Pääkirjoitus: Hallituksen kannattaisi muistaa omakin kuolevaisuutensa

Kuva: Jani Laukkanen

Kuoleminen on kallista. Siihen havahtuu jokainen, joka joutuu järjestelemään läheisensä hautajaisia. Kun hankittavana on arkku, uurna, arkkuvaatteet, kukkalaite, vainajan kuljetukset, tuhkaus, hautapaikka, haudan kaivaminen ja hautakivi, ollaan jo useammassa tuhannessa eurossa.

Silti väistämätöntä on, että meillä kuollaan ja kirkkomaan helmaan pitäisi jollain hinnalla päästä.

Hautaustoimi on Suomessa uskottu pääasiallisesti kirkon yhteiskunnalliseksi velvoitteeksi. Sitä varten valtio antaa kirkolle vuosittain rahoitusta. Samalla rahalla pitäisi kustantaa myös kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten ja irtaimiston ylläpitoa sekä kirkon hoitaman väestökirjanpidon kehittämistä. Ylivoimaisesti suurimman osan rahoituksesta nielee kuitenkin hautaustoimi.

Nyt valtio leikkaa kirkolle antamaansa rahoitusta 20 miljoonalla. Säästökuurin kurittaessa kaikkia, miksipä kirkkokaan siltä säästyisi.

Ongelma on kuitenkin siinä, että valtion rahoitus ei nykyiselläänkään riitä kattamaan kirkon hautaustointa. Näin ollen kirkko joutuu käyttämään sen hoitoon myös kirkollisveron tuottoa, siis kirkkoon kuuluvien maksamaa jäsenmaksua.

Tästä seuraa luonnollisesti, että jo nyt kalliilta tuntuvia hautausmaksuja on painetta korottaa huomattavasti. Luontevinta olisi korottaa niiden maksuja, jotka eivät kuulu kirkkoon. Hautaustoimen laki kuitenkin edellyttää, että kaikilta peritään maksua saman verran, kuuluivat he kirkkoon tai eivät.

Käytännössä siis näinä vaikeina aikoina kirkon jäsenet joutuvat harjoittamaan lähimmäisen rakkautta maksamalla myös kirkkoon kuulumattomien hautauksesta. Lähimmäisen rakkaudelle rahan muodossa on kipeämpiäkin tarpeita elävien sielunelämän ja elämäntilanteiden tukemisessa kirkon toiminnalla.

Hallituksen olisi nyt syytä muistaa omakin kuolevaisuutensa ja rahoittaa hautaustointa niin kuin asiaan kuuluu. Vaihtoehtoisesti hautaustoimen lakia pitäisi muuttaa niin, että kirkkoon kuulumattomilta voitaisiin periä huikeasti korkeampia hautausmaksuja. Niiltä välttyäkseen voi sitten liittyä kirkkoon ja maksaa kirkollisveroa. Sillä tehdään paljon hyvää.

***

Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!

Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.

Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.

Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.

Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliTuhat merkkiä taivaasta: Se, mille olemme uskollisia, kertoo lopulta meistä itsestämme
Seuraava artikkeliLukijoilta: Hallitus kurittaa jo kuolemastakin

Ei näytettäviä viestejä