Kristinuskolla on jouluna pienen lapsen kasvot, kirjoittaa Lapuan piispa Simo Peura hiippakunnalleen osoittamassaan joulutervehdyksessä.
On helppo yhtyä piispa Peuran joulunalusmietteisiin. Joulun kuvastossa ja sen sanoman ytimessä kirkkaimpana loistavat lapsen kasvot, ihmisen kasvot. Samalla ne ovat Jumalan kasvot, yksi niiden ilmenemismuoto.
Joulun sanomaa on yritetty muokata vähemmän uskonnolliseen suuntaan. On korostettu iloa, lämpöä, välittämistä ja lähimmäisenrakkautta. Hyviä ja kannatettavia asioita kaikki tyynni, mutta niihin tuo uudenlaista syvyyttä ajatus Jumalasta, kaikkivaltiaasta Luojasta, joka ottaa pienen hauraan vauvan muodon.
Kaupallisuus tarjoaa omaa sisältöään joululle. Ei lahjoissa, läheisten tai tuntemattomienkaan muistamisessa ole mitään pahaa, päinvastoin. Joululahjalla on saajalleen aina vertauskuvallinen ja joskus ihan konkreettinenkin merkitys.
Joulun sisältö, sen alkuperäinen merkitys, on kuitenkin muualla kuin paperiin käärityssä tavarassa.
***
Kristinuskoa on syytetty historian aikana ties mistä vääryyksistä – osin aiheetta, mutta ikävä kyllä joskus aiheestakin.
Joulun sanomasta kristinuskoa ei sentään ole kovin usein syytetty. Tuskin kukaan haluaisi ryhtyä joulun uskonnollisen sanoman vastaiseen kampanjaan varsinkaan juuri jouluna. Kuva vastasyntyneestä lapsesta seimessä on vastaansanomaton. Se synnyttää hellyyttä ja uskoa elämään kaikissa tolkullisten maailmankatsomusten ja ideologioiden kannattajissa.
Lapsi- ja vauvavastainen yhteisö on tuhoon tuomittu. Joulun takia kristinusko on lapsiystävällinen uskonto – tai ainakin sen tulisi olla.
Seimessä lepäävä lapsi on uuden uskonnon syntykertomus.
Joulun ydinsanoma on paitsi teologinen myös hengellinen, mutta sanomaa ei pidä lukita vain siihen. Sellainen olisi typistävää teologiaa ja ahdasta hengellisyyttä, eikä niille ole joulun sanomassa sijaa. Joulu on kuin Jumalan avara syli.
***
Piispa Peura kirjoittaa joulutervehdyksessään myös nykyajan suomalaisesta yhteiskunnasta, jossa uskontoa siirretään koko ajan sivummalle, marginaaliin.
Peura ei usko, että uskonnosta vaikeneminen tekisi olomme helpommaksi ja paremmaksi. Hänen mukaansa hengellisen vakaumuksen myönteistä merkitystä ja vaikutusta elämään ei pidä aliarvioida. Se on monelle koko elämää kannatteleva voima ja turva.
Kirkolliset juhlapyhät ovat myös kannattelevia voimia. Ne rytmittävät vuotta ja tuovat arkeen kohokohtia. Silti yhä useammat sivuuttavat juhlien alkuperäisen tarkoituksen joko tietoisesti tai yleisestä tapakulttuurin ohentumisesta johtuen, mutta edelleen on myös heitä, jotka tunnistavat juhlien kristillisen sisällön.
Pääkirjoitus on julkaistu Kotimaa-lehdessä 20.12.
Kuva: Olli Seppälä
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.