joukosta.
Valistunut arvaus voisi olla, että länsimaisen musiikin piirissä syntyneitä oopperoita lienee vähintään 600–700.
Useimmat oopperat perustuvat oman aikansa näytelmiin tai kirjoihin, joita tiivistetään sekä mitaltaan että henkilömääriltään. Vanhana taidemuotona oopperat kantavat mukanaan liki 400 vuoden historiallista painolastia.
Ei siis kumma, että monien oopperoiden juonet tuntuvat paikoin omituisilta. Ohjelmistoissa edelleen olevista oopperoista valtaosa on sävelletty 100–250 vuotta sitten.
Nykyihminen ei kohtaa juuri missään muualla 1700- ja 1800-lukujen sääty-yhteiskunnan valta-asetelmia. Siellä tavallinen kansa eli omaa elämäänsä, aatelisto omaansa ja kirkolla oli erittäin suuri valta, oltiin sitten katolisen tai ortodoksisen uskon piirissä. Sensuuri iski myös helposti teokseen, jos yhteiskunnan valtaapitävät näyttivät joutuvan huonoon valoon.
Syvästi uskonnollisista oopperoista koskettavimpia on Karmeliittain tarinoita. Ranskalainen Francis Poulenc sävelsi sen vuonna 1957 ja sijoitti tapahtumat Ranskan vallankumouksen aikaan pariisilaiseen karmeliittaluostariin.
Karmeliitat keskustelevat hyvästä ja huonosta kuolemasta, marttyyriudesta, kuuliaisuudesta ja uskollisuudesta kutsumukselle. Tuntuu, etteivät he kykene lainkaan käsittämään, mistä vallankumouksen uskonto- ja kirkkovihassa on kyse.
Karmeliittain tarinoita on Suomessa esitetty vain yhden kerran vuonna 1999.
Tämän kesän Savonlinnan oopperajuhlien ohjelmistossa ei ole selkeästi kristillistä teosta. Sen sijaan katsojat pääsevät tutustumaan ihmisen pahuuden eri ilmenemismuotoihin: mustasukkaisuuteen, panetteluun, vallanhimoon, kateuteen, toisten hyväksikäyttöön, tappamiseen ja kaikenlaiseen väkivaltaan.
Giuseppe Verdin
Otello ja Macbeth,
W.A. Mozartin
Don Giovanni ja
Leoš Janáčekin
Kuolleesta talosta ovat monipuolinen kattaus ihmisen pahuudesta.
Raamatullisia oopperoita
Giuseppe Verdi: Nabucco (1842). Israelin kansa Babyloniassa. Tunnetuin osa Heprealaisten orjien kuoro.
Camille Saint-Saëns: Samson ja Dalila (1877). Oopperan tapahtumat löytyvät Tuomarien kirjasta.
Richard Strauss: Salome (1905) Uuden testamentin kertomukset Johannes Kastajan teloittamisesta.
Giachino Rossini: Mooses Egyptissä (1818) Israelin kansan pako Egyptistä. Esitetty myös nimellä Mooses ja Faarao.
Arnold Schönberg: Mooses ja Aaron (1932) Säveltäjän vastaus Saksan nousevaan antisemitismiin.
Kuva: Kari Hakli
/ Suomen kansallisooppera. Jaakko Ryhänen ja Riitta-Maija Ahonen lauloivat päärooleja Viimeisissä kiusauksissa vuonna 2005.