Viime viikon maanantaina julkistettiin Helsingissä suomalaisen luterilais-katolisen dialogikomission raportti Communion in Growth. Declaration on the Church, Eucharist and Ministry (Kasvavaa yhteyttä: Julistus kirkosta, eukaristiasta ja virasta). Siinä kirkot lausuvat yhdessä pitkälle menevän yksimielisyytensä kirkosta, ehtoollisesta ja kirkon virasta.
Katolisen Pyhän Henrikin seurakunnan tiloissa järjestetyssä tilaisuudessa dialogikomission puheenjohtajat, Lapuan piispa Simo Peura ja Helsingin katolinen piispa Teemu Sippo luovuttivat englanniksi kirjoitetun raportin arkkipiispa Kari Mäkiselle. Paikalla oli myös dialogityöryhmän sihteeri, Kirkon ulkoasian osaston johtava asiantuntija Tomi Karttunen.
Piispa Peura: Yhteinen näkemys oli odotettua laajempi
Raportissa tarkastellaan kirkko-oppia, ehtoollisen sakramenttia ja kirkon virkaa. Sen taustana ovat kansainvälinen vuoden 1999 Yhteinen julistus vanhurskauttamisesta sekä eräät kansainväliset ja ruotsalais-suomalaisen luterilais-katolisen dialogin aikaisemmat yhteiset dokumentit.
Tämä raportti on vasta paikallisekumeeninen dokumentti, joka sisältää samalla eräitä ehdotuksia kirkkojen sisäistä ja kirkkojen välistä kriittistä jatkokäsittelyä varten. Raportti luovutetaan vielä tämän vuoden puolella Genevessä Luterilaiselle maailmanliitolle ja tammikuussa Roomassa paavi Franciscukselle.
Puheessaan piispa Peura muistutti siitä, että nyt käsillä oleva asiakirja on osa prosessia, jolla pyritään kirkkojen näkyvään ykseyteen. Työryhmä on työnsä nyt tehnyt. Peuran mielestä ryhmä koki, että luterilaisten ja katolilaisten yhteinen näkemys on odotettua laajempi.
– Kirkko-opissa meitä yhdistää niin sanottu communio-ekklesiologia. Sanan kirkon ja sakramenttien kirkon välillä ei ole ristiriitaa, kuten aiemmin väitettiin. Kirkko ei ole uusi sakramentti, mutta se toimii sakramentaalisena puitteena, jossa sakramentit toimitetaan, Peura sanoi.
”Jäljelle jäävät erot ehtoolliskäsityksissä ovat hyväksyttävissä”
Myös ehtoollista koskien yksimielisyys osoittautui Peuran mukaan yllättävän laajaksi. Katolisen transsubstantiaatio-opin ja luterilaisten korostaman reaalipreesens-opin välistä eroa on aiemmin pidetty suurena. Transsubstantiaatio-opin mukaan ehtoollisaineet muuttuvat olemuksellisesti Kristuksen ruumiiksi ja vereksi, ja reaalipreesens-opin mukaan Kristus on ehtoollisaineissa läsnä.
– Ehtoollisaineiden muuttumista koskeva näkemysero on luultua pienempi. Kumpikin osapuoli korostaa Kristuksen todellista läsnäoloa. Leipä ja viini ovat pyhittämisen jälkeen Kristuksen ruumis ja veri.
Peuran mukaan myös kysymys Kristuksen ainutkertaisen uhrin ja ehtoollisen uhriluonteen (messu-uhri) suhteesta nähdään nyt uudessa valossa. Raportissa todetaan, että Kristuksen uhri maailman syntien vuoksi oli ainutkertainen, eikä sitä voida toistaa tai täydentää. Ehtoollisen uhriluonne voidaan ilmaista monin eri tavoin.
– Jäljelle jäävät erot ehtoolliskäsityksissä ovat hyväksyttävissä. 1500-luvun ehtoollista koskevat oppituomiot eivät enää osu kumpaankaan osapuoleen, Peura totesi.
”Paavi on paimen myös toisten kirkkojen johtajille ja jäsenille”
Yksi luterilaisia kirkkoja ja katolista kirkkoa jakava asia on ollut kysymys pappeudesta. Kirkot eivät ole tunnustaneet toistensa virkaa oikeaksi. Tällä taas on yhteytensä siihen, että ehtoollisyhteyden mahdollisuus on antanut ekumenian aikanakin odottaa itseään.
Lisäksi virkakysymykseen liittyvät myös kysymykset yhteisestä pappeudesta ja siitä, onko virka kolmisäikeinen (diakoni – pappi – piispa) ja kuka paavi luterilaisesta näkökulmasta on. Dialogiraportissa ilmaistu yksimielisyys on Peuran mukaan sangen laaja.
Ehkä varsinkin luterilaisille raportti sisältää myös jymy-yllätyksen.
– Toteamme yhdessä myös sen, että Rooman piispa, eli paavi on tosiasiallisesti paimen ei vain katolisille kristityille, vaan myös toisten kirkkojen johtajille ja jäsenille, Peura sanoi.
Ylipäätään Peura arvioi, että jatkoa ajatellen ehkä suurimmaksi avoimeksi kysymykseksi jää, miten luterilaisten kirkkojen kommuunio eli yhteys Pietarin viran eli paaviuden kanssa järjestetään.
Arkkipiispa Mäkinen peräänkuuluttaa raportin suomentamista
Arkkipiispa Mäkinen kiitti työryhmää ja totesi puheenvuorossaan, että raportin merkitys jatkossa nähdään vasta siinä, miten se otetaan kirkoissa vastaan. Hän peräänkuulutti myös raportin suomentamista.
– Vasta sitten tätä voidaan tarkastella paikallisessa ekumeenisessa kontekstissa, kuten kirkoissa ja Suomen ekumeenisessa neuvostossa. Toivon, että tämä raportti omalta osaltaan edistää keskustelua.
Nyt julkaistu dialogiraportti on tehty englanniksi laajaa kansainvälistä ekumeenista käyttöä ajatellen. Se sisältää kolmea pääaihealuettaan koskien kaikkiaan 369 numeroitua artiklaa.
Suuressa osassa niistä todetaan se, mistä luterilaiset ja katolilaiset voivat olla yhtä mieltä. Toisissa artikloissa lausutaan myös niitä kohtia, joissa yksimielisyys on tällä hetkellä puutteellista tai sitä ei ole.
Naispappeus hiertää yhä
Jälkimmäisiin kuuluu katolisesta näkökulmasta se virkakysymyksen yksityiskohta, että monet luterilaiset kirkot hyväksyvät naisten vihkimisen papeiksi. Dokumentissa todetaan yhteisesti, että sekä miehillä että naisilla on tärkeä kutsumus kirkon virassa maailmassa. Tästä muistuttaa myös Vatikaanin II kirkolliskokouksen kuuluisa dekreetti maallikkojen apostolaatista.
Kuitenkin kysymyksen naisten pappisvihkimyksestä todetaan olevan katolilaisia ja luterilaisia jakava – osittain myös luterilaisia keskenään jakava.
Tästä huolimatta dialogiraportin artikla 227 toteaa, että ”katolinen kirkko voi pyrkiä yhteisymmärrykseen pappeuden luonteesta ja merkityksestä ilman, että kysymys vihittävistä henkilöistä fundamentaalisesti vaarantaisi sellaisen yhteisymmärryksen ja sen käytännölliset seuraukset kirkon kasvavalle ykseydelle”.
Dokumentin liitteenä on luterilaisia ja katolilaisia ehtoollisrukouksia sekä molempien kirkkojen pappisvihkimyksen liturgisia elementtejä.
Piispa emeritus Huovinen: Voitaisiinko sopia väliaikaisesta perusyksimielisyydestä?
Helsingissä kuultiin myös yleisön joukosta nousevia kysymyksiä.
Helsingin emerituspiispa Eero Huovinen kysyi, olisiko mahdollista, että kirkot saavuttaisivat jonkinlaisen väliaikaisen perusyksimielisyyden pappis- ja piispanvirasta, mutta haastaviksi havaitut kysymykset paavin asemasta ja naispappeudesta jätettäisiin vielä auki, myöhemmin ratkaistaviksi. Huovinen on myös kansainvälisen luterilais-katolisen dialogikomission puheenjohtaja.
Piispa Sippo luonnehti kysymystä mielenkiintoiseksi, mutta arvioi asian pihvin olevan kysymyksissä apostolisesta seuraannosta ja siitä, että katolisen näkemyksen mukaan pappeus antaa vihitylle kasteeseen verrattavan pysyvän luonteen.
Piispa Peuran mukaan tällainen vaihtoehto saattaisi olla tie eteenpäin, mutta asiaa jouduttaneen pohtimaan varsinkin katolisen kirkon puolella.
Dialogiraportin otteiden suomennos ja kuva: Jussi Rytkönen
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.